≡ Menu

Instagram-vuosi 2015 – tykätyimmät kuvat ja lupaus ensi vuodelle

Instagram Travel Thursday

Vuoden ensimmäisen Instagram Travel Thursdayn kunniaksi ajattelimme vielä kerran kurkata menneeseen reissuvuoteen suosituimpien Instagram-kuvien muodossa. Viime vuosi oli itse asiassa vasta meidän ensimmäinen kokonainen Instagram-vuosi, sillä kirjauduimme palveluun vasta marraskuussa 2014 Barcelonan-matkallamme.

Kuvia tuli ekan kokonaisen vuoden aikana julkaistua 194 kappaletta, mikä tuntuu oikeastaan aika vähältä, mutta on kuitenkin keskimäärin melkein neljä kuvaa viikkoa kohti. Seuraajia saatiin kerättyä nelisensataa ja tykkäyksiä muutamia kymmeniä per kuva. Instagramista on tullut meidän ehdoton lempisomekanava, joten ensi vuonna lupaamme sekä postata enemmän omia kuvia että selailla muiden inspiroivia matka- ja ruoka-aiheisia tilejä. Vielä emme ole oppineet käyttämään Instagramia matkatiedon etsimiseen, mutta harjoitellaanpa sitäkin tänä vuonna!

Me ollaan tähän asti räpsitty Instagram-kuvat ihan kännykällä vain, koska iPhone 6:lla tulee itse asiassa oikeinkin hyviä kuvia, ja ne on helppo pikaisesti käsitellä ja julkaista saman tien. Kuvavirta on pysynyt melko yhtenäisenä ja näyttää meidän mielestä oikeinkin meiltä (kaikkine viininlipittelykuvineen haha!), joten kuvaustyyliin ja kuvankäsittelykäytäntöihin ei ole tulossa suuria muutoksia. Instagramissa parasta on kuitenkin nopeus ja vaivattomuus, joten emme halua tehdä siitä työläämpää kuin se onkaan.

No mutta, nyt vihdoin niihin viime vuoden tykätyimpiin kuviin. Edustettuina ovat pääasiassa syyskuinen Turkin-reissu ja marraskuun lopun Tallinnan-reissu, mutta onpa sekaan päässyt meidän omastakin mielestä oikein kiva ja värikäs kuva Sintrasta sekä ehkä hienoiseksi yllätykseksi – mutta iloiseksi sellaiseksi – syksyinen otos Mäkelänkadulta täältä meidän koti-Vallilasta. Jos meiltä olisi kysytty vuoden parhaita Instagram-otoksiamme, näistä kovin moni ei olisi ehkä päätynyt omalle listallemme, mutta kauneushan onkin katsojan silmässä!

I didn't know I had acrophobia, but walking on this ancient Lycian aqueduct on a windy weather was a bit scary ☺️. But I did it, and the views were great! #turkki #sailforgood #hiking #hikingtrail #lycian #aqueduct #history #turkey #landscape #trav

Muinainen akvedukti Lycian Way -vaellusreitin varrella eteläisessä Turkissa, jossa Arna oli syyskuussa Sail for Good -matkalla. Kuvassa myös mainio oppaamme Faruk. Tykätyin kuva sain melkein sata tykkäystä, wuhuu!

@timowilderness doing his Spanish opera thing at a restored amphitheater in the ancient Lycian city of Patara. He's got talent! #turkki #lycianway #patara #turkey #homeof #history #fun #funtimes #sailforgood @sailforgood

Tämäkin kuva on Sail for Good -matkalta Turkista. Lyykialaisten muinaisessa Pataran kaupungissa ja sen hulppeassa amfiteatterissa @timowilderness intoutui lurittelemaan hieman ”espanjalaista oopperaa”. Erinomainen äänentoisto oli, muuten!

How about a stroll around the Tallinn Christmas market, with a cup of delicious hot wine, Christmas carols playing in the background? We wanna go back! #tallinna #tallinn #visittallinn #oldtown #townhallsquare #christmasmarket #pariskunnanmatkablogi #hemm

Tunnelmallinen joulumarkkinakuva Tallinnasta keräsi tykkäyksiä.

