≡ Menu

Roadtrip Kaliforniassa – Montereyn kuvauksellinen 17 Mile Drive

17 Mile Drive Lone Cypress

Emme olleet kuulleetkaan koko 17 Mile Drive -maisemareitistä ennen saapumistamme Pacific Groveen. Suosituimpien paikallisnähtävyyksien listalla se näytti olevan varsin korkealla, ja pikaisen googlettelun perusteella paikka vaikuttikin kiinnostavalta. Laatusanat ”henkeäsalpaava”, ”maalauksellinen ja ”maaginen” herättivät mielenkiinnon. Kun majapaikkamme Sunset Innin respakin suositteli 17 Mile Drivea, päiväaktiviteetin valinta oli selvä. Sinne siis!

17 mile drive spanish bay3

17 Mile Drive on nimensä mukaisesti 17 mailin, eli noin 27 kilometrin, pituinen maisemareitti Montereyn niemimaalla Kaliforniassa. Se mukailee pääosin niemen rantaviivaa läpi Pebble Beachin ja katoaa sitten Del Monte -metsän siimekseen. Matkan varrella on upeita merimaisemia, tyylikkäitä golf-kenttiä ja muutama spesiaalimpi nähtävyys, kuten esimerkiksi yksi maailman kuuluisimmista puista, The Lone Cypress.

Reitin voi ajaa joko silmukkana ympäri, kuten me teimme, tai vaikka läpikulkureittinä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa jokunen nähtävyys menee sivu suun, mutta mielestämme tärkeimmät sijoittuvatkin rantakaistaleelle. Palataan näihin kohta.

17 mile drive Restless Sea2

17 Mile Drive on yksityinen tie, ja alueelle päästäkseen pitää pulittaa ajoneuvokohtainen 10,50 taalan maksu, joka on mielestämme varsin kohtuullinen hinta. Jos sattumoisin olet prätkäjätkä tai -mimmi, kannattaa pitää mielessä, että moottoripyörällä alueelle ei ole asiaa.

Reitille pääsee viidestä eri portista. Me käytettiin luonnollisesti pohjoisinta väylää tullessamme Pacific Grovesta. Ensimmäinen kohteemme, Spanish Bay, on numeroitu kartalla kolmoseksi. Tässä välissä todettakoon, että kohteet 1, 2 ja 17, jotka jäivät meidän reitillämme viimeisiksi, eivät olleet kovin kummoisia. Näissä ihmettelimme muutaman muun matkaajan kanssa että mitäköhän niissä olikaan tarkoitus ihailla.

Nähtävyyksiä on siis merkattu kartalle yhteensä 17. Ehdit päivän aikana koluamaan ne kaikki leppoisaan tahtiin. Jos haluat kuoria vain kermat päältä, tsekkaa ainakin nämä viisi:

Spanish Bay

Spanish Bay on lukemattomine kivenmurikoineen mukavan rauhallinen aloitus retkelle. Hengähdä syvään, anna vellovan meren tyynnyttää olosi ja ota iisisti. Käy kasaamassa oma harmoninen kivipinosi. Niin mekin teimme.

17 mile drive spanish bay1
17 mile drive spanish bay4

Restless Sea

Nimensä mukaisesti täällä vesi pärskyy, tyrskyt lyövät ja meri velloo vauhkona. Tulkitsimme meren rauhattomuuden johtuvan siitä, että voimakkaat aallot iskevät pinnanalaiseen kivikkoon ja hajoavat näyttävästi – meidän matkaajien iloksi.

17 mile drive Restless Sea1

Bird Rock & Seal Rock

Kuvaava nimi taas kerran. Rannan tuntumassa sijaitsevilla valkoisiksi kakituilla kallioilla lekottelee hylkeitä ja merileijonia sekä noin tsiljoona lintua. Lokkeja, merimetsoja ja mitä lie. Täällä on mahdollista tehdä lähempää tuttavuutta myös oravien kanssa, jotka makupalojen toivossa vipeltävät jaloissa. Taivaalta voi myös bongata komeita korppikotkia, jotka ilmeisesti myös ovat makupalojen – vipeltävien sellaisten – perässä.

17 mile drive Bird rock1
17 mile drive2

The Lone Cypress

The Lone Cypress, Yksinäinen sypressi, on yksi maailman kuuluisimmista puista. Arvioiden mukaan se on taistellut urheasti jo neljännesvuosituhannen ajan Tyyneltä valtamereltä tuivertavia tuulia vastaan. Nykyään vanhus on joutunut turvautumaan kannattelevien kaapeleiden apuun, mutta yhtä kaikki, legenda mikä legenda.

