≡ Menu

Sinunkin apuasi tarvitaan!

pakolaiskriisikeräys

Kukaan meistä ei ole voinut välttyä viime aikojen uutisilta, joissa aikamme pahin pakolaiskriisi tunkeutuu tietoisuuteemme järkyttävinä kuvina hukkuneista lapsista ja heidän lohduttomina itkevistä vanhemmistaan. Kuvat herättävät meissä ahdistusta, pelkoa ja avuttomuutta, kieltäydymme jo katsomasta niitä. Mutta ne ovat myös herättäneet meidät huomaamaan, mitä tämän turvallisen lintukotomme ulkopuolella tapahtuu.

Miljoonat ihmiset elävät tällä hetkellä keskellä humanitääristä kriisiä. He joutuvat pelkäämään oman ja läheistensä hengen puolesta. Heillä ei ole tarpeeksi puhdasta vettä, ruokaa, lääkkeitä, polttoainetta. He joutuvat jättämään kaiken ja pakenemaan omista kodeistaan. He joutuvat asumaan pakolaisleireille, tai onnekkaimmat pääsevät ventovieraaseen maahan, josta eivät tiedä mitään eivätkä tunne ketään.

Anssi Kela totesi muutama päivä sitten some-hitiksi nousseessa päivityksessään osuvasti: ”Minä en ole tehnyt mitään ansaitakseni asuinpaikan yhdessä maailman rauhallisimmista ja rikkaimmista maista.”

Juuri näin. Eivätkä syyrialaiset, irakilaiset, afganistanilaiset ja somalialaiset ole tehneet mitään ansaitakseen syntyä kriisialueille.

Siksi jokaisella meistä onnellisten lottotähtien alla syntyneistä on velvollisuus auttaa inhimillisessä hädässä olevia lähimmäisiämme.

Mediassa poliitikot kinastelevat pakolaiskiintiöiden suuruudesta ja vastaanottokeskusten sijaintipaikoista, mutta eiköhän me muut keskitytä olennaiseen?

Lahjoita rahaa

Tämä on helpoin ja vaivattomin tapa. Jos sinulla ei ole voimavaroja tehdä muuta, tee ainakin tämä. Jos jokainen suomalainen lahjoittaisi vaikka vain kympin, kasassa olisi huikea avustuspotti. Miettikää miten paljon hyvää 50 miljoonalla eurolla saisi aikaan! Meillä jokaisella on varaa lahjoittaa kymppi, eikö vain?

Kerätyt varat käytetään avustusjärjestöstä ja rahastosta riippuen pakolaisten auttamiseen niin lähtömaissa kuin täällä Suomessa. Kumpikin on tärkeää ja kumpaakin tarvitaan.

Klikkaa itsesi blogin oikeasta laidasta löytyvään SPR:n keräyslippaaseen tai tee lahjoitus eri avustusjärjestöjen omien sivujen kautta:

Punainen risti – lahjoita täältä
Unicef – lahjoita täältä
Kirkon ulkomaanapu – lahjoita täältä
Suomen Pakolaisapu – lahjoita täältä
Pelastakaa lapset – lahjoita täältä

Lahjoita aikaa – ryhdy vapaaehtoiseksi

Punaisen Ristin vapaaehtoiset toimivat paitsi lipaskerääjinä, myös turvapaikanhakijoiden ystävinä ja järjestävät heille monenlaista vapaa-ajan toimintaa: läksypiirejä, kielikerhoja, sienestysretkiä, futismatseja jne. Tutustu Punaisen Ristin vapaaehtoistoimintaan täällä

Unicefin vapaaehtoiset keräävät varoja mm. järjestämällä kampanjoita ja lipaskeräyksiä sekä myymällä tuotteita. Tutustu Unicefin vapaaehtoistoimintaan täällä

Suomen Pakolaisavun vapaaehtoiset järjestävät pakolaisille ja maahanmuuttajille toimintaa, organisoivat tapahtumia ja tempauksia sekä tekevät vaikuttamistyötä. Tutustu Suomen Pakolaisavun vapaaehtoistoimintaan täällä

Refugee Hospitality Club on avoin Facebookissa toimiva verkosto, jonka jäsenet haluavat toivottaa turvapaikanhakijat tervetulleiksi ja osoittaa heille tukensa järjestämällä toimintaa ja keräyksiä. Käy selaamassa Refugee Hospitality Clubin Facebook-sivua ja löydä tai ideoi oma tapasi osoittaa vieraanvaraisuuttasi ja apuasi turvapaikanhakijoille.

Lahjoita vaatteita ja tarvikkeita

Suurin osa turvapaikanhakijoista tulee Suomeen ilman mitään henkilökohtaisia tavaroita, joten he tarvitsevat ihan kaikkea: vaatteita ja asusteita, liinavaatteita ja pyyhkeitä, keittiövälineitä ja astioita, leluja ja pelejä, vauvantarvikkeita ja -vaatteita, koulutarvikkeita, laukkuja ja reppuja… Jos sinulla kaapit pursuavat ylimääräistä tavaraa, joudat varmaankin lahjoittamaan osan niitä enemmän tarvitseville.

Älä kuitenkaan ota yhteyttä suoraan vastaanottokeskuksiin, sillä ne ovat tällä hetkellä täysin ruuhkautuneet. Etsi sen sijaan sopiva keräys vaikkapa Refugee Hospitality Clubin Facebook-seinältä tai omasta seurakunnastasi. Punainen Risti ilmoittaa sivuillaan, että heillä on tällä hetkellä tavaralahjoituksia tarpeeksi, mutta muiden tahojen kautta tavaraa voi edelleen lahjoittaa.

Voit myös organisoida oman keräyksen, mutta selvitä ensin missä ja minkälaista apua tarvitaan.

Ja tämä on itsestäänselvyys, mutta laitetaan se tähän nyt kuitenkin: Lahjoita vain puhtaita ja ehjiä tavaroita.

Levitä sanaa

Levitä sanaa pakolaiskriisistä ja miljoonien ihmisten avuntarpeesta. Tee se Facebookissa, tee se Twitterissä, tee se blogissasi. Työpaikan kahvipöydässä, leikkipuiston hiekkalaatikon reunalla, taloyhtiön lenkkisaunassa. Jaa avustusjärjestöjen lahjoituslinkkejä.

{ 0 comments… add one }

Leave a Comment