Can you imagine the feeling, when after hiking several kilometres under the blazing Turkish sun, we got to jump into the sea? I can tell you, it was soooo refreshing! #turkki #turkey #lycianway #mediterranean #mediterraneansea #hiking #hikingtrail #hiking

Lycian Wayn varrella oli kerrassaan upeita sini-vihreitä maisemia. Tämä kuva on yksi meidän omistakin lemppareista.

Somewhere in the old town of Tallinn. If you walk a bit further from the Town Hall Square and the busy Viru street, you might find some beautiful, deserted nooks like this. Well, who doesn't love old, colourful houses an cobblestone streets, raise your ha

Tallinnan vanhankaupungin tunnelmallisilla kujilla oli rauhallista, kun osasi lähteä vähän sivuun Raatihuoneentorista ja Viru-kadusta. Eikä marraskuun lopussa ollut vielä jälkeäkään lumesta!

The fairytale atmosphere of the Tallinn Christmas market at nighttime. You wanna go, don't you? We certainly do, even though we just visited... #tallinna #tallinn #tallinnoldtown #oldtown #townhallsquare #christmasmarket #pariskunnanmatkablogi #hemmottelu

Toinenkin joulumarkkinakuva Tallinnasta pääsi top ysiin.

Saturday, 8.30 a.m. It's vewy vewy quiet in our normally so busy neighbourhood of Vallila. We're actually heading to a training about fair travel, that should be interesting! You'll be hearing more about that in our blog later. And oh, remember to check o

Tämä Mäkelänkadun lehmuskuja on kyllä kaunis mihin vuodenaikaan tahansa, jopa syksyllä vaikka lehdet ovat jo pudonneet.

Sintra near Lisbon was one of our holiday highlights last summer. The most stunning place was the Pena National Palace, where a mixture of the One Thousand and One Nights and the lego castle has been pushed through a Disney filter :stuck_out_tongue_winkin

Värikäs Penan palatsi Sintrassa on kuin yhdistelmä Tuhannen ja yhden yön tarinoita ja legolinnaa. Siinä riittikin muuten kuvattavaa!

I find baby goats, otters and donkeys the cutest animals on earth, but this puppy at a gözleme (turkish pancake) place was pretty cute, too. Or what do you think? #turkki #turkey #homeof #cute #animals #puppy #puppygram #sailforgood @sailforgood #matkailu

Ja tottahan toki top ysistä löytyy se pakollinen koiranpentukuvakin! Tämä söpöläinen vietti siestaa Turkin-reissulla yhden meidän lounaspaikan pihalla.

 

Instagram Travel Thursday

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä Suomessa toimivat Murumou, Rimma + Laura ja Travelloverblogi. Kampiksen tarkoitus on levittää matkailun ilosanomaa ja hyvää reissufiilistä matkailuaiheisten Instagram-kuvien kautta. Tarkemmat ohjeet löytyvät täältä. Meidät löydät Instagramista nimimerkillä @cocoaetsimassa.

{ 15 comments… add one }
  • Vau tuota Sintran kuvaa! Ja Tallinnan joulumarkkinakuvat nyt ovat aina hienoja, eli ei ihme että niitä pääsi kaksi kymmenen tykätyimmän joukkoon. 🙂

    • Cocoa etsimässä 7.1.2016, 13:48

      Kiitos! On se kieltämättä aika hyvä kuva, olis päätynyt meidän omallekin top-listalle! Ehkä noita joulumarkkinakuvia on tullut tässä viimeisen kuukauden aikana nähtyä sen verran monta, että ne eivät tässä vaiheessa oikein säväytä, mutta kyllähän ne tunnelmallisia ovat :).

  • Jenni / Globe Called Home 7.1.2016, 19:43

    Pakko myöntää, että mun lemppari näistä on tuo Mäkelänkatu. Välitön Helsinki-ikävä iski, vaikka vastahan sieltä tuli palattua!

