≡ Menu

San Francisco kolmessa päivässä – vähän nähtävyyksiä ja paljon joutilasta haahuilua

San Francisco vinkit

No niin, runsaslukuisten Alaska-postausten, Rooma-vinkkien ja hassunhauskan matkailijahoroskoopin jälkeen on aika palata viimekesäisen Amerikan-seikkailumme alkuun eli San Franciscoon!

San Francisco, baby!

Sellainen tärkeä asia tähän heti alkuun, että San Franciscoahan ei enää sanota Friscoksi, niin kuin silloin meidän nuoruudessa ysärillä, vaan San Franiksi. Tai sitten ihan vain San Franciscoksi. Ettäs tiedätte.

Mutta mennään nyt jo pidemmittä löpinöittä asiaan.

Siinähän kävi niin, kuten ehkä muistattekin tästä matkan suunnittelua käsittelevästä postauksesta, että me päädyttiin San Franiin vähän puolivahingossa. Meidän varsinainen matkakohde oli tietenkin Seattle, mutta lähin lentokenttä jonne pääsee Suomesta suorilla lennoilla on San Francisco, joten välilaskun säästääksemme päätettiin lentää San Franciscoon ja jatkaa sieltä vuokra-autolla Pohjois-Kalifornian ja Washingtonin läpi Seattleen. Sellainen pieni roadtrip, ikään kuin.

No, suunnitelma muuttui aika nopeasti, kun me reittejä ja pysähtymispaikkoja selvitellessämme hokattiin, ettei meillä riitä aika millään San Francisco – Seattle -roadtrippiin, joka löytämiemme lähteiden mukaan vaatii vähintään parisen viikkoa. Tämä tuntuu uskomattomalta, koska matkaa on ”vain” reilut tuhat kilsaa, mutta me ei lähdetty kyseenalaistamaan lukuisia lähteitä, jotka kaikki olivat yhtä mieltä asiasta. Meillä olisi ollut aikaa kolme, maksimissaan neljä päivää, ja niin lyhyessä ajassa ei kuulemma ehdi muuta kuin posottaa pitkin motareita ja käydä välillä motelleissa nukkumassa. Sellaisessahan ei ole mitään järkeä, etenkään kun me ei mitenkään erityisesti rakasteta autolla ajamista, joten roadtrip-suunnitelma lensi roskikseen.

San Francisco vinkit

Tässä vaiheessa me ei kuitenkaan osattu enää luopua San Franista, kun oltiin sitä ehditty jo suunnitella ja fiilistellä (”If you’re going to San Francisco, be sure to wear some flowers in your hair”). Suorat lennotkin vaihtuivat lopulta Icelandairin vaihdollisiin lentoihin, sillä heidän kauttaan onnistui parhaiten Helsinki – San Francisco, Seattle–Helsinki -reititys. Icelandairilla on muutenkin tosi hyvät yhteydet Pohjois-Amerikkaan – välilasku Reykjavikissa on nopea ja lentoajat miellyttävät – joten jos sinne päin on suuntaamassa, kannattaa tsekata heidän tarjontansa.

Matka alkoi siis San Franciscosta, tuosta sumuisesta kaupungista ja hippikulttuurin kehdosta, josta olimme haaveilleet jo pitkään. Vietimme siellä kolme päivää, mikä riittää tietysti vain pintaraapaisuun, mutta raapaisu se on sekin.

San Francisco vinkit

Ensimmäinen yllätys oli se, että San Franciscossa ei ollutkaan aurinkoista ja lämmintä. Ei, vaikka oli kesäkuu. Tai no, aurinkoista oli, mutta oli myös ihan helvetin kylmä. Nyt jälkikäteen tiedämme, että siellä on aina kylmä, eli tämän ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, mutta jotenkin oli päässyt SF-juttuja surffatessa lipsahtamaan silmien ohi tämä tieto. Onneksi me oltiin myöhemmin menossa Seattleen, joten lämpimämpää vaatetta oli mukana (koska Seattlessahan sataa aina, you know).

