“VAARA! Alueella elää krokotiileja. Hyökkäykset johtavat vakaviin vammoihin tai kuolemaan.”
Varoituskyltti tervehti meitä joen rantakosteikossa. Olimme tarponeet yli 40 asteen kuumuudessa Kakadun kansallispuistossa Pohjois-Australiassa jo hyvän aikaa päästäksemme ihailemaan upeaa Jim Jim Falls -vesiputousta. Tai oikeastaan sen upeita kalliojyrkänteitä, joita putous sadekaudella laskee. Ja mikä tärkeintä, pulahtamaan valtavaan luonnonaltaaseen putouksen juurelle – siis siihen samaiseen jokeen joka kyltin mukaan kuhisee krokotiileja. Kuulosti meistä hieman epäilyttävältä.
Komeat kalliot kohosivat vasemmalla ja oikealla puolellamme kohti taivaita pilvenriekaleiden hetkittäin peittäessä täydeltä terältä porottavan auringon. Ennen pääsyämme vilvoittavien vetten tykö meillä oli edessämme patikoinnin vaativin osa: valtavista kivenlohkareista muodostunut “polku”. Rocky road sai näissä näissä ympyröissä aivan uuden merkityksen. Kiipeäminen ja hyppiminen pitkin tulikuumia murikoita pitkin vei viimeisetkin mehut, ja ajatus pulahtamisesta alkoi tuntua maailman houkuttelevimmalta asialta mahdollisista verenhimoisista matelijoista huolimatta.
Kavutessamme jättiläisen polkua kivenlohkareelta toiselle, törmäsimme valtavaan metallinhohtoiseen hämähäkkiin ja sen vaikuttavaan verkkoon. Kauempana joella näkyi toisenlainen ansa: krokotiilipyydys. Näytti tyhjältä. Oppaamme Winston kertoi ettei krokotiileja näin kuivalla kaudella täällä juurikaan näkynyt, eikä niitä varsinkaan pitäisi olla uima-altaallamme. Pitäisi olla… Kivenmurikat kuulemma estävät näiden lyhytjalkaisten elikoiden pääsyn altaallekuivalla kaudella vedenpinnan laskiessa. “Entä jos joku jääräpäinen yksilö onkin jäänyt altaaseen nalkkiin? Tai vain vaanimaan varomattomia turisteja?” kysyimme. Se olisi kyllä jo huomattu aiemmilla reissuilla, Winston vastasi nauraen*.
Pääsimme vihdoin jylhinä nousevien kalliojyrkänteiden yhtymäkohtaan, Jim Jim Fallsille. Vaikkei vesi ryöpynnytkään voimalla kallioilta alas, oli paikka maaginen. Vuorenseinämät kohosivat edessämme kymmenien metrien korkeuteen ja kalliot hohtivat punaisen eri sävyissä. Revimme hikiset vaelluskengät jaloistamme ja työnsimme kovia kokeneet jalkamme viileään veteen. Se tuntui lähes jäätävältä kuuman patikoinnin päätteeksi ja ah, niin ihanalta. Pian viileyteen tottui ja lätäkköön oli päästävä pulahtamaan kokonaan. Ja kylläpä virkisti! Rauhaisassa lammessa oli mahtavaa uida, voimat tuntuivat palaavan ja mielikin virkistyi. Selällään kelluen oli upeaa katsella ympäröiviä kallioita ja luonnon upeutta.
Yhtäkkiä lammen syvyyksistä pulpahti muutama ilmakupla. Ja lisää. Jonkinmoista liikettäkin havaitsimme pinnan alla. Joku eläin ui lähettyvillämme! Tässäkö tämä nyt oli? Krokotiilin ruuaksiko tässä joudutaan?
Samassa perkeleen iso kala käväisi pinnan tuntumassa haukkaamassa happea. Huh… Päätimme kuitenkin kiirehtiä takaisin rantaan. Johan sitä tuli pulikoitua.
Lue lisää hikisestä patikkaretkestämme Kakadun kansallispuistossa.
*Australian pohjoisterritoriossa, jossa Kakadun kansallispuistokin sijaitsee, kuolee vuosittain ihmisiä krokotiilihyökkäyksissä. Vuonna 2002 turistiryhmä oli mennyt uimaan Sandy Creekissä, ja krokotiili oli napannut heistä yhden. Ei paljon naurata. Eli tästä vinkistä kannattaa nyt ottaa vaarin: varmistakaa Australiassa AINA, että uimapaikka on turvallinen.
Lue lisää Tarinoita maailmalta
Huh huh! 😀 En olisi kyllä itse uskaltautunut uimaan! Kammottavaa! Adrenaliinikoukussa olevalle oiva kohde mutta meikä jättäisi kyllä väliin… 😀
En ymmärrä miten ihmiset uskaltaa Australiassa tehdä mitään tai mennä mihinkään, kun kaikenmaailman myrkkyeliöitä on joka puolella. 😀 jatkuvasti sais olla varuillaan.
Huh huh ja hyi. Oon uinut vesissä, joissa on näkynyt haita, mutta veteen, jossa voi olla krokotiilejä mua ei saisi kirveelläkään. En uskaltais. Olin Ausseissa farmilla töissä ja lähistöllä oli joki, jossa oli krokotiilejä. Jotkut hullut kävi kahlaamassa vedessä, mutta mä olin pelko perseessä ihan rannallakin. Australiassa asuessa on tottunut myrkyllisiin hämähäkkeihin ja käärmeisiin, jotka kuitenkin periaatteessa välttelee ihmistä. Krokotiili on kuitenkin poikkeustapaus, sillä nuo hyväkkäät oikeasti metsästää ihmisiä.
Huh, kyllähän tuossa jo vähemmänkin säikky pelästyy. Krokotiilit on kyllä niin kuumottavia, että en tiedä olisinko uskaltanut edes varpaitani tuolla kastaa 😀
Mä oon nähnyt monta kertaa unta, että tulen krokotiilin syömäksi. Mä en menisi tuonne pulikoimaan. Säpsähtäisin varmasti kaikesta. Uskaliasta!
Haha, niitp ei pitäisi olla 😀 kuuluisat viimeiset sanat 😉 hauskoja reissuja sattunut 🙂
Apua nää teidän joulukalenterijutut on ollut ihan mun lemppareita 😀 😀 😀 Mä haluan teidän kanssa vaan reissuun! Voitasko mennä heti? Kohta ollaan kuitenkin naapureitakin, haha!
Hauska tarina!
Itselle krokotiileistä tulee mieleen se, kun lähdettiin niitä kaverin kanssa katsomaan kanooteilla Etelä-Afrikassa. Opas sanoi, että vaaraa ei ole, kun kanootit on isompia. No ainakin muutama yksilö oli selvästi pidempi 😀 Kirjoitin siitä postauksenkin, olipahan elämys 🙂
Keniassa puolestaan yritimme etsiä krokotiilejä retkellä veneellä. Siinä vaiheessa kun paikalliset onki joessa verkolla kainaloitaan myöhen, epäilin että ktokotiilejä ei nähdä. Eikä nähty. Vene tosin jäi hiekkasärkkään pohjasta kiinni ja piti mennä työntään se liikkeelle. Itse en hypännyt veteen, koska jonkun täytyi toimia valokuvaajana 😀