≡ Menu

Helsingin parhaat nuudelisopat: Momo Tokon ramen-keitto

Momotoko Helsinki

Saatiin idea tähän juttusarjaan eilen, kun käytiin lyhyen ajan sisällä jo kolmannen kerran Yliopistokadun Momo Tokossa nuudelisopalla.

Tätä blogia pidempään seuranneet ovat varmasti huomanneet, että hyvä nuudelisoppa on meille sydämen asia. Jos olisi pakko valita yksi ruoka syötäväksi koko loppuelämän ajan, se olisi erittäin suurella todennäköisyydellä nuudelisoppa. Thaimaalainen, malesialainen, indonesialainen, kiinalainen, japanilainen tai lähi-Alepan pussista keitetty, kaikki maistuu! Höyryävän kuuma mausteinen liemi yhdistettynä vehnä-, riisi- tai munanuudeleihin on vain yksinkertaisesti makunautinnoista parhain.

Viime aikoina meitä on ilahduttanut hyvien nuudelisoppapaikkojen rantautuminen Helsinkiin. Kyllä niitä on odotettukin! Me ollaan testattu ja hyväksi havaittu jo ainakin kolme paikkaa, ja tarkoitus olisi jatkossa testata kaikki yhtään potentiaaliset nuudelisoppapaikat, joten mietittiin että miksi ei samalla vinkattaisi käymisen arvoisen paikoista teille lukijoille. Kyllä kai sieltä ruudun toiseltakin puolelta nuudelisopan ystäviä löytyy?

Mutta nyt takaisin Momo Tokoon, joka siis sijaitsee Helsingissä Yliopistokadulla siinä samassa tilassa jossa vielä jokin aika sitten oli Wrong Noodle Bar.

Kun me ensimmäisen kerran joskus muutama kuukausi sitten käveltiin Momo Tokon ohi ja päätettiin poiketa sisään, oli suhteemme tähän maanmainioon ramen-ravintolaan vähällä muotoutua aivan toisenlaiseksi. Seinällä olevasta kuvallisesta ruokalistasta Arnan kriittiseen siltään osui nimittäin ensimmäisenä jok’ikisessä kulhossa lepäävä kasa maissia. Ja maissi nyt ei vain satu kuulumaan Arnan lempiraaka-aineisiin, eikä sen paikka varsinkaan ole nuudelisopassa. Sillä kerralla siis käännyimme kannoillamme heti eteisessä ja päädyimme erääseen toiseen ramen-paikkaan, josta voisimmekin itse asiassa kertoa teille vaikka seuraavassa nuudelisoppapostauksessa.

Oli siis lähellä, että emme olisi koskaan tutustuneet Momo Tokoon paremmin. Mutta onneksi annoimme sille toisen mahdollisuuden. Puolipakon edessä kylläkin, sillä satuimme joskus alkuvuodesta palloilemaan keskustassa hirveässä nälässä, eikä välittömässä läheisyydessä ollut muita varteenotettavia lounaspaikkoja. Astuimme siis jo toisen kerran sisään ja tällä kertaa pääsimme maissista huolimatta tilaukseen asti. Arna tilasi tantanmenin ja Arto chili tonkotsun. Kummatkin extra-chilillä, totta kai.

Ja voi pojat, olipahan muuten nuudelisopat! Chili tonkotsu, jossa oli chiliöljyllä maustetussa liemessä porsaankylkeä ja vaaleanpunaraitaisia fish caken viipaleita, oli sekin hyvää, mutta tantanmen possunjauhelihalla, salaperäisellä tantanmen-kastikkeella ja valkosipulilla oli ihan ta-jut-to-man hyvää! Liemessä oli maut kerta kaikkiaan niin kohdillaan, ettei paremmasta väliä. Suolaista, makeaa, hapanta ja tulista yhdessä makunystyrät räjäyttävässä lusikallisessa, juuri niin kuin hyvässä nuudelisopassa kuuluukin.

Momo Toko Helsinki

Chili tonkotsu eli porsaankylkeä, kalakakkuviipaleita, soijamarinoitua kananmunaa, makeaa maissia, kauden vihanneksia, merilevää, rucolaa ja Momotokon chiliöljyä.

Valtavankokoiset kulholliset soppaa hävisivät parempiin suihin viimeistä pisaraa myöten, ja samaan osoitteeseen upposivat muuten ne ”turhat” maissinjyväsetkin. Maissi ei noussut Arnan rankingissa edelleenkään järin korkealle, mutta kyllä se tähän soppaan jollain kierolla tavalla sopi. Kiittelimme lähtiessämme kokkia extra-chilistä, jota oli asianmukaisesti annosteltu kulhoimimme sen verran että se sai hikikarpalot nousemaan otsalle ja nenän vuotamaan. Niin kuin kuuluukin.

