Mostarista matka jatkui kohti Sarajevoa. Oltiin luettu keväällä ilmestyneestä Mondo-lehdestä (2/2014) juttu Junalla halki Bosnian, jonka innoittamina päätettiin taittaa matkan junalla. Juna lähti Mostarista aamuvarhaisella ja matka kustansi viitisen euroa per nuppi. Perillä oltaisiin reilusti ennen puolta päivää.
Tällä ruotsalaisella kaunokaisella me puksutettiin Mostarista Sarajevoon.
Mondon jutun perusteella osattiin odottaa junamatkalta seisahtunutta menneen ajan fiilistä, ruotsinkielisiä tekstikylttejä (junat ovat lahjoitus Ruotsin valtiolta), vaunussa tupakkaa sauhuttelevia paikallisia ja ikkunoiden takana avautuvia upeita maisemia. Mutta ei valitettavasti osattu odottaa sitä, että juna pakkautui jo Mostarissa niin tupaten täyteen että me onnistuttiin nappaamaan vain surkeat hajapaikat eri puolilta junavaunua. Eikä sitä, että junan ikkunat olivat niin likaiset ja höyrystyneet, ettei maisemista ollut mitään iloa. No, onneksi oltiin nähty roppakaupalla upeita maisemia jo aiemmilla automatkoilla, ja juna vei meidät Sarajevoon aikataulussa ja edullisesti, joten mikäpä ettei. Me ei kuitenkaan pidetty kokemusta mitenkään erityisen ikimuistoisena, joten bussi saattaisi olla ihan varteenotettava ja ainakin mukavampi vaihtoehto.
Sarajevossa me kohdattiin matkamme ensimmäinen – ja onneksi myös viimeinen – ukotusyritys. Oltiin luettu jostain, että Bosniassa on Euroopan halvimmat taksit, joten ajateltiin hilppaista rinkkojen kanssa etukäteen buukattuun hostelliin pirssillä. Haluttiin nimittäin mahdollisimman nopeasti eroon matkatavaroista ja tutustumaan uuteen kaupunkiin. Ensimmäinen bongaamamme kuski kuitenkin ehdotti ihan pokkana hinnaksi kymmentä euroa, joten päätettiin unohtaa taksivaihtoehto saman tien ja suunnattiin sporapysäkille ystävällisen kahvilanpitäjän neuvottua meille oikean reitin. Vertailuna todettakoon, että myöhemmin Sarajevosta lähtiessämme sama matka maksoi mittarilla 2,5 euroa.
The Doctor’s House -hostellin parvekkeelta avautui mahtava näkymä yli koko Sarajevoon.
Hostellin ainoa huono puoli oli se, että se sijaitsi kukkulan laella, jonne köpöttely jyrkkää ja pitkää mäkeä pitkin oli rankka homma. Kahden hengen huone jaetulla kylpyhuoneella maksoi vain kolmisenkymmentä euroa.
Odotukset Sarajevoa kohtaan olivat hieman ristiriitaiset. Toisaalta me tiedettiin matkaopaskirjan ja lukemiemme lehti- ja nettijuttujen perusteella, että Sarajevo on moderni suurkaupunki, jossa idän ja lännen kulttuurit sopuisasti kohtaavat. Toisaalta sitten meidän ikäluokka on jo sen ikäistä, että me muistetaan 90-luvun uutiskuvista pommien pauke, liekehtivät autot ja savuavat rauniot sekä hädissään kirkuvat ja juoksevat ihmiset. Me molemmat tunnetaan Suomeen 90-luvulla muuttaneita sarajevolaisia, ja heidän kauttaan vain parikymmentä vuotta sitten käyty sota on ollut meille entistä käsinkosketeltavampi.
Sarajevon piiritys kesti melkein neljä vuotta (1992–1996), jonka aikana kaupungin asukkaat joutuivat elämään jatkuvan kranaattitulen keskellä, pelkäämään sala-ampujien iskuja sekä sietämään puutettä niin ruoasta, sähköstä, kaasusta kuin puhtaasta vedestäkin. Piirityksessä kuoli 12 000 ja haavoittui 50 000 ihmistä. Piiritys päättyi kansainvälisen liittouman väliintulon ansiosta vuonna 1996, jolloin suuri osa kaupungista oli raunioina. Sodan jäljet näkyvät Sarajevossa edelleen. Pääosin uudelleenrakennetussa kaupungissa on siellä täällä romahtaneita raunioita ja ehjissäkin rakennuksissa on ammusten aiheuttamia reikiä. Ehkä järkyttävin muistutus piirityksen uhrien määrästä ovat Sarajevon ruusut, eli punaisella maalilla täytetyt kranaatinreiät, joita löytyy teiltä ja jalkakäytäviltä ympäri kaupunkia. Näissä paikoissa kranaatinsirpaleet ovat vaatineet siviiliuhreja.
