≡ Menu

Historiallinen peli Camp Noulla – täyttyivätkö kolme toivetta?

Suarez Camp Nou

Kuuman päivän hikinen alkuilta. Satatuhatta ihmistä huutaa. Kannustaa omiaan, häiritsee vastustajaa, huutaa huutamisen ilosta. Vierasjoukkue Valencia painaa päälle hullun lailla. Halu voittaa ottelu, viedä ryöstösaaliina elintärkeät pisteet kotiin, on kova. Porkkanana sarjan neljäs sija ja sen myötä himoittu paikka parhaimpien joukkoon, Mestarien liigaan. Kotijoukkue Barcelonalla tavoitteet ovat vielä korkeammalla. Liigan voitto.

Liput Barcan fanikatsomossa Camp Noulla

Barça johtaa Suarezin ensimmäisen minuutin osumalla 1-0. Sen myötä täyttyi ensimmäinen toive: Nähdä vihdoin Barcelonan tekevän maalin Camp Noulla. Viime kerralla täällä ollessamme saimme todistaa senkin ihmeen ettei kotijoukkue maalannut kertaakaan. Mutta nyt siis pelataan jo ottelun viimeisiä minuutteja lähes puolitoista pelituntia ensimmäistä maalia myöhemmin. Aika käy vähiin.

Toinen toivomus on nähdä Barçan voittavan. Siinä ollaan nyt tiukasti kiinni. Siihen on tarvittu maalin lisäksi niin torjuttu rangaistuslaukaus, tolppien suosiollista avustusta kuin hurjaa taisteluakin.

Suarez voittaa pääpallon Camp NoullaNiin, se kolmas toive… Nähdä Messin viimeinkin tekevän maalin. Tässä vaiheessa kun hiekka tiimalasissa uhkaa käydä ottelussa vähiin on niitä Barcelonan sinipunaisessa nutussa syntynyt 399. Eli osuma olisi historiallinen 400. Paikkoja on ollut läpi ottelun useita. Hyviä paikkoja, erittäin hyviä. Ja näin. Pallo ei vain mene sisään.

Maalia ei synny Camp Noulla

Nyt olisi hyvästä paikasta vapari. Messi asettuu pallon taa. Tarkka keskittyminen… Veto! Tolppaan! Lähes identtinen ylärimavapari kuin edelliselläkin kerralla täällä käydessämme. Ei vain mene sisään.

Alkaa näyttää siltä, että emme näe Messin maalia tälläkään kertaa.Valencia nostaa koko miehistönsä ylös. Painaa päälle kuin pohjan poika. Raivokkaasti yrittäen – mutta menettää pallon! Barcelonan Neymar antaa maagisen läpisyötön suoraan Messille, joka katsahtaa taaksepäin ja huomaa olevansa karkuteillä.

Yleisö nousee seisomaan, koko pelin läpi ääni käheänä kannatuslauluja laulanut pikkupoika huutaa viimeisetkin äänijänteensä hajalle. Niin mekin. Niin kaikki. Koko stadion. Hetki tuntuu ikuisuudelta. Maalivahti tulee vastaan, Messi yrittää tsipata pallon veskan yli, mutta maalivahti torjuu! Paluupallo tipahtaa kuitenkin takaisin Messille, joka siirtää pallon lopulta varmasti verkon perille. Yleisö räjähtää!

Tuomari viheltää pelin loppuneeksi. Lionel Messin 400. maali Barçan paidassa on syntynyt. Huikea peli. Huikea tunnelma. Kolmaskin toive täyttyi. Nyt cervezalle.

Lionel Messi Camp NouFC Barcelona Camp Nou
error
{ 2 comments… add one }
  • Annika - home & away 11.7.2015, 11:49

    Hui, mulla tuli tästä ihan kylmät väreet! Niin hyvin selostettu peli 🙂

    • Cocoa etsimässä 7.8.2015, 08:45

      Kiitokset :). Kiva, että onnistuttiin välittämään pelin tunnelma sinne ruudun toiselle puolelle!

Leave a Comment