≡ Menu

Ravintola Kappeli perheemme tärkeiden tapahtumien näyttämönä

ravintola Kappeli

Ravintola Kappelista on viimeisen vuoden aikana muodostunut meille ihan erityinen paikka.

Vuosi sitten, eräänä aurinkoisena huhtikuun päivänä, päätimme poiketa Kappeliin kakkukahveille. Tunnelma oli juhlava, joten valitsimme vitriinistä viipaleet mustikkajuustokakkua ja täyteläistä suklaakakkua iltapäiväkahvin kaveriksi. Lusikoimme kakkumme ja hörpimme kahvimme jännittyneen hiljaisuuden vallitessa. Olimme nimittäin tulossa suoraan klinikaltamme, jossa vain muutama hetki aiemmin pieni salaisuutemme oli siirretty Arnan kohtuun. Parin viikon päästä selviäisi onko hippunen tarttunut kiinni ja alkanut kehittyä ihmisen aluksi.

Parin kuukauden päästä, juhannuksen alla, illastimme Kappelissa yhdessä Eino Leinon, Jean Sibeliuksen ja kumppaneiden kanssa. Ilta oli täynnä historian havinaa ja herkullista ruokaa, vaikkakin Arna joutui tällä kertaa valitsemaan annoksensa sen perusteella että ne sopivat ruokavalioon. Raskaana olevilta kun on kielletty kaikki hyvä, kuten raa’at kalat, mediumiksi paistetut pihvit, puolikypsät kampasimpukat, korvasienet ja tuorejuustot. Toisaalta tämä oli positiivinen ongelma, ja tarjoilijamme ystävällisellä avustuksella ruokarajoitteet huomioon ottava kokonaisuus löyty. Ilta onnistui yli odotusten.

Muutamaa viikkoa myöhemmin palasimme jälleen Kappeliin kahvittelemaan. Arna oli aiemmin päivällä saanut kromosomitestin tulokset – ja samalla tietää masuvauvan sukupuolen – ja halusi yllättää tulevan isän. Muhkeiden korvapuustien ja höyryävien kaakaokupillisten äärellä Arna kaivoi esille pikkuruisen roosanvärisen asukokonaisuuden, ja kun Arto oli hetken miettimisen jälkeen ymmärtänyt vihjeen, ei onnen kyyneleistä meinannut taas tulla loppua. Meille oli tulossa pieni tyttö!

Tällä viikolla pääsimme maistamaan Kappelin parsaviikkojen herkullisia antimia, ja halusimme ehdottomasti ottaa nelikuisen tyttäremme mukaan perheellemme tärkeään paikkaan. Friidu on käynyt meidän kanssa ulkona syömässä jo lukuisia kertoja, niin lounailla kuin illallisillakin, mutta tämä oli ensimmäinen useamman ruokalajin ateria. Meitä jännitti hieman, viihtyisikö Friidu kokonaiset pari tuntia, mutta viihtyi oikein mainiosti! Välillä vaunuissa torkkuen ja välillä isän tai äidin sylissä seurusteluun osallistuen. Kiinnostavia olivat myös baarin vaaleanruskea seinä sekä Munsterhjelmin Merimaisema-maalaus.

Lounas oli klassinen ja keväisen kevyt. Alkuruuaksi saimme samettisen pehmeää ja täyteläisen makuista samppanja-parsakeittoa ja (puolikypsäksi paistettua!) kampasimpukkaa, pääruuaksi kotimaista kuhaa paahdetun parsan ja hollandaisekastikkeen kera ja jälkkäriksi vadelmaista panna cottaa lakritsijäätelöllä. Koko ateria oli erinomainen, mutta aivan erityisen herkullista oli samppanja-parsakeitto, jota olisi voinut lusikoida vaikka kokonaisen kattilallisen! Iloksemme kuulimme, että sen resepti löytyy Raflaamosta, joten tätä täytyy ehdottomasti kokeilla myös kotona. Ehkäpä vappulounaalla muutaman viikon päästä?

Parsaviikot alkoivat pääkaupunkiseudun S-ryhmän ravintoloissa 12.4. ja kestävät toukokuun loppuun saakka. Eri ravintoloissa on tarjolla erilaisia parsamenuita. Meitä kiinnostaisi maistaa ainakin ravintola Kaarnan västerbotten-juustovaahdolla höystettyä vihreää parsaa 65-asteisen kananmunan kera. Tai ehkä sittenkin Tornin sitrusmarinoitua valkoista parsaa… Kotikeittiössä parsaa on ehditty nauttia jo kasvispannukakussa, risotossa ja ihan vain uunissa paahdettuna.

ravintola Kappeli parsakeitto ravintola Kappeli kuhaa ja parsaa ravintola Kappeli panna cotta ravintola Kappeli

Kappeli tarjosi parsalounaan.

{ 0 comments… add one }

Leave a Comment