Toinen yllätys, jonka tosin kohtasimme jo matkaa suunnitellessa, oli se, että San Franciscon hotellit ovat todella kalliita. Siis aivan sikahintaisia. Alle 200 euron per yö ei löytynyt yhtään mitään (paitsi pari ihan ok hostellia, mutta niitä me ei pienen lapsen kanssa edes harkittu), reilulla kahdella sadalla olisi ollut tarjolla jotain ihan perus holidayinniä ja yli kolmella sadalla alkoi sitten löytyä kivoja. Me ei haluttu pulittaa sikahintaa huonosta, joten päätettiin sijoittaa vähän enemmän kivaan.

Meidän valinta Hotel Zoe sijaitsi Fisherman’s Wharfin alueella, eli lähellä kaikkia ensikertalaisille tärkeitä nähtävyyksiä, kuten niitä tunnettuja merileijonia, heh. Toki Fisherman’s Wharfissa on myös kuuluisa Pier 39 ja sen edustalla vielä kuuluisampi Alcatrazin vankilasaari ja sieltä on myös näppärä matka Golden Gate Bridgelle. Näissä kaikissa kävimme ja niistä lisää edempänä.

Pienen lapsen kanssa ja aikaerosta uupuneina me ei haluttu suorittaa kolmen lyhyen päivämme aikana liikaa, vaan me keskityttiin lähinnä joutilaaseen haahuiluun. Pörrättiin jalkaisin lähiseuduilla kuten Little Italyssa ja Chinatownissa sekä helpon bussimatkan päässä kaikkien hippien ja hippimielisten mekassa Haight-Ashburyssa.

San Francisco vinkit
San Francisco vinkit
San Francisco vinkit

San Franciscon kehuttu ravintolaskene olisi kiinnostanut oikein kovastikin, mutta tässä vaiheessa reissua armas jälkikasvumme – vilkas ja ehtivä puolitoistavuotias – ei ollut vielä niin tottunut ravintolakävijä, että olisimme viitsineet kiusata itseämme millään fine dining -yrityksillä. Syötiin siis hyvin peruspaikoissa – ei pikaruokamestoissa kuitenkaan, vaan ihan oikeissa ravintoloissa, mutta rennommissa sellaisissa – ja muutama niistä sattui olemaan oikeinkin hyviä. Aika monta kertaa osuttiin myös mitäänsanomattomiin paikkoihin, mutta niin usein käy kun randomilla tähtää.

Chinatown_ruokaa
San Francisco vinkit

San Franciscon nähtävyydet

Meillä oli San Franciscossa aikaa vain kolme päivää, ja koska tiedettiin palaavamme vielä joskus paremmalla ajalla, ei otettu mitään stressiä siitä että pitäisi nähdä ”kaikki” nyt yhdellä kertaa. Yllättävän paljon me sitten kuitenkin ehdittiin, vaikka aikaerokin rasitti. Tai ehkä juuri siksi, koska aikaerohan vaikuttaa sinne päin lentäessä niin, että uni loppuu kesken jo aamuyöstä, heh. Me oltiin siis joka aamu tikkana liikenteessä jo ennen kukonlaulua.

San Francisco vinkit

Fisherman’s Wharf

Fisherman’s Wharf on San Franciscon suosituimpia turistialueita. Se sijaitsee niemennokassa ja sieltä avautuu varsin upeat näkymät merenlahdelle, Alcatrazin vankilasaarelle ja selkeällä säällä (eli suht harvoin) Golden Gate -sillalle. Rannassa on vieri vieressä laivalaitureita, matkamuistomyymälöitä sekä simpukkakeittoa (clam chowder) ja rapuannoksia tarjoavia ravintoloita. Kadut alkavat täyttyä jo aamusta alkaen katkeamattomista turistivirroista, jotka kuvauttavat itseään ruorin muotoisen Fisherman’s Wharf -kyltin edessä. Kaikesta tästä huolimatta rantsu on ihan käymisen arvoinen, mutta ei kannata unohtua turhan pitkäksi aikaa.

