≡ Menu

Pariisi 2009 – ranskalainen “herkku” yllätti

joulukalenteri matkailu

Me ei olla nirsoja, mitä tulee syömiseen. Toki eettiset asiat rajoittavat herkuttelua, mutta muuten merkitystä on ainoastaan sillä, että ruoka on hyvää – olipa kyse sitten fine diningista, katukeittiön antimista tai simppelistä kotiruuasta. Kovinkaan monesta ruuasta ei myöskään saada yökkäysrefleksiä, ja lautaselta onkin löytynyt sen myötä useasti vähän eksoottisempaa apetta.

Hyvällä ruokahalulla on syöty lepakkoa, krokotiilia, kengurua, haggista, hyytynyttä verta ja härän kikkeliä. Ötökät ja toukat eivät tuota ongelmia, mistään merenherkuista nyt puhumattakaan. Raakaa merisiiliä tänne niinku olis jo!

Jopa tilliliha ja lättypizza menevät vaivatta alas. No, Artolla on ongelmia perinteisen suomalaisen kesäkeiton kanssa, ja Arnalla karjalanpaistin, mutta se onkin eri juttu…

Ranskalainen keittiö pääsi kuitenkin yllättämään pahemman kerran.

Pariisissa riittää katuja kuljettavaksi ja tällä(kin) kertaa syöminen oli jätetty liian myöhään. Painavin askelin raahauduimme ensimmäisen vastaantulevan bistron pöytään. Artolla erityisesti oli huutava nälkä, eikä tähän vaivaan riittänyt mikään kevyt hömpötys. Oli saatava jotain täyttävää ja konstailematonta pöperöä. Jotain jonka hienostuneita makuja ei tarvitsisi jäädä tunnustelemaan, vaan sapuskan voisi ahmia hyvällä omallatunnolla kitusiinsa, ehkä samalla hieman murista kuollutta eläintä kalutessaan.

Makkaraa ja ranskalaisia? Ja olut kyytipojaksi? Kyllä kiitos! Pian ruoka saapuikin nälkäisen matkamiehen eteen. Ja kylläpä kyrsä näyttikin hyvältä! Arto kävi annokseensa innolla kiinni. Veitsi leikkasi mehukasta makkaraa ja ilmoilla tulvahti herkullinen… virtsan tuoksu?

Ei, Artolta ei päässyt ilopissa. Ureainen tuoksu oli mitä ilmeisimmin lähtöisin makkarasta. Varovainen maistelu osoitti maun olevan hajun mukainen. Pöytäseurueen tiedustellessa annoksen maistuvuutta, Arto totesi ykskantaan että ”ilmeisesti makkaran luonnonsuoli on jäänyt pesemättä”.

Ikinä, siis ikinä, ei makkaran syöminen ole tuottanut näin suurta vaikeutta ja ollut näin vastenmielistä. Koko ihanuus oli syötävä kuitenkin viimeistä murusta myöten. Eihän se nyt käynyt laatuun, että eläinparka olisi heittänyt veivinsä turhan tähden. Ei, vaikka koko touhussa maistui kusetuksen pistävä aromi.

Pieni pala makkaraa, reilusti ranskalaisia ja perään iso kulaus olutta, sillä tavalla tästä urakasta selvittiin.

Muisto jäi elämään, mutta vasta vuosia myöhemmin törmäsimme tähän herkkumakkaraan uudestaan. Jossain hömpähtävässä telkkariohjelmassa esiteltiin ranskalaisia erikoisherkkuja ja sieltähän tämä ällötyskin löytyi. Andouillette-makkara on mahalaukusta, suolista ja muista sisäelimistä kasattu “herkku”.

Nyt kun aikaa on kulunut ja vettä virrannut useampi litra Seinessä, kiinnostus tätä erikoista herkkua kohtaan on kasvanut. Sitähän pitää päästä maistamaan uudestaan. Ehkä tuo ensimmäinen kerta tuli vain vähän puun takaa?

Muista: Totut mihin tahansa makuun kun maistat sitä 10 kertaa.

Huh, enää siis 9 kertaa jäljellä… ja sitten NAM!

Luukku2_andouillette

Me ei raukat tuolloin vielä tajuttu, että kaikki eteen kannettava ruoka on kuvattava, joten kuvallista todistusaineistoa on vain odotustilanteesta. Mutta katsokaa nyt kuinka innokkaana nälkäinen mies odottaa tilaamaansa makkara-annosta, aterimet tanassa, eikä aavista lainkaan, mitä tuleman pitää.

{ 0 comments… add one }

Leave a Comment