Pörröinen musta tukka nytkyy raskaan musiikin tahtiin, käsi kouraisee mukillisen mustaa alkoholipitoista juomaa vihreän sangon pohjalta. ¡Salud! Kuppi tyhjenee kulauksella.
Farkkuihin ja mustiin t-paitoihin sonnustautuneita nuoria miehiä riittää hämärän juottolan jokaiseen pitkään pöytään useampi, vain bändilogo paidassa vaihtelee. Kavereiden sanko kolisee tyhjyyttään, on aika hakea uusi. Taitaa olla Sergion vuoro?
Katonrajassa roikkuvassa telkkarissa pyörii musiikkivideo toisensa perään. Tai siis hetkonen! Tarkempi vilkaisu osoittaa, että ei siellä mitään musiikkivideoita pyöri vaan kovaa pornoa! Ei sitä tosin tunnu kukaan katsovan, mutta sen tarkoitus lienee luoda syntistä tunnelmaa tähän pahuuden pesään.
Seinän kokoinen Jim Morrison seurailee bakkanaaleja tyytyväisen oloisena. ”C’mon… I show you good time. This place has everything. C’mon… I show you.”
Jimpan vakuutteluista huolimatta vaihdamme baaria. Taas. Poblenoun kaupunginosassa näitä raskaampaan musiikkiin keskittyviä baareja riittää, tälläkin kadulla niitä on vieri vieressä. Ohitamme baarin, jonka oviaukosta vyöryy Amorphiksen kalevalainen örinä.
Ei ole yllätys, että suomalainen metallimusiikki tunnetaan myös täällä. Useamman vastaantulijan rintamusta komistaa suomalaisen bändin logo, värikkään rokkibaarin pöydällä makaa valtava kuva Ville Valosta ja heviluolan seinää koristavat Children of Bodomin tyyppien signeeraamat rumpukalvot. Stailatummassa metallibaarissa pauhaa Nightwishin vanhempi tuotanto.
Onpa populaa. Vielä alkuillasta tämä teollisuusalueen ja lähiön hybridi vaikutti pystyyn kuolleelta. Olimme jo suuntaamassa muihin maisemiin, sillä suurin osa baareista näytti olevan kiinni, ja niissä harvoissa avoinna olevissa olimme ainoat asiakkaat. Mutta nyt pimeys on kuitenkin jo laskeutunut, ja metalli-ihmiset kaivautuneet esille piiloistaan.
Baarit ovat poikkeuksetta täynnä, joissakin jonoa riittää ulos asti. Osa juhlijoista tyytyy juopottelemaan ulkona omia eväitään. Anniskelualueiden ulkopuolelle jääneet nuorisolaiset istuvat katukivetyksellä lätkimässä korttia ja hörppimässä keskiketterää laiskasti.
Metal Zone -klubi tuntuu olevan suosittu. Metallidiskoteekki houkuttelee usean eri genren edustajia saman katon alle. Tiskijukka pyörittelee levylautasella perinteisempää matskua ja farkkuliiveihin pukeutuneet pitkätukat puivat tanssilattialla nyrkkiä ilmaan. Pian kappale vaihtuu ja liivihemmot karkaavat tiskille hakemaan kaljaa. Harmi ettei Trooper-olutta ole vielä lanseerattu.
Lattian valtaavat vuorostaan reisitaskuhousumetallistit. Kädet heiluvat nykivän rytmin tahtiin. Rudolf Schenkerin ja Klaus Meinen näköiset miekkoset odottelevat jo malttamattomina seinän vierustalla. Ja sieltä se lähtee! The Scorpions! Viiksivallu hyppää korokkeelle, ilmakitara vinkuu ääneti, näkymättömät kapulat viuhtovat vimmatusti ilmaa – ”Big city, big city nights!”
Näin ilta etenee. Välillä permannon valtaavat gootit, välillä jorailemaan säntää jokin toinen heimo. Kaikilla on hyvä fiilis, eivätkä esimerkiksi moppitukat ja kuulapäät joudu keskenään kahnauksiin.
Arto käy toivomassa deejiiltä suomalaista metallia ja tämä lupaa kaivella jotain. Jäämme odottamaan.
Käynnissä oleva kappale loppuu. Hetken hiljaisuuden jälkeen ämyreistä raikaa…
HARD – ROCK – HALLELUJAAAAH!
No joo. Ei meillä ihan tämä ollut mielessä, mutta tarttuva kipale tämäkin on, joten ryntäämme vuorostamme tanssilattialle.
HALLELUJAAAAAH!
Jengi juo kaljaa ja ämpäriviinaa muovituopeista, telkkarissa pyörii porno. Tämä mesta, jonka nimeä me ei valitettavasti muisteta, oli yksi niistä harvoista, joissa oli jo alkuillasta meininkiä.
Lue lisää Tarinoita maailmalta