    • Cocoa etsimässä 11.1.2016, 12:19

      No joo, ei se hullumpi ole :). Ymmärrämme kyllä Helsinki-ikävän.

  • Ihania matkakuvia! 🙂 Mullakin on iphone 6 ja harvemmin tykkään myös sen kamerasta. Instassa ei aina edes erota mitkä kuvat on napattu iphonella ja mitkä ihan kunnon kameralla.

    • Cocoa etsimässä 11.1.2016, 12:20

      Kiitti! Meille menis ihan ehdottomasti liian työlääksi, jos pitäis alkaa siirtää kuvia kamerasta koneelle ja itse asiassa sitten vielä koneelta kännykkään. Tai nykyäänhän on kyllä niitä wifillisiä kameroita, joista kuvat saa siirrettyä yhdellä napin painalluksella, mutta meillä ei ole sellaista.

  • Jane 7.1.2016, 20:43

    Paljon hienoja otoksia. Sintran kuva toki pisti heti silmään, omasta visiitistä sinne on toistakymmentä vuotta, mutta aika hyvin palautuu mieleen kun näin tuon kuvan 🙂

    • Cocoa etsimässä 11.1.2016, 12:21

      Kiitos! Tuo Penan palatsi on kyllä kuvauksellinen 🙂

  • Annika | Travellover 9.1.2016, 15:27

    Minä olen joskus kysellyt Insta-kuvien ottajilta jotain vinkkejä, että mikä tuo on, missä se on jne. Yksi alkoi kirjoitella paljonkin vinkkejä ja harmitteli, kun en antanut hänen varata minulle hotellia, koska olisin saanut saman paljon halvemmalla. 🙂 Viime reissussa olin melkein kaksi viikkoa ilman puhelinta, koska se hajosi. Kuinka vaivalloista on alkaa järkkärikuvia siirrellä Instaan, kun niin tottunut kännykällä ottamaan!

    • Cocoa etsimässä 11.1.2016, 12:23

      Kännykättömyystuska on tuttua, meiltähän pöllittiin Berliinissä kännykkä (Arnan luuri, eli juurikin se jolla päivitellään somea) ja kyllä oli orpo olo!

      Pitäis kyllä alkaa kommentoida Instassa enemmän, vois saada hyviä vinkkejä. Ja myös selailla hakusanoilla enemmän. Pitäis myös saada jostain enemmän aikaa :D.

  • Terhi / Muru Mou 12.1.2016, 03:17

    Turkissa en ole käynyt kuin joskus lapsena eikä kovin kummoisia mielikuvia maasta ole, mutta näistä Turkin kuvista tulikin minulle mieleen Kreikka. Ja kaipuu Etelä-Eurooppaan 🙂 Tallinnan kuvat ovat myös upeita!

  • Tuo Mäkelänkadun kuva on ehdoton suosikkini! Mikä tunnelma siinä kuvassa onkaan 🙂 Instagram on kyllä koukuttava. Joskus ajaudun huomaamatta selailemaan kuvia Instaan pitkäksi aikaa. Pitäisi varmaan siirtää se pois puhelimen aloitusnäytöltä.

    • Cocoa etsimässä 15.1.2016, 09:09

      Se on kyllä kieltämättä aika kiva! Pitäis kehitellä joku rutiini tuohon Instan selailuun, ja alkaa tosiaan harjoitella myös sitä kommentointia sun muuta vuorovaikutteisuutta. Insta ei kyllä lievitä matkakuumetta, kun toinen toistaan mahtavampaa matkakuvaa pukkaa verkkokalvolle 🙂

  • säppä 22.1.2016, 18:14

    Kivoja kuvia kaikki, mutta isoin sydän lähtee täältä kyllä tuolle koiranpennulle! Aivan ihana 🙂

    • Cocoa etsimässä 14.2.2016, 19:20

      Koiranpennut on vastustamattomia 🙂

Leave a Comment