≡ Menu

Jäätikkömaisemia Juneaussa

Mendenhall Glacier Alaska

Yhteistyössä: Risteilykeskus ja Norwegian Cruise Line*

Mereltä päin katsottuna Juneau teki yhtä lähtemättömän vaikutuksen kuin Ketchikan edellisenä päivänä. Havunvihreä vuorenrinne nousi lähes saumattomasti samanvärisenä lempeästi liplattavasta merestä, ja rantaviivaa myötäili pastellinvärinen, hentoon usvaan kietoutunut matalien rakennusten rivistö. Ah, niin kaunista! Ja niin Alaskaa!

Lähempi tarkastelu kuitenkin muistutti, että kyseessä on osavaltion pääkaupunki, mikä näkyi kaupungin keskustassa harmaina, laatikkomaisina hallintorakennuksina ja kerrostaloina. Juneau oli siis paitsi Ketchikania arkisempi ja vähemmän kuvauksellinen, myös paikallisempi. Siellä näkyi tavallisten alaskalaisten tavallinen elämä, mikä ei ole lainkaan huono asia, vaikka kuvauksellisuudessa vähän hävisikin.

IMG_0414

Juneau on siis Alaskan pääkaupunki ja väkiluvultaan osavaltion kolmanneksi suurin kaupunki (Anchorage ja Fairbanks ovat suurempia). Suomen kunnista se vertautuu Kangasalaan; asukkaita on 30 000 ja risat. Pinta-alaltaan Juneau on koko Yhdysvaltain toiseksi suurin kaupunki; vain Sitka, joka sekin sijaitsee Alaskassa, on suurempi. Kelatkaa! Tämäkin on jotenkin niin suomalaista. Paljon tilaa, mutta vähän asukkaita.

Juneau on suosittu risteilysatama ja sen suosituimpia turistiaktiviteetteja ovat jäätiköt, valasretket ja erilaiset seikkailuaktiviteetit kuten koskenlasku.

Meillä oli Juneaussa aikaa käytännössä vain nelisen tuntia. Teoriassa aikaa olisi ollut kuusi tuntia, mutta koska maihinnousu alkoi jo niinkin aikaisin kuin aamuseitsemältä, me emme edes yrittäneet ehtiä tuohon aikatauluun. Ollaksemme seitsemältä ulkona meidän olisi nimittäin pitänyt herätä jo hetikohta viiden jälkeen, mikä ei todellakaan ollut vaihtoehto. Päätimme siis keskittyä vain yhteen nähtävyyteen, eli Mendenhallin jäätikköön, joka oli saavutettavissa Juneausta omatoimisesti.

Alaska_Juneau2

Mendenhall Glacier – Juneaun tärkein nähtävyys

Mendenhall Glacier on Juneaun tärkein nähtävyys ja sijaitsee alle puolen tunnin ajomatkan päässä Juneaun keskustasta. Sinne pääsee monella eri tapaa: paikallisbussilla, shuttle-bussilla, taksilla tai valmisretkellä.

Paikallisbussi on edullinen, mutta ei lainkaan kätevä, sillä se ei kulje risteilysataman kautta eikä aja aivan vierailukeskukselle asti, vaan käveltävää tulee useampi kilometri. Tätä vaihtoehtoa ei suositeltu edes kaupungin turisti-infossa, etenkään jos on liikenteessä tiukalla aikataululla.

Shuttle-bussi kulkee puolen tunnin välein suoraan risteilyterminaalista, maksaa noin $30 (meno–paluu) ja sisältää matkan aikana opastuksen. Shuttle-palvelua tarjoaa kaksi retkijärjestäjää, Juneau Tours ja M&M Tours, ja jos haluaa ostaa vain shuttle-kuljetuksen ilman valmisretkeä, tämä kannattaa ilmaista selvästi lippua ostaessa. Muuten voi tulla vahingossa ostaneeksi jonkun retken, joita kyseiset firmat siis tarjoavat myös.

