≡ Menu

Asioiden hoitoa ja ostoksia Bangkokissa

Hengailtiin Bangkokissa taas pari päivää ennen Vietnamiin siirtymistä, hoidettiin vähän asioita ja tehtiin ostoksia. Hankintalistalla oli piilareita ja apteekkituotteita, vara-akku, muistikortti ja kameralaukku järkkärille sekä pienempi pokkarikamera (sellaisia kuvaustilanteita varten, joissa järkkäriä ei ehdi tai viitsi kaivaa esille). Syötiin ja juotiinkin vähän tyyriimmissä paikoissa (pakon sanelemana bisset Hard Rock Cafessa 5,50 €/stobe!) ja rahaa paloi muutenkin kaikenlaiseen pieneen.

Satuttiin törmäämään Central World -ostoskeskuksen edustalla juhlivaan väkijoukkoon, joka oli pukeutunut sinisiin pelipaitoihin ja lippiksiin. Paikallinen ylpeys Buriram United -futisjoukkue juhli faniensa kanssa jotain, juhlan aihe jäi meiltä vähän pimentoon vaikka yritettiin jälkikäteen kovasti guugletella. Varmaan joku mestaruus oli tullut napattua, koska poikaa kannettiin auton lavalla siihen malliin. Eivät juoneet keppanaa muuten nämä urheilijat.

 

Tähän mennessä ollaan eletty aika lailla reilusti yli budjetin (yli 50 €/hlö/pv), jatkossa kukkaron nyörejä pitää kiristää reilusti, ettei jouduta palaamaan kotiin ihan ennen aikojamme. Vietnamissa ja Laosissa pyritään 20 euron päiväbudjettiin (per hlö), katsotaan riittääkö vai joudutaanko joustamaan.
Tässä vielä muutama kuva meidän tämänkertaisesta hotellista, jonka yleiset tilat oli aika kivasti sisustettu.

 

Uima-allasalueella oli jotkut hääpukukuvaukset käynnissä
Chillailua tuhannen ja yhden yön tunnelmissa – vain vesipiippu puuttuu!

 

error
{ 4 comments… add one }
  • Pingviinimatkalaiset 18.3.2012, 16:37

    Heh, me ollaan oltu tuossa hotellissa kahdella edellisellä Bangkokin stopilla. Edellisellä kerralla siellä oli myös hääpukukuvaukset 😀

    Onnittelut loistavasta päätöksestä lähteä reissuun ja jättää oravanpyörä sikseen. Sinne pääsee kyllä sitten takaisin ja pyörässä pyöriäkin ehtii vaikka kuinka paljon.

    Mukavaa reissun jatkoa ja terkkuja Ko Lantalta. Meillä meni myös tovi päästä sinuiksi tämän saaren ja turistien paljouden kanssa, mutta nyt kun ollaan, niin ei malttais pois lähteäkään 😉

  • Cocoa etsimässä 21.3.2012, 04:58

    Kiva että tekin eksyitte tänne! Me ollaan seurattu teidän blogia alkumetreiltä lähtien, todella laadukas ja mielenkiintoinen blogi ja aivan upeat kuvat (kommentointi on vain jostain syystä jäänyt, mutta ehkä ryhdistäydymme tässä asiassa)!

    Mukavaa jatkoa Lantalla, jos siellä viihdytte kauemminkin, ja erinomaista loppureissua! Eikös teillä ole vielä kuukauden verran jäljellä?

  • Toivoton kotirouva 25.3.2012, 05:55

    Toi loungehan on ihan sen näkönen ku mun Patolan-olkkarin piti olla silloin joskus. Ihana paikka muutenkin.

  • Cocoa etsimässä 27.3.2012, 13:10

    Niinpä onkin muuten! Oli aika kiva paikka kyllä, noin budjettihotelliksi.

Leave a Comment