≡ Menu

Uncle Ho

 

Vaatimaton pukinpartainen setä, valtion perustaja ja kansan vapauttaja. Mutta myös järkähtämätön diktaattori, joka oli valmis tapattamaan miljoonia maanmiehiään aatteen vuoksi.
Ho Chi Minh on Vietnamissa rakastettu ja kunnioitettu isähahmo, ja se näkyy kaikkialla. Hänen mukaansa on nimetty kaupunki (ent. Saigon), hänen kuvansa koristavat jokaista seteliä ja hänen kunniakseen järjestetään juhlia ympäri Vietnamia.
Uncle Ho’n kuva koristaa jokaista Vietnamin seteliä

 

Ho Chi Minh vieraili Cat Ba Islandilla 1.4.1951 ja sen kunniaksi saarella järjestetään vuosittain suuri juhla. Satuimme saarelle juuri juhlan aikaan ja hulina oli melkoinen.
Päätimme pyhittää Ho-sedälle päivän Hanoissa. Jono Ho Chi Minh Mausoleum Complexiin oli pitkä kuin nälkävuosi. Jonossa tuli kävellä pareittain, käsiä ei saanut pitää taskussa tai puuskassa ja mölyt oli pidettävä mahassa. Tunnin jonotus palkittiin kun pääsimme sisälle mausoleumiin kunnioittamaan suuren johtajan palsamoitua ruumista. Näky oli eriskummallinen. Herran vahamainen ruumis oli aseteltu kelmeästi valaistuun lasiseen sargofagiin hämärän kammion keskelle. Ruumis sinänsä vaikutti oikein hyväkuntoiselta, viedäänhän se säännöllisesti vuosihuoltoon Venäjälle. Nurinkurista tässä palsamointihommassa on se, että suuri johtaja itse toivoi testamentissaan polttohautausta, mutta hänelle päätettiinkin rakentaa mahtipontinen pyhättö, jonne mies asetettiin kaiken kansan töllisteltäväksi. Mausoleumiin ei saanut jäädä hengailemaan, parijono marssi yhtä reippaaseen tahtiin ulos kuin oli tullut sisäänkin.
Melko jämpti sotilasjoukko vartioi mausoleumia
Sellainen mausoleumi. Kameroita ei saanut viedä sisälle, joten ainoat kuvat ovat ulkoa ja etäisyyden päästä.
Mausoleumin jälkeen oli aika tutustua alueen muihin kohteisiiin: presidentinpalatsiin, johtajan kahteen eri asumukseen, autoihin ja museoon. Viimeiseen emme valitettavasti ehtineet, mutta se kuulemma onkin melkoinen propagandakeskus. Sinänsä kyllä siis varsin mielenkiintoinen tutustumiskohde.
1906 rakennettu presidentinpalatsi, entinen Indokiinan kenraalikuvernöörin palatsi
Vaatimaton talo, jossa Ho asui ja työskenteli vuosina 1958–1969. Kovasti väki sinne jaksoi jonotella, mutta me ei jaksettu.

 

Museo, joka pisti keskellä päivää ovet säppiin just kun meidän piti mennä. Ei jaksettu tulla myöhemmin uudelleen.
Lopuksi olikin sitten aika vetää henkeä, sulatella kaikkea näkemäänsä ja nauttia hieman virvokkeita. Lapsille jätskiä ja höyrymakkaraa! Maistuivatpa ne aikuisillekin. Kun meillä lapset viedään Linnanmäelle tai Korkeasaareen, täällä penskat pääsevät ihmettelemään kuollutta ihmistä lasivitriinissä.
Ote Ho Chi Minh Mausoleum Complexin esitteestä: ”Alueen kohteet kuvaavat Ho Chi Minhin elämäntavan yksinkertaisuutta, vaatimattomuutta, lempeyttä ja omistautumista kansalle. Paikka on täynnä tuulta, valoa ja ympäröivien puutarhojen kukkasten tuoksua. Miljoonat kotimaiset ja ulkomaiset vierailijat ovat virranneet tänne oppimaan ja kunnioittamaan kansallisen vapaustaistelijan hyveitä ja aatetta – maailman suurmiestä.”
Nippelitieto: Ho Chi Minh (alkuperäiseltä nimeltään Nguyen Sinh Cung) toimi Vietnamin demokraattisen tasavallan presidenttinä vuosina 1945­–1969 ja pääministerinä vuosina 1945–1955. Kova jätkä.
{ 0 comments… add one }

Leave a Comment

Next post:

Previous post: