≡ Menu

Lissabon 2015 – Belémin tuijottava mummo ja tyhjästä kumpuava ärsytys

Tarinoita maailmalta

Mummeli seisoo parin metrin päästä meistä ja tuijottaa herkeämättä. Olemme yhdessä Lissabonin kuuluisimmista kahviloista, Pastéis de Belémissä, Belémin kaupunginosassa. Hymyilemme tädille ystävällisesti, ja täti kai vastaa hymyyn, mutta jatkaa tuijottamistaan.

Itse asiassa täti hymyilee koko ajan hieman väkinäistä virnettään. Tarjoilija käy toistuvasti mummelin luona osoittamassa vapaata pöytää, milloin vierestämme, milloin mistäkin. Täti kieltäytyy joka kerta. Tarjoilija häipyy päätään pudistellen toimiinsa. Ilmeisesti istumme matamin vakiopöydässä. Kysymme haluaisiko hän istuutua pöytään, mutta hymyilevä mummo torjuu ehdotuksen kohteliaasti kädellään. Ja jatkaa tuijottamista.

Luukku9_pasteisdebelem

Olemme tulleet kahvilaan tauolle. Ehkä tovin liian myöhään. Verensokeri on (toisella) päässyt romahtamaan ja olo on (kumpaisellakin) ärtynyt. Viimeistä lomapäivää viedään ja siitä pitäisi saada nyt kaikki irti. Lisäksi harmittaa se, että kaikki tuntuvat kehuvan juuri Belémiä, mutta me emme tunnu saavan siitä juuri mitään irti.

Olimme aloittaneet kaupunginosan koluamisen tutkimusmatkaajien muistomerkiltä. Siltä samaiselta, jolta Haapasalon Villekin aloitti Lissabonin-ohjelmansa. Tältä paikalta tosin ei aikanaan lähtenyt Kolumbus Intiaa etsimään – kuten Ville ohjelmassaan väitti – vaan Vasco da Gama omille meriseikkailuilleen. Mutta väliäkös tuolla, tarina on tärkein.

Olimme samalla kävelyllä käyneet katsastamassa myös Belémin tornin ja kuuluisan luostarin. Ne kaikki olivat oikein hienoja, mutta pitkät jonot, harmaa keli ja tuo mainittu ärtymys saivat ne vaikuttamaan valjuilta. Arna istua nökötti tympääntyneenä portaalla ja taivasteli kuinka pitkään niitä rantakiviä oikein pitää kuvata. Matalat verensokerit iskevät aina ensin Arnaan, mikä on molemmilla hyvin tiedossa, mutta jälleen kerran tilanne pääsi yllättämään.

Luukku9_muistomerkki

Kahvilassa jatkamme pasteis de natastemme herkuttelua. Todellakin, tästä kahvilasta saa parhaat ja itse asiassa ne ainoat ja oikeat pasteis de natakset. Lehtevät vaniljakreemileivokset, joita täällä kutsutaan – yllätys yllätys –pasteis de Belémeiksi. Paikan legendaarisen maineen huomaa helposti. Kahvilan ulkopuolella kiemurtelee jono, tiskiltä tilataan leivoksia mukaan ja yllättävän iso kahvila lukuisine saleineen on tupaten täynnä. Hälinä on myös sen mukainen. Ihmisiä lappaa sisään ja ulos, sisään ja ulos. Lapsi huutaa, lasi menee rikki, puhelin pirisee. Hermostuttaa. Yritä tässä nyt sitten nauttia leivoskahveista.

Ja mummeli tuijottaa edelleen!

Luukku9_torni

Että sellainen rauhoittava kaffepaussi. Ymmärrämme itsekin, ettei paikassa ole vikaa, ei Belémissä, ei edes maanisesti tuijottavassa mummossa. Meille vain sattui huono päivä, jonka varmasti jokainen matkaaja kokee silloin tällöin.

Tiedättehän. Kun kaikki on mälsää ja jotenkin ärsyttää, vaikka oikeasti ei olisi syytä valittaa mistään. Aamukahvi on laihaa, ja viimeistä lomapäivää varjostaa pilvimassa. Matkakumppanilla on ihme tarve nähdä kaikki typerät tönöt, ja juuri tuohon kaikista väsyneimpään putiikkiinko sitä on sitten aivan pakko päästä. Kun tähän pisteeseen on ajauduttu, tilannetta ei yleensä pelasta edes se kahvitauko.

Lopulta alkoi satamaankin, saatana.

Saamme vihdoin nautittua kahvimme ja yritämme saada tarjoilijan huomion itseemme. Lasku kiitos! Tarjoilija nyökkää, mutta laskua ei ala kuulua. Pyydämme sitä uudestaan. Taas kestää… hermohan tässä menee. Vihdoin saamme laskun, mutta ei varmaan tarvinne mainita, että vaihtorahoja joudumme odottamaan pienen ikuisuuden.

Ja mummo tuijottaa.

Vihdoin pääsemme lähtemään, ja tätikin pääsee omaan pöytäänsä.

Ehkä Kolumbuskin, eiku siis Vasco da Gama, herpaantui samaisen mummon tuijotukseen reilut 500 vuotta sitten ja häipyi Belémistä? Muka Intiaan… Mekin nappaamme taksin ja lähdemme. Emme Intiaan, vaan Alfamaan.

Täytyy palata Belémiin toisella kertaa, paremmalla fiiliksellä.

Luukku9_ranta
{ 1 comment… add one }
  • Jenni / Unelmatrippi 9.12.2017, 11:31

    Heh, noin voi joskus käydä! Aina pitää muistaa syödä ajoissa. 🙂

    En kyllä tiedä, olisiko Belémissä lopulta niin kamalasti nähtävää tai koettavaa paremmallakaan fiiliksellä. En siis tarkoita, että paikka olisi jotenkin läpeensä turha, mutta emme mekään keksineet siellä mitään tajunnanräjäyttävää tekemistä tai näkemistä vuosi sitten, kun kävimme. Leivokset käytiin toki maistelemassa ja katseltiin ympärillemme, mutta ei Belém mitään järin lähtemätöntä vaikutusta meihin tehnyt. Valittamistakaan ei toisaalta jäänyt. Tulipahan käytyä!

Leave a Comment