Tentena se vasta on kuulkaa mukava paikka. Pysähdyttiin sinne muutamaksi päiväksi, koska se sijaitsee kätevästi puolimatkassa Rantepaosta Togeaneille, ja olipa sitä meille suositeltukin. Hirvittävän kaunis ja siisti kylä, ihmiset aivan mahdottoman mukavia.
Pojat lähdössä kalaan. Kuva otettu meidän kämpän terassilta.
Itse kylässä ei ole juurikaan mitään erityistä nähtävää, pääraitti on kävelty edestakaisin puolessa tunnissa, eikä silläkään matkalla ole juuri muuta kuin autokorjaamoita ja varaosaliikkeitä. Kirkon edessä – Tentenan alue on pääosin kristittyä –parveili ohi kävellessämme ryhmä jotain sanoman levittäjiä, ja meitä tervehdittiin leveiden hymyjen saattelemana oikein megafonin kautta että hello miste and misis, ihan siinä saarnaamisen lomassa. Jokirannassa on muutama warung sekä tourist information centre, jossa työskentelee maailman ystävällisin ja avuliain Debbie (oikeesti ensimmäinen turisti-info Aasiassa, josta oli jotain hyötyä!). Joen yli voi kulkea vanhaa puusiltaa pitkin. On Tentenan ympäristössä nähtävyyksiäkin, kokonaiset kaksi kappaletta, nimittäin kaunis vesiputous ja valkohiekkainen Siuri Beach Poso-järven rannalla.
Vanha puusilta, jonne teinit kerääntyivät pimeän tultua pitelemään toisiaan kädestä.
Taloja kala-altaineen joen rannassa
Pääosa ajasta vietettiin ihan oman majapaikan terassilla istuskellen. Ue Datu Cottagesissa oli tosi hyvä ja nopea wifi, joten hyödynnettiin sitä ja tehtiin blogihommia ja hoidettiin paljon muitakin nettiä vaativia asioita. Välillä käppäiltiin sillan yli kylille syömään ja ihasteltiin samalla hurmaavia puutaloja ja niitä ympäröiviä valkoisia aitoja, teiden pientareilla kuopsuttelevia kanoja ja auringossa kuivuvia neilikoita. Kolmantena löysäilypäivänä alkoi jo vähän menojalkaa vipattaa, joten buukattiin päiväksi mopot kuskeineen ja lähdettiin tsekkaamaan edellä mainitut nähtävyydet.
Ue Datu Cottagesin ravintola
Näkymä kämpän terassilta
Kanaset
Auringossa kuivuvien mausteneilikoiden tuoksu oli huumaava.
Vesiputouksia on nähty tällä ja aikaisemmilla reissuilla yksi jos toinenkin, ja ne ovat usein aika vaatimattomia liruja varsinkin näin kuivalla kaudella, joten ei odotettu mitään kovin henkeäsalpaavaa. Emer ja Afric olivat poikenneet vesiputouksilla edellisenä päivänä ja kehuivat, että olivat ihan näkemisen arvoiset, joten tuumattiin että miksipä ei. Yllätys olikin suuri kun vesiputous osoittautui suorastaan upeaksi! Putous koostui useammasta tasosta ja kivuttiin melkein ylimmälle tasolle, jossa oli hyvä uimapaikka. Pulikoitiin hyytävän raikkaassa vedessä hyvä tovi ja ai että oli mukavaa! Meillä kävi kaiken lisäksi hyvä mäihä, sillä saimme olla putouksilla ihan kahdestaan.
Myöhemmin Togeaneilla tapaamamme pariskunta kertoi, että he olivat joutuneet jakamaan kokemuksen about satapäisen turistijoukon kanssa, ja siinä ei kuulkaa valokuvauksesta tullut loppua kun jok’ikinen aasialainen turisti halusi kuvauttaa itsensä länkkärin kanssa. Mutta jos Tentenaan on asiaa, niin putouksilla kannattaa ehdottomasti käydä, ne olivat ehkä jopa hienoimmat näkemämme (ei tosin olla oltu missään Niagaralla…).
Hieno oli vesiputous!
Turistikuva. Toinen meidän mopopojista halusi myös kuvauttaa itsensä meidän kanssa tässä samaisessa paikassa.
Vesiputouksen jälkeen meidän oli määrä suunnata pariksi tunniksi Poso-järven rannalla sijaitsevalle valkohiekkaiselle Siuri Beachille, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Oppaamme Petrus kertoi, että Tentenan ympäristössä on useampi balilainen kylä, joissa vietettiin kyseisenä päivänä balilaisten suurta Galunganin juhlaa (jolloin esi-isien henget vierailevat maan päällä), ja meidät oli kutsuttu yhdessä kylistä asuvien Petruksen sukulaisten luo vierailulle. Petruksen anoppi, eno (tai vaimon eno?) ja joku kolmas perhe odotti meitä kovasti kylään, heillä kun ei ollut koskaan käynyt länsimaisia vieraita. Ilo oli toki molemminpuolinen, sillä mikäs sen kiinnostavampaa kuin vierailla paikallisissa kodeissa!
