≡ Menu

Kesäpäivä Helsingissä – Lapinlahdesta Sibeliuspuistoon

Kesä Helsingissä

Meidän kesäloman ensimmäinen puolikas on jo takana päin, mutta niin mukavaa oli, että sitä kelpaa muistella täällä blogin puolella näin jälkijunassakin. Vietimme loman aikaisempien parin vuoden tapaan kokonaan Helsingissä, ja pyrimme tälläkin kertaa tekemään joka päivä jotain kivaa ja lomaisaa, vaikka kotikonnuilla pyörimmekin.

Yhtenä lomapäivänä päätimme lähteä seikkailemaan lähtiseen kantakaupunkiin, Kampin, Hietalahden ja Töölön suunnille, meren rantaan. Päiväksi oli ennustettu aurinkoa ja hellettä, mutta aamulla ikkunasta ulos katsoessa ei siltä näyttänyt, joten varauduimme myös siihen, että vettä saattaa ripsahtaa. Ja ripsahtihan sitä, mutta hei, me ei olla sokerista.

Lapinlahden Lähde eli entinen mielisairaala

Hyppäsimme aamun alkajaisiksi metroon – tai ehkä se oli jo puolta päivää, lomalla kun oltiin – ja ajoimme Ruoholahteen. Ensimmäisenä suuntasimme Lapinlahden Lähteeseen, entisessä Lapinlahden sairaalassa toimivaan kulttuurin ja hyvinvoinnin keitaaseen. Kävimme täällä myös viime kesänä ja tykästyimme siinä määrin, että päätimme tulla uudelleen, semminkin kun viime kesänä vallitsevana säätilana oli jäätävä vesisade.

Kesä Helsingissä Lapinlahden Lähde

Kasvislounas hävikkiravintola Loopissa

Ensi alkuun nautimme lounaan hävikkiravintola Loopissa. Ravintolassa valmistetaan joka päivä ruokakaupoilta ja tuottajilta kerätyistä hävikkiraaka-aineista makoisa kasvislounas, jonka sisältö vaihtelee päivittäin saaliista riippuen. Keittolounas, joka sisältää päivän keiton, salaattipöydän, leivän, kahvin/teen ja jälkiruuan, maksaa 7,50 €. Isompaan nälkään voi ottaa lisäksi lämpimän kasvisannoksen, jolloin koko aterian hinnaksi tulee 9,50 €. Varsin kohtuuhintaista!

Kesä Helsingissä hävikkiravintola Loop

Lapinlahden sairaalan historia on kiehtova ja siihen kannattaakin tutustua opastetulla Mielen huoneet -kävelykierroksella. Kierros maksaa vain 15 euroa henkilöltä, mikä on todella kohtuuhintaista sekin. Sairaalarakennuksessa ja aueella on myös taidenäyttelyitä, galleria, pieni mielenterveysmuseo, käsityöpuoti ja kirpputori. Sairaalarakennuksessa toimivasta Kahvila Lähteestä saa kuulemma kaupungin parhaimmistoon kuuluvia korvapuusteja.

Kesä Helsingissä Lapinlahden Lähde

Käppäilyä Hietaniemen uimarannalla

Lapinlahdesta jatkoimme rantaa pitkin Hietsun uimarannalle. Siellä oli käynnissä lähes koko rannan mitalta joku beach volley -tapahtuma, eikä aurinkokaan paistanut ihan täydeltä terältä, joten tyydyimme kaartamaan rannan kautta (lastenvaunuilla ja näköhavaintomme perusteella myös pyörätuolilla pääsee kivettyä polkua pitkin) ja jatkamaan saman tien matkaa.

Kesä Helsingissä Hietaniemen uimaranta

Stadin parhaat jätskit Helsingin jäätelötehtaalta

Kävelyä alkoi olla jo sen verran takana, että tarvitsimme energiaa. Onneksi heti Hietsun kupeessa, Taivallahden puolella Eteläisellä Hesperiankadulla on Helsingin jäätelötehtaan kioski. Sinne siis! Arto otti kermatoffeepallon ja Arna tavoilleen uskollisena sitruunaa. Niin hyvää! Kermatoffee oli maistannassa ensimmäistä kertaa ja se nousi kerralla suosikiksi. Kuin rommirusina mutta ilman rusinoita!

Kesä Helsingissä Helsingin jaatelotehdas

Nautimme jätskimme viereiselle nurtsille levittämällämme piknikviltillä ja jatkoimme vielä hetken pötköttelyä. Friidu oli ehtinyt makoilla kärryssä jo niin pitkään, että katsoimme parhaaksi päästää hänet hetkeksi hyörimään ja pyörimään – ja hankkimaan vastustuskykyä hanhenkakkaisia piharatamoita käpälöimällä, heh.