Kokeile: Parkkeeraa johonkin rantaraitin pystybaareista ja tilaa simpukkasoppa leipäkuoressa. Makuelämys ei ole mikään elämää suurempi, mutta soppa on ihan hyvää, eikä se maksa maltaita. Siinä keittoa lusikoidessa kelpaa istua hetki ympäröivää ihmisvilinää seuraten. Kokeilunhaluiselle Friidullekin soppa maistui – ja etenkin se simpukkakeitossa ihanasti muhentunut leipäkuori.

FishermansWharf1
SanFranciscoHarbour2
San Francisco vinkit
ClamChowder

Pier 39

Pier 39 on eräänlainen huvipuisto tai viihdekeskus, joka sijaitsee Fisherman’s Wharfissa. Meitä ihastutti vanhanmallinen karuselli, jossa käytiin Friidun kanssa pyörähtämässä, sekä nostalginen huvipuistotunnelma hattarakojuineen ja karikatyyritaiteilijoineen. Friidu viihtyi ihan vain ympäriinsä käppäillen ja omaa varjoaan ihmetellen (puolitoistavuotiaan huvit!). Lisäksi Pier 39:ssä on tarjolla kaiken maailman simulaattoreita ja vauhtiveneitä ja 7D-esityksiä sun muita, jotka eivät meitä kiinnosta ollenkaan, mutta mikä meitä todellakin kiinnosti, oli…

MERILEIJONAT!

Eli San Fransiscon kuuluisat merileijonat ovat juurikin täällä, Pier 39:ssä. Niitä me käytiin ihmettelemässä useampaankin otteeseen, parina (vai kolmena?) eri päivänä – lähellä kun asuttiin. Paras ajankohta merileijonien katsomiseen on aikainen aamu, sillä iltapäivällä aurinko paistaa ”väärästä” suunnasta, turisteja on paljon ja merileijonia vähän. Mutta aamulla merileijonia oli parkkeerannut laitureille pötköttämään kasatolkulla ja niiden mölinää ja touhuiluja oli hauska seurata pitkäänkin. Aluksi Friidua vähän pelotti kovaääninen mölinä, mutta pian hän jo osoitti ”tonne”, kun yritettiin lähteä poispäin.

San Francisco vinkit
Pier39bars
Pier39carousel

Alcatraz

Alcatraz on must-nähtävyys San Franciscossa. Se on aikanaan toiminut varuskuntana ja sittemmin pahamaineisena vankilana, joka on tunnettu erityisesti nimekkäistä ”julkkisvangeistaan” (kuten Al Capone) ja epäonnisista pakoyrityksistä. Epäonnisista siinä mielessä, että tiettävästi kukaan ei ole onnistunut pakenemaan Alcatrazista hengissä.

Alcatraziin pääsee lautalla Fisherman’s Wharfista. Pääsyliput kannattaa ehdottomasti ostaa etukäteen, sillä jokaiselle lähdölle on saatavilla rajattu määrä paikkoja ja erityisesti huippusesongin aikaan monet lähdöt myydään loppuun jo hyvissä ajoin. Pääsylippu sisältää lauttamatkan, pääsylipun vankilamuseoon ja audio-oppaan. Me ostettiin liput noin viikkoa ennen matkaa ja silloin oli jäljellä enää vain aamuvarhaisen lähtöjä, mutta se sopi lopulta meille aamuvirkuille paremmin kuin hyvin.

