≡ Menu

Lepoloma Lantalla

Koh Lanta maailmanympärimatka

Päädyttiin rauhallisen Koh Ngain jälkeen vähän vilkkaammalle Koh Lantalle, jossa viihdyttiin lopulta reilu viikko. Ja hyvin viihdyttiinkin! Ekat kolme yötä harhailtiin ihan väärillä mestoilla (ruotsalaisten ja saksalaisten kansoittamissa lomaresorteissa), mutta neljänneksi yöksi löydettiin viihtyisään, rentoon, lämminhenkiseen ja yhteisölliseen Sanctuaryyn, joka sijaitsee Phra Ae Beachilla eli tuttavallisemmin Long Beachilla. Sanctuary ei hintatasoltaan ole ihan halvimmasta päästä. Maksettiin bungalowista 30 euroa (halvempiakin kyllä löytyy), mutta näin reissun alussa teki mieli ottaa vähän loman kannalta.

Lanta_Longbeach_blogi

Lanta_Arnarannalla_blogi Lanta_sunset_blogi

Sanctuary oli itse asiassa niin viihtyisä mesta, että ei koettu tarvetta poistua sieltä kovin monta kertaa. Makoiltiin omalla verannalla riippukeinussa ja luettiin, lenkkeiltiin ja joogattiin, käytiin hieronnassa, syötiin hyvin ja turinoitiin muiden reissareiden kanssa.

Yhtenä päivänä vuokrattiin mopo ja köröteltiin saaren toiselle puolelle Ban Si Rayaan eli Old Towniin, toisena iltana lähdettiin käymään samaisessa kylässä Laanta Lanta –festareilla muiden sanctuarylaisten kanssa.

Sanctuaryssa parasta oli yhteisöllisyys, mekin tutustuttiin vain muutaman päivän vierailumme aikana englantilais-thaimaalaiseen omistajaperheeseen, Sanctuaryssa säännöllisesti lomailevaan norjalaiseen hippipariskuntaan sekä etelä-afrikkalaiseen, englantilaiseen ja useampaankin sveitsiläiseen, itävaltalaiseen ja ranskalaiseen reppureissariin.

Lanta_Sanctuarybungalow_blogi
Arto rentoilee hammockissa

Lanta_Honey_blogi
Honey rentoilee kuopassa

Lanta_motoristi_blogi
Arnan eka kerta!

Lanta_Sanctuarybaari_blogi
Rentoilua Bong Barissa

Lanta_fireshow_blogi
Felixin fireshow

Ja löytyihän sitä herkkuruokaa täältä Lantaltakin, aivan edellisen kirjoituksen julkaisemisen jälkeen! Sanctuaryssa on erittäin hyvät sapuskat (vegeä, intialaista ja erinomaista thaimaalaista) ja muistakin pääkadun paikallisten perheiden pyörittämistä ravintoloista  saa toinen toistaan herkullisempia ruokia.

Laanta Lanta -festareilla tuli maisteltua katukeittiöiden antimia, mm. spiraalipottuja, banaaninlehteen käärittyä currykalaa, lihavartaita, friteerattua mustekalaa, mangoa ja tahmariisiä, banaanipannukakkua…

Lanta_thaispicy1_blogi
Kren gang eli joku curry

Lanta_bananapancake_blogi
Mikäs se siinä? No sehän on banana pancake!

Lanta_thaispicy2_blogi
Gang keol wan eli vihreä curry

error
{ 4 comments… add one }
  • Pastori 11.3.2012, 18:15

    Pastori lähtee mukaan banaanilettufirmaan, jahka sellainen perustetaan 🙂 Ota reseptit siis talteen…

  • Siru 11.3.2012, 21:37

    Ai että näyttää ihanalta – niin safka kuin rentoilukin. Tulee kyllä pahemman laatuinen Thaimaa-ikävä. Minkähän ikäisen junnun kanssa sinne viittis matkata…

  • Cocoa etsimässä 12.3.2012, 15:33

    Pastori, vähän taitaa vaatia harjoittelua toi lettusten paistelu, mutta täytyy varmaan seurata useamman kerran toimitusta, niin saadaan oppi talteen :).

    Siru, kyllä täällä aika pieniä junnuja näkyy, eiku lentoliput plakkariin vaan!

  • Anna / Muuttolintu 21.1.2016, 01:01

    Hokasinkin, että te oottekin tehnyt jo tän ison reissun! Nyt on pakko lukea koko reissu läpi, me haaveillaan samanlaisesta!

Leave a Comment