Kesä Helsingissä

Makkaraa, pullaa ja kesätunnelmaa Cafe Regatassa

Jatkoimme kävelyä rantaa myötäillen ja tuossa tuokiossa saavuimmekin punaisen tuvan eli Cafe Regatan pihaan. Käristimme alkupaloiksi nuotiomakkarat ja nautimme jälkiruuaksi korvapuustikahvit. Ai että oli hyvät korvapuustit! Friidulle piti seuraa Martinlaaksosta saapunut vanhempi herrasmies, joka kuulemma kuuluu Regatan vakiokalustoon. Friidu oli alkuun epäluuloinen vierasta naamaa kohtaan, mutta pian he jo jutustelivat kuin vanhat tutut ikään.

Lue myös: Helsingin ihanimmat kesäkahvilat

Kesä Helsingissä Cafe Regatta

Turreilua Sibeliuspuistossa

Retken viimeinen kohde oli viereinen Sibeliuspuisto, jossa kävimme ihailemassa kansallissäveltäjämme uljasta monumenttia. On se hieno! Kuvia emme edes yrittäneet, sillä keli oli ankean harmaa ja tässä vaiheesa alkoi tiputtaa kevyttä tihkusadetta.

Koska emme ole sokerista, kävelimme kotiin Vallilaan vesisateesta huolimatta. Olipa kiva kesäpäivä!

Lue myös: Mitä tehdä Helsingissä kesällä – 11 vinkkiä!

Pssst… palautetta kaivataan!

Me kokeiltiin nyt ekaa kertaa tällaista matkapäiväkirjamaista postausta, että kirjoitettiin vain ajatuksen virtana mitä ollaan tehty, eikä käytetty juurikaan aikaa postauksen viilaamiseen, jolloin postaus syntyi huomattavasti normaalia nopeammin. Tykkäisittekö lukea tällaisia jatkossakin? Ainakin meille itsellemme tällaiset ovat kivoja muistoja ihan tavallisesta kesäpäivästä, jollaisista harvemmin tulee kirjoitettua mitään ylös. Ja toki jos osa postauksista olisi tällaisia lyhyitä ja nopeita, blogi luultavasti päivittyisi vähän useammin, kun jokaisen postauksen tekemiseen ei menisi ihan sitä kahta työpäivää :). Eli kertokaahan! Muitakin postaustoiveita saa esittää.

{ 6 comments… add one }
  • Gus 21.7.2018, 10:22

    Kyllä vaan, tällaiset helposti syntyvät kirjoitukset ovat helppoja myös lukijoille; voi helposti lukea kahvin ohessa kevyenä aamupalana. Muistuttavat jollain tavalla blogauksen alkuajoista, jolloin kaikki ei ollut niin laskelmoitua.

    • Cocoa etsimässä 23.7.2018, 09:41

      Kiva kuulla! Teemme siis näitä jatkossakin. Me ei oman blogin osalta myönnetä laskelmointia :), mutta ollaan molemmat luonteeltamme sen verran perfektionisteja, että sekä tekstejä että kuvia tulee viilattua loputtomiin… En tiedä luitko meidän blogia alkuaikoina, mutta sieltä löytyy todellisia mammuttipostauksia! Tyyliin kaikki Australian Darwinista plus 40 kuvaa yhdessä postauksessa :D. Nyt on sentään vähän onnistuttu rajaamaan näkökulmia ja sanottavan määrää.

      Kiva kun kommentoit ja käyhän jatkossakin! 🙂

  • Rosa 21.7.2018, 11:09

    Oli hauska lukea postausta omista kotinurkista. Asumme puolessa välissä teidän kierrosta. Minusta tässä postauksessa kronologinen kerronta toimi hyvin, koska saman reitin voisi toistaa samalla leppoisalla tyylillä kuin tekin teitte. Hyvä huomio tuo kivetys tuolla Hietsussa. Lastenvaunut ja rantahiekka sopii harvinaisen huonosti yhteen.

    • Cocoa etsimässä 23.7.2018, 09:43

      Oi, ihanassa paikassa asutte! Ja kiitos kun kävit kommentoimassa, tehdään tällaisia siis jatkossakin, ainakin silloin tällöin.

  • Eila Grym 21.7.2018, 12:22

    Ehdottomasti kiva lueskella näitä lyhyitä.

    • Cocoa etsimässä 23.7.2018, 09:44

      Kiitos äiti kommentista <3, kiva kuulla!

Leave a Comment