Me pähkäiltiin pitkään, mahtaako Alcatrazissa olla mitään järkeä vilkkaan puolitoistavuotiaan kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta kyllä täytyy myöntää, että välillä oli huumori koetuksella. Me lähdettiin nimittäin liikkeelle pelkän kantorepun kanssa (koska ei ihan saatu museon nettisivuilta selvää, pääseekö saarella ihan kaikkialle rattaiden kanssa – kyllä pääsee!), mikä oli suuri virhe, koska Friidu ei ole koskaan viihtynyt erityisen hyvin kantovälineissä eikä todellakaan nuku päikkäreitä missä tahansa, niin kuin olemme kuulleet monien lasten tekevän. Hän ei muutenkaan välittänyt yhtään keskittyä sellaisiin asioihin, jotka olisivat olleen vanhempien mielestä kiinnostavia, kuten vankilamuseon audio-opastukseen.

No, lopulta uni veti pidemmän korren ja lapsi simahti hetkeksi reppuun. Saatiin kuin saatiinkin siis käytyä vankilamuseo rauhassa läpi ja kuunneltua audio-opastus melkein loppuun, ennen kuin pirpana heräsi taas. Tässä vaiheessa olikin jo aika lähteä takaisin kaupunkiin, mutta päivä oli jo reippaasti iltapäivän puolella. Kun päästiin takaisin lautalle, arvaatte varmaan mitä kävi? Jep, lapsi nukahti.

Summa summarum: Alcatraz on todella kiinnostava paikka ja ehdottomasti käymisen arvoinen, mutta vilkkaan taaperon kanssa, joka ei nuku päiväunia missä tahansa, suosittelemme harkitsemaan kahdesti. Mutta ehkä kuitenkin suosittelemme menemään vaan.

Alcatraz1
Alcatraz3
San Francisco vinkit
Alcatraz4
Alcatraz_selli

Golden Gate Bridge

San Franciscon maamerkki, ikoninen Golden Gate -silta, kuuluu ehdottomasti ensikertalaisen San Franciscon -matkaan.

Golden Gate -sillan kupeeseen pääsee kätevästi julkisilla. Meiltä Fisherman’s Wharfilta matka kesti noin kolmisen varttia kahdella bussilla, joiden välissä oli jouheva vaihto. Bussilippu maksoi kolmisen taalaa per aikuinen, lapsi rattaineen matkusti ilmaiseksi. Aikaa säästyy, jos nappaa Uberin/Lyftin/taksin, mutta se on myös huomattavasti kalliimpaa.

Siltahan on oikein hieno, ei siinä mitään. Sieltä se syvän punaisena nousee sumuverhon takaa ja muodostaa silmiemme eteen kuvan, joka on meille entuudestaan jo niin kovin tuttu. Ehkä sillasta tekee hienon se tunne, että näkee jotain kuuluisaa omin silmin? Itse silta oli meidän osaltamme aika nopeasti nähty, mutta rantaa myötäilevä pieni kävelyreitti oli sitäkin antoisampi. Rantatörmän maisemat olivat huikeita ja erilaisia kasveja, lintuja ja rantakivillä lökötteleviä hylkeitä oli kiva bongailla.

Vinkki: Palaa takaisin kaupunkiin ja käy vasta siellä kahvilla. Sillan kupeessa oleva turistiravintola on törkeän ylihintainen ja palvelu on surkeaa.

GoldenGateBridge1
San Francisco vinkit
GoldenGateBridge

Vinkit San Franciscoon

Hotel Zoe Fisherman’s Wharf

425 North Point Street, North Beach | www.hotelzoesf.com

Hotellit ovat San Franciscossa ihan julmetun kalliita – tämän saimme huomata heti kun aloimme kartoittaa majapaikkoja. Hotel Zoe vaikutti kivalta, sijaitsi erinomaisella paikalla Fisherman’s Wharfissa ja ei ollut ihan niin jumalattoman kallis kuin monet muut saman alueen hotellit, joten buukkasimme sieltä huoneen ensimmäisiksi öiksi.

Hotelli oli viihtyisä ja huone oli tilava, joten viihdyimme hyvin. Aamiaista Zoe ei tarjoa, mutta me tykätäänkin syödä aamiaista yleensä muualla kuin hotellissa. Hotellin yhteydessä toimiva Pescatore-ravintola oli erinomainen (kts. seuraava vinkki).

Hinta: Me maksettiin 325 € / yö kahden hengen Deluxe-huoneesta, mutta hinnat vaihtelevat ajankohdan mukaan.

Hampparit_hotellissa

Pescatore Restaurant

2455 Mason Street, North Beach | Hotel Zoen yhteydessä

Me ei kovin usein matkoillamme suosita hotelliravintoloita, mutta tällä kertaa tehtiin olosuhteiden pakosta poikkeus. Lapsi oli väsynyt, joten haluttiin illallistaa mahdollisimman lähellä hotellia, ja kun oltiin vielä saatu hotellista 20 dollarin alennuskuponki ko. ravintolaan, päätettiin hyödyntää se. Ja onneksi päätettiin, sillä ravintola oli aivan loistava!

Pescatore on italiainen trattoria, joka meidän käynnin perusteella tuntui olevan paitsi matkailijoiden myös paikallisten suosiossa, eikä ihme. Ravintolan miljöö on tyylikäs mutta rento, ja ruoka oikein erinomaisen hyvää. Me valittiin molemmat pasta-annokset merenelävillä – toisessa oli simpukoita ja toisessa kalaa ja rapuja – ja palanpainikkeeksi otettiin lasilliset hyvää valkoviiniä. Nappivalinta.

Meidän tapauksessa ei ole itsestään selvää, että lapsi nukkuu läpi kokonaisen ravintolaillallisen, mutta tällä kertaa unta riitti lähes viimeiseen suupalaan asti. Vihoviimeiset pastahaarukalliset ja viinikulaukset jouduimme hotkaisemaan kiireessä, mutta ei se siinä vaiheessa enää haitannut, varsinkin kun oma sänky odotti vain hissimatkan päässä.

Hintaesimerkki: Illallinen kahdelle eli kaksi pasta-annosta listan kalleimmasta päästä (=mereneläviä) ja kaksi lasia viiniä maksoi tippeineen noin 85 euroa.

Pescatore2

Pat’s Cafe

2330 Taylor Street, North Beach | patscafesf.com

Vain parin korttelin päästä Hotel Zoesta löytyy tämä värikäs ja kodikas amerikkalainen diner, josta saa erinomaista aamiaista. Kokonainen ruokalistallinen erilaisia munakkaita, burritoja, valtavia voileipiä, paksuja pannukakkuja runsaine täytteineen, puuro- ja granolakulhoja, hedelmiä… Sisustus on ihanan värikäs ja palvelu amerikkalaiseen tyyliin ystävällistä. Tarjolla myös lounas sekä viikonloppubrunssi.

Hintaesimerkki: Aamiainen kolmelle eli kaksi valtavan kokoista munakasta lisukkeineen, munakokkelia ja avokadoa lapselle sekä kahvit ja tuoremehut aikuisille maksoi noin 50 euroa.

San Francisco vinkit

Piazza Pellegrini

659 Columbus Avenue | piazzapellegrini.com

Tämä oli yksi niistä onnistuneista ravintolalöydöistä, joihin osuimme ihan sattumalta North Beachin eli Little Italyn kortteleissa käppäillessämme. Hurmaava italialainen perheravintola, jossa oli sekä erinomaista ruokaa että sydämellinen palvelu. Myös lapsiasiakas toivotettiin italialais-amerikkalaiseen tapaan lämpimästi tervetulleeksi. Alkuillasta pöydän sai jonottamatta, myöhemmin oli jo aika täyttä. Suositus lihapullafettucinelle!