Ensin mentin kylään Petruksen anopille, paikalla oli myös Petruksen vaimo ja heidän muutaman kuukauden ikäinen poikansa Giovanni (poika oli saanut nimen jonkun Petruksen italiaisen asiakkaan mukaan, heh). Ensin juotiin mehua ja syötiin kakkuja ja pikkuleipiä sen seitsemää sorttia (kaikkia piti maistaa!), sitten käytiin ruokapöytään. Tarjolla oli possua monessa muodossa ja kaikkea oli tietysti taas maistettava. Perus possucurryn lisäksi oli ainakin mahamakkaraa ja vissiin jotain muitakin sisälmyksiä, banaaninlehdessä keitettyä sianverta, mausteista keittoa ja kookosriisiä, kaikki oikein herkullisia.
Maha alkoi olla täynnä, mutta seuraavassa kyläpaikassa oli taas reilut tarjoilut, eikä balilaisessa kodissa ole kohteliasta kieltäytyä tarjoomuksista. Alkuun taas kymmentä erilaista pikkuleipää ja pääruoaksi samantyyppinen valikoima kuin edellisessä paikassa, paljon possua. Napa naukui kun päästiin kolmanteen kyläpaikkaan, jossa tarjottiin onneksi vain jälkkäriä, sellaista viileää ja hurjan makeaa hedelmä-cendol-tyyppistä sekoitusta. Oli todella kiinnostavaa päästä kurkistamaan paikallisiin koteihin, tunsimme itsemme todella tervetulleiksi ja suorastaan odotetuiksi vieraiksi. Kielimuuri esti polveilevammat keskustelut, mutta onneksi hallittiin tässä vaiheessa jo muutamia tärkeimpiä fraaseja ja Petrus käänsi loput.
Petruksen anoppilan keittiössä
Kyläreissujen jälkeen, mahat pullollaan hyvää ruokaa, ajelimme vielä sille mainitulle valkohiekkaiselle biitsille. Rannalla todettiin, että hiekka on keltaista eikä suinkaan valkoista, siis ihan silmiinpistävän keltaista. Sekä Lonely Planet että muut aluetta esittelevät lähteet kertovat selväsanaisesti white sand beachista, ja myös irlantilaiset ystävämme kuvailivat paikkaa että se on the most beautiful beach of white sand, vaikka hiekka ei selvästikään ole valkoista. Mikähän siinä on, että pitää ihan erityisesti mainita valkoinen hiekka, jos se ei ole valkoista? Keltainen on uusi valkoinen? Vai mieltävätkö jotkut keltaisen hiekan valkoiseksi vain kun se on vaaleaa? Vastatkaa joku, please, tähän suureen ongelmaan on törmätty aikaisemminkin!
No, oli miten oli, rantsu oli ihan jees, mutta ei sen enempää (eikä todellakan valkohiekkainen) ja kelikin oli aika pilvinen, joten viivyttiin vain hetki. Pulahdettiin järven aaltoihin – olipa muuten isot aallot järvessä! – ja makoiltiin rannalla tovi ennen kuin palattiin kotiin. Maksettiin päivästä 150 000 rp (13 e) per nuppi, hinta sisältää mopot, kuskit ja bensat, eikä meidän myöskään tarvinnut ostaa eväitä kun oli näitä kyläreissuja.
Kaunis ranta, mutta ei valkohiekkainen.
Eväistä puheenollen, Tentenan ruokaerikoisuus on lepakko ja sitähän piti ehdottomasti maistaa. Lepakkoa eli panikia saa rantaraitin pienistä warungeista. Me päädyttiin touristi-infon alakerrassa sijaitsevaan paikkaan, josta muistettiin saaneemme aikaisemminkin maukasta mättöä. Lepakkoannos ei erottunut ulkonäöllään muista liha-annoksista ja makukin oli hyvä, mausteinen. Lihan ominaismaku oli piilotettu todella tulisen maustesoosin alle (jopa meillä pukkasi vähän hikikarpaloa otsalle), mutta kuvailisimme makua ehkä riistamaiseksi, jopa maksamaiseksi. Ehdottomasti ei maistunut kanalta! Vasta siinä vaiheessa kun Arton lautaselle osui kokonainen nahkasiipi, ajatus lepakosta lautasella alkoi vähän tökkiä. Siivestä jäi lopulta osa syömättä, vaikka urheasti nakerretiin vähän sitäkin, mutta lihat popsittiin parempiin suihin. Lepakon lihassa on muuten ihan sikana pieniä ja teräviä luita, joten olkaahan tarkkana siellä kotona lepakkopatojenne kanssa.
Paniki eli lepakko oikealla alhaalla
Nahkasiipi, namnam!
Tentena oli oikein viihtyisä kylä, ei lainkaan turistinen. Kun irlantilaiset ja espanjalaiset naapurimme Ue Datusta lähtivät jatkamaan matkaa, me jäätiin mestaan kahdestaan. Viimeisinä päivinä jossain toisessa Tentenan hotellissa oli turisti-infon Debbien saamien tietojen mukaan toinen turistiporukka, mutta muita ei näkynyt. Paikalliset olivat äärimmäisen ystävällisiä ja uteliaita meitä länkkäreitä kohtaan ja vaikka yhteistä kieltä ei ollut, kyllä sitä jonkinlaista pientä keskustelua saatiin aina aikaan. Itse kylä oli kaunis ja siisti, vesiputous komea ja keltahiekkainen rantakin varsin jees jos rantaa kaipaa, joten Tentenaan kannattaa ehdottomasti pysähtyä muutamaksi päiväksi matkalla Tana Torajasta Togeaneille tai toiseen suuntaan.
