Expedition Borneo: Pelastakaa orangit!

Tiedättehän orangit, nuo suloiset oranssit
ihmisapinat, joita elää luonnonvaraisena vain Sumatran ja Borneon sademetsissä?
No, ne ovat kuolemassa sukupuuttoon. Niiden elinoloja uhkaavat mm. sademetsien
hakkuut, kaivostoiminta, metsäpalot, salametsästys ja laiton eläinkauppa. Wikipedia
osaa kertoa, että joidenkin tutkijoiden mukaan elinkykyiset orankikannat
saatetaan menettää jo vuonna 2020, siis ihan muutaman vuoden kuluttua.
Järkyttävää! Jotain tarttis tehdä!

Malesiassa ja Indonesiassa on käynnistetty viranomaisten
toimesta orankien suojelu- ja kuntoutusohjelmia, joiden tavoitteena on estää
orankien elinolojen supistuminen ja edistää niiden kantojen kasvua. Borneossa
yleisölle avoimia kuntoutuskeskuksia on ainakin kaksi, me käytiin tutustumassa
niihin molempiin.

Semenggoh Nature Reserve -suojelualueella Sarawakin osavaltiossa toimii orankien kuntoutusohjelma,
jonka tavoitteena on alun perin ollut kuntouttaa loukkaantuneita, orvoiksi
joutuneita tai laittomina lemmikkeinä pidettyjä orankeja takaisin luontoon.
Nykyisin keskukseen ei puolivillien kuntoutettujen orankien ja niiden villeinä
syntyneiden jälkeläisten lisäksi mahdu enempää orankiväkeä, joten ohjelman
painopiste on siirtynyt tutkimustoimintaan sekä turvallisen elinympäristön
tarjoamiseen reservaatissa jo asuville orangeille.

Sepilok Orangutan Sanctuary on Sabahin osavaltiossa sijaitseva
orankien suojelualue, isompi ja tunnetumpi kuin Semenggoh. Sepilokin
suojeluohjelman tavoitteena on kuntouttaa orankeja ja vapauttaa ne lopulta
luontoon elämään villinä ja jatkamaan sukua. Myös Sepilokissa eläimiä pääsee
katsomaan ruokintapaikalle kaksi kertaa päivässä, lisäksi keskuksessa on
infokeskus ja videohuone, joissa vierailijoille on tarjolla tietoa orangeista
ja niiden suojelusta.

Kummassakin keskuksessa orankeja pääsee
katsomaan kaksi kertaa päivässä niiden ruokinta-aikaan. Ruokinta tapahtuu
erillisellä ruokintalavalla, jonne orangit voivat halutessaan tulla syömään.
Periaatteessa osa orangeista ei ”luontoon vapauttamisensa” jälkeen enää palaa
ruokintalavalle, mutta käytännössä kai suurin osa orangeista vierailee lavalla
helpon ruoan perässä. Oikeaan villiin luontoon orankeja vapautetaan kuntoutuskeskuksista todella harvoin, luontoon vapauttaminen tarkoittaa siis useimmiten vain varsinaisen kuntoutuksen päättymistä ja orangin päästämistä vapaaksi suojelualueelle.

Vierailijoille on tarkat ohjeet siitä, miten
ruokintapaikalla tulee käyttäytyä ja erityisesti mitä ei pidä tehdä. Orankeja ei saa
kutsua tai houkutella (tietty), niitä ei saa osoittaa sormella (voivat
hermostua), niihin ei saa koskea (ihmiset saattavat tartuttaa orankeihin
pöpöjä, jotka voivat olla orangeille kohtalokkaita), alueelle ei saa viedä
vesipulloja tai reppuja (orangit voivat pölliä ne väkivaltaisestikin) eikä
lääkkeitä tai hyttysmyrkkyjä (orangit voivat pölliä ne ja popsia suihinsa – ei
hyvä), orankeihin on pidettävä vähintään muutaman metrin välimatka (saattavat
olla aggressiivisia) eikä alueella tietenkään saa möykätä. Me tietysti
noudatettiin sääntöjä ja seistiin hipihiljaa paikallamme ja otettiin kuvia,
mutta suurin osa ihmisistä on kyllä tässä mielessä ihan pönttöjä, lapset
juoksivat ja pitivät hirveää elämää, aikuiset maiskuttelivat suutaan ja
yrittivät saada kontaktia orankeihin parempien valokuvien toivossa. Parempi
olisi, jos suojelukeskukset eivät olisi vierailijoille avoimia, mutta
pääsylipputulot taitavat olla toiminnan rahoituksen kannalta välttämättömiä. Ja
olihan niitä orankeja ihan hauska ihmetellä siinä syömispuuhissa, mutta eroaako
tämä sitten kovinkaan paljon eläintarhasta?

Mitä orankien pelastamiseksi sitten voisi tehdä?
No, niiden elintilan eli sademetsien tuhoaminen olisi tietenkin lopetettava.
Sekä Malesiassa että Indonesiassa sademetsiä kaadetaan kovaa vauhtia öljypalmuviljelmien
alta. Mekin näimme Borneossa liikkuessamme öljypalmumetsää vähintään yhtä
paljon kuin sademetsää. Helppo ratkaisu olisi todeta, että öljypalmuplantaasien
istuttaminen ja palmuöljyn käyttö on lopetettava, mutta asia ei valitettavasti ole
näin yksinkertainen, paikallinen köyhä väestö kun saa elantonsa öljypalmuviljelmistä. Itse jäimme pohtimaan asiaa paljonkin orankikeskuksissa vierailtuamme. Miten me
voisimme kantaa kortemme kekoon orankien ja sademetsien suojelemiseksi?

Ainakin aiomme ottaa selvää sellaisista sademetsien
suojeluprojekteista, joissa paikalliset ovat tiiviisti mukana. Uuden,
monimuotoisen sademetsän kasvattamisen lisäksi on ensiarvoisen
tärkeää, että paikallisille maanviljelijöille tarjotaan mahdollisuuksia saada
toimeentulonsa ekologisesti kestävällä tavalla ja että tietoutta orankien ja
sademetsien suojelun tärkeydestä lisätään erityisesti paikallisväestön
keskuudessa. Aiomme myös vähentää palmuöljynkulutustamme välttämällä tuotteita,
joiden valmistuksessa on käytetty palmuöljyä: valmisruoat, levitteet,
paistettavat pakasteet ja pikkuleivät.

Jos sinulla on vinkkejä mielekkäistä orankien-
ja sademetsiensuojeluprojekteista, tai muuten vain jotain sanottavaa orankien
suojelusta, jaa ihmeessä tietoutesi ja/tai näkemyksesi kommenttiosiossa.

Save the orangutans!