SF_PiazzaPellegrini1
SF_PiazzaPellegrini2

City Lights Bookstore

261 Columbus Avenue at Broadway | citylights.com

Legendaarinen kirjakauppa ja kustantamo, josta 50-luvun beat-kirjailijat löysivät henkisen kotinsa. City Lightsin julkaisemista teoksista kuuluisin on varmasti Allen Ginsbergin runokokoelma Howl and Other Poems, josta kustantamo haastettiin oikeuteen asti epäsiveellisyydestä. Huhhuh! Siellähän oli siis käytävä. Mukaan lähti hieman kliseisesti Jack Kerouacin Matkalla, joka kirjahyllystä löytyi jo entuudestaan suomeksi, mutta pitäähän se nyt alkuperäiskielellä olla – ja City Lightsista ostettuna.

San Francisco vinkit

Love on Haight

1400 Haight Street, Haight-Ashbury | loveonhaightsf.com

Ihana hippikauppa täynnä sateenkaaren värejä, haaremihousuja, batiikkikuvioituja t-paitoja, maata viistäviä hameita, psykedeelisiä tauluja, sisustus- ja koriste-esineitä ja vaikka mitä. Love on Haight on portti Haight-Ashburyn hippikaupunginosaan. Friidu sai täältä kotiinviemiseksi ihanan värikkään hippi-t-paidan, joka oli viime kesänä liian iso ja ensi kesänä luultavasti liian pieni. Mutta laitetaan se säästöön muistona Amerikan-matkasta.

LoveOnHaight

Decades of Fashion

1653 Haight Street, Haight-Ashbury | decadesoffashionsf.com

Valtava vintage-kauppa, josta löytyy vaatteita ja asusteita monelta eri vuosikymmeneltä. Kirppikset eivät ole yleensä meidän lempiputiikkeja, koska me ei jakseta penkoa sotkuisia röykkiöitä, mutta täällä kaikki oli kauniisti esillä ja teemoittain jaoteltu. Olispa 20-vuoden bileet! Täältä olis nimittäin löytynyt hapsuhameet ja sulkapäähineet ja kaikki. (Hetkonen, nythän ON 20-luku ja vois pitää bileet… pitäisköhän lähteä San Franciscoon… hmmm.)

DecadesOfFashion3
DecadesOfFashion2
DecadesOfFashion1

Liikkuminen San Franciscossa

Me liikuttiin San Franciscossa vain kävellen ja julkisilla. Fisherman’s Wharfista pääsi kävellen Chinatowniin ja Little Italyyn asti, ja vaikka se oli aina toiseen suuntaan aikamoista ylämäkeen puurtamista, kävely oli oikein mukavaa, koska samalla näki kaupunkia ja saattoi pistäytyä kiinnostavissa kaupoissa, kahviloissa ja puistoissa. Golden Gate Bridgelle ja Haight-Ashburyyn pääsi kätevästi bussilla. Lapsen kanssa päätyy myös kiinnostaviin keskusteluihin paikallisten kanssa, kuten eräässäkin leikkipuistossa, jossa paikallisen perheen vanhemmat pitivät meidän – suomalaisittain hyvin keskikokoista – Friidua ihan jättiläisviikinkilapsena :D.

Taksi/Uber olisi saattanut joissain tilanteissa tulla kyseeseen, jos meillä ei olisi ollut sylilasta mukana. Takseissa ja Ubereissa ei nimittäin ole turvaistuimia vakiona, eikä me haluttu kuljettaa lasta autossa ilman istuinta. (Tästä me tosin jouduttiin tinkimään myöhemmin Seattlessa. Palataan siihen.)

Tippaaminen San Franciscossa

Amerikassa kuuluu tipata aina kaikissa palvelutilanteissa. Aina. Amerikassa tippi ei siis ole mikään vapaaehtoinen palveluraha, jota annetaan erityisen hyvästä palvelusta (kuten Suomessa tai useimmissa Euroopan maissa) vaan se on keskeinen osa palvelualoilla työskentelevien ihmisten palkkaa. Tipin kanssa ei siis pidä kitsastella.

