Koko päivän oli ollut ukkosta ilmassa, mutta nyt painostavan kuuma päivä oli kääntynyt lämpimäksi illaksi. Istuimme jalat viileässä hiekassa ja annoimme katseemme nauliintua synkkenevään taivaanrantaan. Aurinko oli jo painunut mailleen, ja nyt oli alkava uusi luonnon spektaakkeli. Myrsky oli nousemassa.
Synkkä pilvipatteristo saapui oikealta. Se eteni tummalla taivaalla kuin sotalaivue, varmasti ja vääjäämättömästi. Majesteettisen rintaman keskeltä kävi välillä kirkas sähköinen ruoskan sivallus, ja salama iski tiukasti. Kumea ukkosen mörinä seurasi silmänräpäyksen perästä.
Muhkuraiset pilvet pullistelivat voimiensa tunnossa. Nyt eivät enää yksittäiset salamat hitsanneet taivaankantta, vaan koko näyttämö oli yhtä sähköistä tykkitulta. Myrskypilvet rönsyilivät moneen suuntaan, ne olivat kuin räjähtämäisillään. Ja niin ne tavallaan tekivätkin! Salamat sinkoilivat sahalaitaisina edessämme ja valaisivat tienoon.
Joka puolella välähteli ja jyrisi. Me, koko pieni yhteisömme, istuimme rantapenkereellä katseet naulittuna taivaalle. Meillä oli tässä kaikki hyvin. Myrsky ei ollut kohdallamme, eikä pisaraakaan satanut pienellä saarellamme. Luonto esitteli voimiaan ja me saimme ihailla sitä paraatipaikalta.
Oli helppo ymmärtää muinaisten ihmisten kuvitelleen tällaiset näytelmät jonkin yliluonnollisen ja jumalallisen hahmon tekosiksi.
Myrskyrintaman uhottua kylliksi se siirtyi hitaasti kauemmas. Mekin siirryimme sisätiloihin illastamaan. Lätkimme vielä porukalla tovin korttia ennen yöpuulle vetäytymistä.
Vaikka myrsky oli hävinnyt riehumasta jo aikaa sitten, kaukana horisontin pimeydessä välähteli edelleen. Jäimme vielä hetkeksi pimeydessä lepääville aurinkotuoleille makoilemaan ja ihastelemaan tähtitaivasta. Otimme toisiamme kädestä kiinni ja pidimme lujasti. Kitaran vaimea rämpytys kantautui baarista. Irrallisia naurahduksia, iloista puheensorinaa. Meren kohina oli rauhoittavaa. Olo oli humaltunut. Ei illallisen aikana nautituista oluista vaan kaikesta nähdystä ja koetusta – elämästä. Silmät kostuivat kaikesta siitä pakahduttavasta onnesta joka siinä hetkessä oli läsnä.
Näiden muutaman päivän aikana olimme uineet haiden kanssa, seikkailleet luonnossa, istuneet riemastuttavia iltoja ystäviemme – uusien että vanhojen – kanssa, saaneet kokea miltä paratiisi maan päällä tuntuu. Matkaa oli takana vasta kolme kuukautta, neljännes unelmiemme vuodesta. Mitä kaikkea saisimmekaan vielä kokea?
Ylitsemme kiisi tähdenlento. Ja toinen, kolmaskin. Moni toive oli jo toteutunut. Yksi niistä tässä ja nyt.
Tyyntä ennen myrskyä
Lue lisää Tiomanilta
Suoraan Malesiaan kulkematta Laosin kautta
Iik, vessanpöntössäni on hämähäkki!
Ihana ihana fiilistelypostaus! Ihan kuin olisin ollut kanssanne seuraamassa tuota myrskyä! <3
Kiitos kommentista, Laura! Kiva että onnistuimme luomaan todentuntuisen tunnelman :).
Ihana postaus!! Ja just tälläiset hetket pysähdyttää kun luonto näyttää voimansa ja tajuaa miten erilaista eri puolilla maailmaa se luonto onkaan.
Kiitos kivasta palautteesta :). Ja näinhän se on, luonto on upeaa joka puolella, vaikka (tai ehkä juuri siksi) se onkin niin erilaista.
Ihana postaus, hyvin pystyi kuvittelemaan itsensä tonne katsomaan samaa myrskyä. Tiomanille oli tarkoitus mennä vuonna 2001, mutta sen verran huonosti oli matkasuunnitelmat silloin tehty, ettei tiedetty pahimman sadekauden olevan siellä juuri silloin päällä. Mutta toivottavasti vielä jonain päivänä pääsemme yrittämään uudestaan 🙂