Taksejakin Juneaussa on, mutta matka Mendenhallin jäätikölle maksaa non $35 yhteen suuntaan. Jos hinta ei haittaa, tai jos kustannusta on jakamassa useampi kuin kaksi henkilöä, tämä on ihan varteenotettava vaihtoehto, sillä silloin ei ole kiinni bussien aikatauluissa.

Valmisretkiä voi ostaa sekä varustamon kautta että risteilyterminaalissa päivystäviltä matkanjärjestäjiltä, ja ne sisältävät useimmiten jäätikön lisäksi myös muuta aktiviteettia (esimerkiksi valasretken tai kaupunkikierroksen), jolloin Mendenhallissa ehditään piipahtaa vain vierailukeskuksessa.

Me haluttiin lorvia Mendenhallissa omaan tahtiin ja kaikessa rauhassa, joten päädyttiin menemään omatoimisesti. Myöhemmin tosin selvisi, että lorvimaan ei ehditty siltikään, vaikka jäätikkö oli meidän päivän ainoa kohde.

Alaska_Juneau_Tours
Alaska_Juneau_Mendenhall_Glacier2
Alaska_Juneau_Mendenhall_Glacier11

Mendenhall Glacier Visitor Center

Visiitti Mendenhallin jäätikölle kannattaa aloittaa vierailukeskuksesta, josta avautuu panoraamanäkymä Mendenhall-järvelle ja sen vastarannalla pilkottavalle, noin 20 km pitkälle jäätikölle. Vierailukeskuksessa on myös tarjolla tietoa jäätikön synnystä ja vaiheista niin tekstin ja kuvien kuin videonkin muodossa. Monet turistit pistäytyvät vain nopeasti täällä ja jatkavat sitten matkaa. Me taas haluttiin päästä luontoon ja lähemmäs jäätikköä, joten lähdettiin tutustumaan vierailukeskuksen ympäristöön.

Mendenhall_Glacier_Visitor Center1
Alaska_Juneau_Mendenhall_Glacier1

Nugget Falls

Vierailukeskukselta lähtee neljä eri mittaista patikkapolkua, joista me ehdittiin kävellä kaksi: Nugget Falls Trailin ja Photo Point Trailin.

Nugget Falls Trail vie upealle Nugget Fallsin vesiputoukselle, jonka juurelta pääsee ihailemaan Mendenhallin jäätikköä huomattavasti lähempää kuin vierailukeskuksesta. Jäätikkönäkymä on komea, mutta vielä vaikuttavampi on itse putous. Viihdyimme vesiputouksella ja sen edustalle levittäytyvällä rannalla varsin pitkään ja kadehdimme turistiporukoita, jotka soutivat tai meloivat aivan jäätikön viereen. Ensi kerralla mekin halutaan melomaan! Aikaa Nugget Falls Trail vie noin tunnin plus putouksilla vietettävä aika.

Alaska_Juneau_Mendenhall_Glacier8
Alaska_Juneau_Mendenhall_Glacier9
IMG_0462
IMG_20190709_104659
Alaska_Juneau_Mendenhall_Glacier3

Kiirettä ja kireitä hermoja

Nugget Falls Trailin tarvottuamme (ei se oikeasti ollut tarpomista, vaan oikein helppokulkuinen hiekkatie, mutta meillä alkoi aika käydä vähiin) aprikoimme hetken, ehtisimmekö vielä kävellä nopeasti viereisen Photo Point Trailin vai joutuisimmeko jo rientämään takaisin satamaan. Päätimme ottaa riskin. Aikaa shuttle-bussin lähtöön oli noin 20 minuuttia ja Photo Point Trail veisi 15, joten meidän oli pidettävä kiirettä. Ja kyllähän se juoksemiseksi meni, mistä oli suoraan sanottuna matkailun ilo ja nautinto kaukana.

Me käytännössä pikakäveltiin rattaiden kanssa Photo Pointille eli valokuvauspisteelle (eli siis näköalapaikalle, josta oli kiva näkymä jäätikölle – miksi ihmeessä ihmisille pitää kertoa mistä kuvat kannattaa ottaa?), katsottiin jäätikköä hampaat irvessä noin kaksi minuuttia ja kipitettiin puolijuoksua takaisin vierailukeskukselle – ja ehdittiin bussiin nipin napin. Bussissa oli hermo vähän kireällä, eikä siinä hetkessä pystytty oikein ymmärtämään, mitä järkeä tällaisessa matkailussa on.

