≡ Menu

Leathermania etsimässä

Leatherman Wave

Muistatte varmaan, kun kerroimme Leatherman-monitoimityökalumme joutuneen varkauden kohteeksi Bangkokissa. Voro(je)n matkaanhan ei lähtenyt ainoastaan Leatherman vaan myös kaksi kappaletta Petzlin otsalamppuja sekä mitä emme olekaan teille vielä kertoneet: Heitä sikaa -peli! HAHAHAHA!

Voitteko kuvitella rosmojen ilmeen, kun ne ovat pakomatkansa päätteeksi ihailleet saalista; arvokkaalta näyttävän kotelon sisältä löytyykin kaksi kumista possua! Kyllä nauratti, vaikka ennen kaikkea tietysti
harmitti.

Leatherman_monitoimityokalu

Se nyt vain on fakta, että travelleri ei maailmalla ilman Leatherman-monitoimityökalua pärjää. Tulee kaikenlaisia tilanteita, joista selviää ainoastaan nappaamalla Leatherman-monitoimityökalun vyöllä killuvasta nahkakotelosta. Niin kuin nyt esimerkiksi tuulettimen laittaminen päälle tai pois päältä (kytkin rikki), narun leikkaaminen tai pullon avaaminen. Otsalampuille löysimme korvaajat retkeilykaupasta Hanoista, mutta ne eivät ole mitään petzlejä, ja toinen niistä on ehtinyt jo hajotakin ja ne ovat itse asiassa muutenkin ihan paskat.

Mutta Leathermanin tilalle ei kelpaa mikään muu kuin Leatherman ja varkauden jälkeen olemme yrittäneet etsiä uutta (aitoa) Leatherman-monitoimityökalua kissojen ja koirien kanssa, siinä kovinkaan hyvin menestymättä. Tai siis ollenkaan menestymättä. Singapore oli liian iso kaupunki, että sieltä olisi yleensä löytänyt edes retkeilykauppaa, ja joissain paikoissa Leathermania kysyessämme meidät ohjattiin nahkasalkkuliikkeeseen (aasialainenhan ei voi sanoa, ettei ole tai ettei tiedä). Aloimme olla epätoivoisia.

Leatherman_ihmettely

Vihdoin Kuala Lumpurissa päätimme ottaa oikein asiaksemme etsiä Leatherman-kaupan. Guugelettelimme ja löysimme vihjeitä kaupoista, jotka saattavat myydä Leathermaneja. Löysimme myös maahantuojan yhteystiedot, mutta sinne soittaminenhan nyt olisi ollut ihan liian yksinkertaista. Lopulta netistä löytyi kauppa (siis ei nettikauppa vaan tieto siitä oikeasta fyysisestä kaupasta), jonka nettisivuilla oli kuva Leatherman-vitriinistä. Hypättiin metroon vai mikä monorail se nyt on, vaihdettiin toiseen ja päädyttiin kaupunginosaan, jossa etsimämme kauppakeskus ja sen sisällä retkeilykauppa sijaitsi. Tai siis oli määrä sijaita, koska kun pääsimme kyseisen liikkeen kohdalle, nähtiin vain remonttipressulla eristetty alue. Perkele! Retkeilykauppa on remontissa! Taas metroon tai monorailiin ja toiseenkin, ja takaisin kotiin.

Etsimme netistä toisen kaupan tiedot (fiksuina emme olleet ottaneet niitä paperille ylös jo aiemmin), hyppäsimme metroon tai monorailiin, vaihdoimme junaan ja päädyimme maailman isoimpaan kauppakeskukseen. Ei hajuakaan mistä kyseistä retkeilykauppaa lähtisi etsimään, emmekä ymmärtäneet kerrosopasteista mitään (Malesiassa kauppakeskusten kerrokset ovat esim. L1, L2, M3, T4, eikä niistä tiedä yhtään että missä järjestyksessä ne menevät, eli jos saat selville olevasi esim. kerroksessa M3, et tiedä mihin suuntaan pitäisi lähteä päästäksesi kerrokseen L2). No, kysyvähän ei tieltä eksy, ja erään kiskan ystävällinen myyjä opasti meidät oikeaan suuntaan. Lopulta retkeilykauppa löytyi, ja sitä onnen tunnetta ei voi sanoin kuvata, kun näimme osastolla nököttävän Leatherman-vitriinin! Kotiutimme tismalleen samanlaisen Leatherman Wave -monitoimityökalun (nahkakoteloineen) kuin mikä meiltä oli pöllitty, vaikka hinta olikin Suomen hintaa kalliimpi, ja lähdimme onnellisina kotimatkalle.

Leatherman_kuvasarja Leatherman_avaus

Nyt meillä on siis uusi Leatherman-monitoimityökalu, jota emme varmasti jätä hotellihuoneen pöydälle lojumaan. Iloksemme saimme vakuutuskorvauksetkin jo tilille, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Paitsi sille Heitä sikaa -pelille saamme heittää lopulliset hyvästit. Onneksi saatiin vakuutuskorvaus siitäkin, HAHAHHAH! Onkohan niitä vakuutusyhtiössä tai poliisissa (kyllä, jouduimme tekemään vakuutusyhtiötä
varten rikosilmoituksen Suomen poliisille) naurattanut yhtään?

Leatherman_aukion
{ 4 comments… add one }
  • Pastori 29.6.2012, 11:14

    Loistavaa!! Onnea uuden Leathermanin omistajille:) Nyt muuten tiedätte että minkä takia noissa monitoimityökaluissa tulee se nahkanen vyökotelo mukana… Ei suinkaan sen takia että sen voi siinä kotelossa jättää hotlalle lepäilemään vaan sen takia että sen voi laittaa vyölle ja ottaa mukaan!!! 😀 Heh!

    • Cocoa etsimässä 3.7.2012, 12:53

      Kiitti kiitti, tää on kyllä mieletön tunne. Parhaamme tehtiin :). Opittiin tästä, ja nythän Arton vyöllä roikkuukin tyylikkään Leatherman-nahkakotelon lisäksi myös 30-senttinen fikkari, jeesusteippi, pikaliima, nippusiteet ja ompelupakkaus. Kato koskaan ei tiedä mitä käy ja missä.

  • Reppureissaajat 17.5.2017, 05:31

    Tämä on niin totta, mukaan kannattaa ottaa vain parasta laatua. Meidän mukaan lähti parit leathermanit; squirt ja juice. Tuo pikkuinen on kulkenut matkoilla jo vuosia ja nyt pitkälle reissulle ostimme myös tuon isoveljen. Survivalpussissamme on edellämainittujen lisäksi vielä ompelutarvikkeet, suurennuslasi (kun ollaan +50), pikaliimaa, lukko, kuminauhaa, karhulankaa, jesari ja jotain ihmekorjausmassaa. Luonnollisesti mukana on myös pieni ensiapulaukku.

    Terveisin,
    Pariskunta jonka tapasitte matkamessuilla, matkastamme on nyt tullut totta.

Leave a Comment