Onnistuneesta ensikäynnistämme ei kulunut montakaan viikkoa, kun jo palasimme lempinuudelisoppapaikan aseman saavuttaneeseen Momo Tokoon. Tällä kertaa tilasimme molemmat tantanmenit, niin lähtemättömän vaikutuksen se oli meihin ensimmäsiellä kerralla tehnyt. Eikä soppa pettänyt toisellakaan kertaa, chiliäkin oli jälleen osattu annostella meidän kapsaisiinin kyllästämien makunystyröidemme vaatima määrä.

Momo Toko Helsinki

Tantanmen eli hienonnettua porsaanlihaa, kalakakkuviipaleita, soijamarinoitua kananmunaa, makeaa maissia, kauden vihanneksia, merilevää ja herneenversoa. Momotokon Tantanmen-kastike ja paistettua valkosipulia. SUPERNAM!

Eilen meidän ei ollut tarkoitus lounastaa ulkona, mutta jotenkin nälkä pääsi yllättämään ihan puskista, ja jo pelkkä ajatus tulisen mausteisesta nuudelisopasta sai veden herahtamaan kielelle ja askeleet suuntaamaan kohti Momo Tokoa. Ehdittiin jo matkalla päättää, että tällä kertaa ei tilata sitä samaa, mutta niin siinä vain pääsi käymään, että Arton soppakulhoon päätyi jälleen hyväksi havaittu tantanmen. Arna tilasi chili mison, joka onnistui ylittämään odotukset olemalla jopa tantanmenia maukkaampi. Tai no, ainakin yhtä maukas. Meitä myös ilahdutti, kun kokki kävi sopat syötyämme kysymässä, oliko ruuan tulisuus ollut sopiva. Ja olihan se!

Ja se maissi… Kolmannen maistamiskerran jälkeen nuudelisoppaa – ainakaan näitä Momo Tokon keittoja – on enää vaikea kuvitella ilman maissia.

Momo Toko Helsinki

Tantanmenin haastajaksi noussut chili miso eli äyriäisiä, fisutofua, soijamarinoitua kananmunaa, makeaa maissia, kauden vihanneksia, merilevää, rucolaa ja Momotokon chili-

Momo Toko Helsinki

Malli näyttää siltä, että hän keskittyisi mieluummin syömiseen kuin poseeraamiseen. Tästä kuvasta näkyy kuitenkin hyvin, kuinka reilun kokoisia Momotokon soppakulholliset ovat. Ei jää nälkä!

Mikä mesta?

Momo Toko | momotoko.com | Yliopistonkatu 5, Helsinki

Listalla on ramen-nuudelikeittojen lisäksi donburi-riisikulhoja sekä japanilaisia alku- ja jälkiruokia. Miljöö on enemmän pikaruokapaikkamainen kuin ravintolamainen, mutta lounaspaikaksi tai duunipäivän jälkeiseen ateriointiin tämä on oikein passeli.

Paljonko maksaa?

Pääruoka-annokset maksavat 15,50 euroa, lounasannokset noin 11 euroa.

Pysy ajan tasalla – tilaa Pullopostia Cocolta -uutiskirje!

Haluatko kuulumisia ja vinkkejä suoraan sähköpostiisi kerran viikossa? Tilaa Pullopostia Cocolta -uutiskirje, jossa kerromme arkisia kuulumisiamme, pohdimme ajankohtaisia matkailuaiheita ja tarjoamme kivoja vinkkejä niin tapahtumiin, ravintoloihiin, kirjoihin kuin säästämiseenkin liittyen. Pulloposti käsittelee matkailua, mutta myös muuta kuin matkailua! Kannattaa siis tilata :).

Tilaa uutiskirje täältä: Pullopostia Cocolta -uutiskirjeen tilauslinkki

{ 4 comments… add one }
  • Jerry / Pako Arjesta 17.4.2016, 16:34

    Parasta ramenia, mitä oon tähän mennessä syönyt (vaikkakin en ole montaa paikkaa testannut) :). Ja ne maissit tosiaan sopii!

    • Cocoa etsimässä 20.4.2016, 08:21

      Pakko myöntää, että kyllähän ne sopii (nyt kun on tottunut) 🙂

  • Susanna 18.4.2016, 20:44

    Hyvältä näyttää! minulle kelpaa myös nuudelit ja pastaruuat

    • Cocoa etsimässä 20.4.2016, 08:32

      Samoin meille :). Kuten itse asiassa melkein mikä tahansa ruoka =D

Leave a Comment