Hyvä tipin määrä on 15–20 % laskun loppusummasta. Me annetaan yleensä 20 % pintaan, ja lähemmäs 15 % ainoastaan silloin jos palvelu on ollut huonoa. Erityisen hyvästä palvelusta voi antaa ylikin 20 %. Tämä prosenttisääntö koskee esimerkiksi ravintolalaskuja. Hyvä muistisääntö on myös, että tipin määrä on 2 x kuittiin merkityn veron määrä ja siitä pyöristys ylöspäin.

Taksi-/uberkuskille voi antaa taalan tai pari, samoin hotellissa laukun kantajalle tai siivoojalle. Siivoojalle me ollaan yleensä jätetty kyllä useampikin dollari, mutta pari dollaria on minimi (per yö). Myös baarissa, jos tilaat tiskiltä, sopiva tipin määrä on 1–2 dollaria.

{ 6 comments… add one }
  • Tiina 2.2.2020, 01:02

    Icelandair lopettaa lennot San Franciscoon ellei jo lopettanut eli se ei oo enää vaihtoehto. Ja mä varoitin teitä, että San Franciscossa on aina kylmä. 🙂

    • Cocoa etsimässä 4.2.2020, 18:23

      No niinhän sä varoitit :D. Ja moni muukin varoitti. Mutta uskottiinko me? Ei uskottu. Ajateltiin että se on vaan jotain ”kalifornialaisittain vilpoisaa”. Mutta kas, tuo tulikin yllätyksenä, että Icelandair on lopettanut San Franciscon -lennot. Mutta juu, kyllä se näin näyttää tosiaan olevan. Ehkä se on turhan kilpailtu reitti.

  • Joo, kaksi kertaa olen Franciscossa käynyt ja kummallakin kerralla oli todella kylmä. Ei tarvitse mennä kovinkaan paljoa sisämaahan päin, kun lämpötila nousee kymmenenkin astetta.

    Tuohon majoitukseen liittyen hyvä vaihtoehto on majoittua Oaklandin puolella. Siellä hinnat ovat selvästi alhaisempia ja BARTilla pääsee liikkumaan kätevästi.

    • Cocoa etsimässä 4.2.2020, 18:31

      Se on kyllä jännä, miten siellä voikin olla niin kylmä. Jotenkin sitä ei usko, kun ollaan Kaliforniassa kuitenkin. Sunshine statessa.

      Tuo on oikein hyvä majoitusvinkki, ehkäpä muut San Franin -matkaa suunnittelevat ottavat siitä vaarin. Meille tosin on viime vuosina muodostunut sellainen kriteeristö majoituksen suhteen, että tärkeintä on keskeinen sijainti, ennen kaikkea muuta. Me maksetaan mieluummin vähän enemmän yösijasta kuin käytetään aikaa liikkumiseen, vaikka se liikkuminen kätevää olisikin. Ja keskeinen sijainti siis siihen nähden, mitä me ollaan suunniteltu tekevämme. Tällä kertaa me oltiin jo etukäteen suunniteltu viettävämme aikaa lähinnä noilla huudeilla, joten oli selvää, että myös majoitus otetaan sieltä. Mutta jollekin toiselle voi hinta olla tärkeämpää kuin sijainti, siksi onkin hyvä jakaa erilaisia vinkkejä.

      • Tiina 6.2.2020, 05:41

        Oaklandissa on varmasti halvempaa, mutta siihen on syynsä. Oakland ei ole välttämättä kovin turvallinen paikka majoittua. Riippuu tietysti myös siitä, missä päin Oaklandia majoitus on.

        • Cocoa etsimässä 14.2.2020, 20:12

          Tämäpä tulikin yllätyksenä. Piti ihan googlata… vähän hässäkkää on näyttänyt olevan. Meille on myös yleensä tärkeää yöpyä – jos mahdollista – ”pelipaikkojen” välittömässä läheisyydessä, ettei matkoihin kulu liiaksi kallisarvoista aikaa.☺️

Leave a Comment