Aluetta ylläpitävän tahon, Pebble Beach Companyn logossa muuten komeilee juuri tämä yksinäinen puuvanhus. Kyseinen korporaatio on hankkinut täydet oikeudet myös itse puuhun, joten jos ajattelit käydä nappaamassa siitä foton ja lyödä rahoiksi vaikka kivoja puuaiheisia printtipaitoja painamalla, kannattaa miettiä kaksi kertaa. Lakimiesarmeija lienee valmiina iskemään kimppuusi kuin ahnas korppikotkaparvi.

The Lone Cypress

Tässä olivat siis meille mieleisimmät kohteet reitin varrella. Alueella on paljon muitakin kohteita ja nähtävyyksiä, mutta osa oli aika vaatimattomia, väkisin kehitellyn oloisia. Lunki fiilis ja reitin huippukohdat nostivat vierailun kuitenkin selkeästi plussan puolelle.

Luonnon ihmeiden lisäksi olisi löytynyt aimo kasa rikkaiden prameita huviloita tiirailtavaksi. Samoin alueen golf-kentät ja -kerhot ovat kuuleman mukaan upeita – niistä Pebble Beach parhaiten kai tunnetaankin. Meitä ei kuitenkaan kiinnosta massimiesten ja -naisten asumukset, eikä olla yhtään reikäpalloihmisiäkään, joten näistä meillä ei ole vinkattavaa.

Meidän mielestä 17 Mile Drivella parasta oli vain valua rauhallisesti pitkin rantatietä, pysähdellä välillä, talsia lomatahtiin ja pällistellä ympärillä avautuvaa kauneutta. Suosittelemme, jos matka-aikataulussa on löysää tai kaipaatte muutamaksi tunniksi tekemistä Pacific Grovessa.

17 mile drive3

Loppuun vielä tärkeimmät vinkit:

  • Pebble Beach -yhtiön sivuilta löydät kaikki tärkeimmät tiedot alueen ja reitin historiasta, kartoista, ravintoloista, hotelleista, tapahtumista ja tietenkin siitä golfista.
  • Sisäänpääsymaksu $10,50 per ajoneuvo.
  • Piknikalueita löytyy varsin mukavasti, samoin vessoja.
  • Alueella on helppo ajaa ja parkkipaikkoja on runsaasti.
17 mile drive
{ 6 comments… add one }
  • Tuo Yhdysvaltojen lännenpuoleinen rannikko on kyllä hieno ja monipuolinen. Washingtonin synkistä ja jopa aavemaisesta hyvin usein aurinkoisiin eteläisen Kalifornian rantoihin. Omakin roadtrip koko ajan lähestyy!

    • Cocoa etsimässä 7.3.2020, 19:56

      Ooh, te ootte siis kohta lähdössä! Juuri noihin mainitsemiisi maisemiin?

      • No joo, noihin(kin) maisemiin olisi ainakin ollut tarkoitus lähteä. Vähän pidempi reissu olisi ollut jokusen kuukauden jälkeen tiedossa. Saa nyt nähdä, miten sen käy…

        • Cocoa etsimässä 13.3.2020, 09:26

          Aivan totta, nyt palaileekin mieleen, että listasit jonkun postauksen kommentteihin niitä kohteita.
          Äh, toivotaan että tästä ikävyydestä päästäisiin nopeasti eroon. Monestakin syystä.

  • Aron / Ja sitten matkaan 9.3.2020, 23:07

    Tuo reitti on kyllä kiva maisemiensa puolesta. Hidas eteneminen on suotavaa paitsi maisemien ihailun myös peurojen takia. Moni noista merkityistä nähtävyyksistä oli tosiaan vähän väkisin väännettyjä. Minulle yksi tärkeimmistä oli kuitenkin juuri tuo Pebble Beachin golfkenttä. Joskus aikoinaan harrastusta aloitellessani katselin telkkarista US Openia Pebble Beachilta ja hämmästelin mielettömiä maisemia. Eihän siitä kentästä oikeasti juuri mitään nähnyt tuolla pikavisiitillä, mutta paikan logolla varustetun lippiksen sentään sain matkamuistoksi ostettua. Ei taida olla köyhien klubi, kun harjoitusviheriölläkin saa ajan kulua tarkkailla tolpan nokassa nököttävästä Rolexin kellosta.

    • Cocoa etsimässä 10.3.2020, 10:56

      Joo, ollaan kuultu ylistäviä arvioita tuosta kentästä. Meillä ei sinänsä ole mitään golfia vastaan, ei vaan olla edes kokeiltu lajia, eikä siis tiedetä siitä oikeastaan mitään. Tästä ja aikataulullisista(kin) syistä päätettiin jättää kentät ja klubit tällä kertaa väliin.
      Heh, tuo Rolex tolpan nokassa on mainio yksityiskohta.=)

Leave a Comment