Ensimmäinen Thaimaan-matkamme, ilta Bangkokissa. Menojalkaa vipatti. Käyskentelimme hotellimme lähialueella sopivaa baaria väijyen. Tähtäimessä oli konstailematon pubi, mutta isompien katujen varsilta eteemme osui lähinnä turistien kansoittamia länkkärijuottoloita, joiden meno ja meininki ei vastannut etsimäämme.
Päätimme oikaista pienen kujasen läpi. Ja kas, mukavan tuntuinen muovituolibaari löytyikin alta aikayksikön. Baari oli tyhjä lukuun ottamatta yhtä paikallisen näköistä miesseuruetta. Kundit katselivat hieman ihmeissään meitä kalkkilaivan kapteeneja, tähän baariin kun tuskin kovin moni turisti eksyy. Istuimme alas ja tilasimme oluet. Juomanlaskija ei englantia puhunut, mutta Chang x 2 ei lopulta ole vaikea asia esittää vaikka yhteistä kieltä ei löytyisikään.
Baarin nurkassa nökötti karaokelaitteisto. Arton äänijänteet kaipasivat toimintaa ja laitteisto käyttäjää, ja niin Arto päätti tarttua tilaisuuteen. Listaa silmäillessä eteen tuli tasan yksi englanninkielinen ja nimeltään tuttu kappale. In The End. Linkin Parkin biisi? Sormi kappaleen kohdalle ja kysymään tarjoilijalta. Vastaus oli epäröivän myöntävä.
Ämyreistä ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin tuttu pianomelodia vaan tuhatta ja sataa tamppaava teknokomppi. Arto oli hetken ihmeissään, mutta pärähtihän sieltä lopulta soimaan tuttu kertsi, johon oli helppo yhtyä. Hengästyttävän esityksen jälkeen viereisestä pöydästä saatiin kohteliaat aplodit, ja hetkeä myöhemmin tarjoilija kiikutti pöytään pullon paikallista ”viskiä”, Mekhongia, ja osoitti kundien pöytää. He tarjoavat. ”Khoop khun khrap!”, osoitimme kiitokset thaiksi miehille ja päätimme tarjota myös heille juomat.
Pian istuimmekin yhdessä ja jutustelimme niillä harvoilla sanoilla jotka kaikki pöydässä ymmärsivät. ”Finland, Jari Litmanen, Sami Hyypiä, Good good, very nice, mekhong, very good…”
Näiden herrojen kanssa tuli vietettyä iltaa ekalla Thaimaan-reissulla
Lue lisää Tarinoita maailmalta