Juneaun keskustassa meillä oli vajaa tunti aikaa, ennen kuin oli palattava takaisin risteilylaivalle. Nälkä kurni jo vatsassa, joten käytiin kurkkaamassa yhden ruokapaikan ovella, mutta todettiin, että meillä ei olisi aikaa pöytiintarjoiluun. Päädyttiin lopulta pyörimään keskustassa tuli pepun alla, voivotellen sitä, kuinka me ei ehditä mitään. (Toim. huom. Arna voivotteli, Arto yritti rauhoittaa tilannetta.)

Laivaannousu oli jo yhdeltä iltapäivällä, ja siinä vaiheessa meitä ihan tosissaan risoi lyhyeksi jäänyt maapäivä, mutta eipä me siinä vaiheessa tiedetty, että siitä iltapäivästä kehkeytyisi yksi risteilyn mieleenpainuvimmista. To be continued…

Alaska_Juneau_Mendenhall_Glacier7
Alaska_Juneau_Mendenhall_Glacier10
Alaska_Juneau1

Lisää vinkkejä Juneauhun

Red Dog Saloon

278 S. Franklin Street| reddogsaloon.com

Shuttle-bussin kuljettaja oli maininnut opastuksessaan kullankaivajien kaudella perustetun historiallisen saluunan, jossa olisimme halunneet käydä. Tai kävimmekin tavallaan – ovella kääntymässä. Meillä olisi ollut nipin napin aikaa pikaisille virvokkeille baaritiskillä, mutta lapsen kanssa olisi pitänyt ottaa pöytä, mihin meidän aikataulu taas ei venynyt. Mutta se mitä me ehdittiin parissa minuutissa nähdä – hiekkalattia, puupaneelit, metsästys- ja kullankaivuuaiheinen rekvisiitta, periamerikkalainen baarimenu, hilpeitä asiakkaita – näytti hauskalta! Uskallamme suositella.

Alaska_Juneau_Red_Dog_Saloon

Tracy’s King Crab Shack

432 S. Franklin Street | kingcrabshack.com

Matkalla risteilyterminaaliin kohtasimme näyn, jota emme olisi halunneet ohittaa: terassi väärällään rentoja lomailijoita imeskelemässä jättimäisiä ravunjalkoja ja hörppimässä kylmää olutta. Piiiiiitkä jono ovella kertoi, että kyseessä on selvästi kaupungin suosituin ravintola. Ravunhimoissamme parkkeerasimme toviksi jonoon, mutta itkimme katkeria kyyneliä kun tajusimme, että emme ehdi tännekään. Kanssajonottajat kertoivat, että jonottamiseen on syytä varata puolesta tunnista tuntiin.

Mutta mene sinä! Tarjolla on Alaskan kuningasravun saksia ja jalkoja sekä Tracyn kuuluisaa kuningasrapusoppaa.

Lue lisää Alaskan-risteilystä:

Mikä Alaskan-risteilyssä oli parasta?

Tällaista oli Alaskan-risteilyllä – esittelyssä Norwegian Joy

Ihmeellistä Intialaista, japanilainen grillishow ja paras pihvi ikinä – esittelyssä Norwegian Joyn ravintolat

Näin varaat itsellesi sopivimman risteilyn

Sumuisten vuonojen Ketchikan

*Alaskan-risteily toteutettiin yhteistyössä Risteilykeskuksen ja Norwegian Cruise Linen kanssa. Olimme risteilyllä juttumatkalla perinteisen median edustajina, mutta sovimme samalla näkyvyydestä myös blogissa. Blogin osalta sovimme yhdestä blogiartikkelista (ei tästä), mutta avoimuuden vuoksi olemme lisänneet yhteistyömerkinnän kaikkiin risteilypostauksiin.

{ 2 comments… add one }

Leave a Comment