Muistolaatta koulun seinässä
Kattavan katsauksen Sarajevon piirityksen tapahtumiin, syihin ja seurauksiin tarjoaa vierailu tunnelimuseossa, jonne pääsee sekä itsenäisesti että järjestetyllä retkellä. Me valittiin järjestetty retki, sillä haluttiin jälleen hyödyntää ennen kaikkea asiantuntevan oppaan tiedollinen anti mutta myös kuljetukset ovelta ovelle. Tunnelimuseo ei nimittäin sijaitse keskustassa, joten järjestetyllä retkellä säästää jos ei rahaa niin ainakin rutkasti aikaa. Me päädyttiin retkijärjestäjien runsaasta kirjosta Insider-nimiseen toimistoon, joka osoittautui jälleen kerran ihan nappivalinnaksi. Oppaamme Samra, joka piirityksen aikaan oli alle 10-vuotias lapsi, eli kaupungissa lähes koko piirityksen ajan ja pakeni lopulta äitinsä kanssa tunnelia pitkin ensin piirityksen ulkopuolelle ja lopulta Yhdysvaltoihin. Hänen omakohtaiset kokemuksensa ja syvällinen tietämyksensä niin lähihistoriasta kuin Bosnian (poliittisesta) nykytilasta tarjosivat sellaista extraa, josta itsenäinen retkilijä jää ihan totaalisesti paitsi. Me ei kerrota itse tunnelista enempää, mutta museo on Sarajevon-kävijän ihan ehdoton must-kohde. Valitkaa Insider ja Samra, ette kadu!
Sarajevon piirityksen aikana Bosnian armeija rakensi tunnelin, joka vei serbien miehittämältä alueelta lentokentän ali Naton miehittämälle alueella. Tunnelin kautta kuljetettiin tarvikkeita, mutta se oli myös ihmisille ainoa reitti ulos kaupungista. Tie, jolla tunnelin sisäänkäynti sijaitsee, on nimetty tunnelin mukaan.
Tämän ahtaan, matalan ja kapean tunnelin läpi käveleminen kesti pari tuntia. Parhaassa tapauksessa muutaman kymmenen kilon kantamukset kyydissä, lapsillakin.
Me poikettiin lisäksi Sarajevon keskustassa sijaitsevaan Gallery 11/07/95:een, jossa on pysyvä valokuva- ja multimedianäyttely Srebrenican lähes 10 000 uhrin muistolle. Näyttelyyn kannattaa varata rutkasti aikaa, sillä siellä on opastetun, englanninkielisen kierroksen lisäksi tarjolla ainakin pari puolituntista videota (jotka kannattaa ehdottomasti katsoa!), lukuisia multimediaesityksiä sekä pari salillista valokuvia. Varaudu tunteenpurkauksiin, sillä näyttely on kaikkea muuta kuin kevyttä katseltavaa.
Nykypäivän Sarajevo on kuitenkin paljon muutakin kuin parin vuosikymmenen takaisen sodan kauhuja, joten me päätettiin näiden kahden sota-aiheisen kohteen lisäksi käyttää loppu aikamme kaupungissa sen nykypäivän antiin.
Sarajevossa on erittäin eloisa kahvilakulttuuri. Kahviloita on paljon, niitä on todella ihan joka kulmassa ja ne ovat pääsääntöisesti täynnä. Paikalliset hörppivät kahvikupposen toisensa perään, polttelevat hurjat määrät tupakkaa ja seurustelevat kiireettömästi toistensa kanssa. Me pistettiin merkille, että siinä missä meillä Suomessa monissa kahviloissa saa edelleen tyytyä suodatinkahviin tai maltaita maksaviin ”erikoiskahveihin”, Sarajevossa (ja ylipäätään kaikkialla Balkanilla) kahvi on aina espressopohjainen juoma, ja vieläpä edullinen sellainen! Meidän kokemuksen mukaan monestakaan kahvilasta ei saanut suuhun pantavaa, joten nälkäisenä ei ehkä kannata poiketa kahvilaan.
Ravintolatarjonta on monipuolisempaa kuin Mostarissa, joskin varsin lihapainotteista täälläkin. Me saatiin Suomessa asuvilta sarajevolaisilta tutuiltamme ravintolavinkkejä, joita hyödynnettiin sen minkä ehdittiin. Ćevapi, edellisessäkin postauksessa mainittu balkanilainen kansallisherkku, on kuulemma kotoisin Sarajevosta ja lähteidemme mukaan paras paikka sen nauttimiseen on Ćevabdžinica Željo -niminen paikka. Paikan asiakaspalvelulta ei kannata odottaa kummoisia, mutta lihapötkylät ovat hyviä! Muista tilata kylkeen kajmakia eli jugurtin/ranskankerman tapaista valkoista mömmöä, joka sopii tosi hyvin ćevapin kanssa. Pod Lipom -nimisessä ravintolassa, joka oli niin ikään tuttujemme suositus, käytiin kahteenkin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla, jolloin nautittiin myöhäinen lounas noin neljän kieppeillä, ravintola oli puolityhjä ja me saatiin niin erinomaista ruokaa kuin moitteetonta palveluakin. Toisella kertaa oli myöhäinen lauantai-ilta ja me jäätiin asiakaspalvelun osalta todella pahasti suurten seurueiden varjoon. Toinen kerta jäi siis kokemuksena hyvästä ruoasta huolimatta vähän miinuksen puolelle. Pod Lipomin piiitkältä ruokalistalta löytyy perinteisiä bosnialaisia makuja, joista me testatiin muun muassa paistettua maksaa (taivaallista!), stroganoffia ja täytettyjä sipuleita. Ravintolalle kannattaa ehdottomasti antaa mahdollisuus, mutta suosittelemme vähemmän kiireistä ajankohtaa.
Zeljon lihapötkylät
Sota-aiheisten nähtävyyksien lisäksi me oikeastaan vain kuljeskeltiin ympäri Baščaršijaa eli historiallista keskustaa ja vanhaakaupunkia. Ihailtiin rakennuksia, tarkkailtiin ihmisiä, poikettiin vanhassa basaarissa ja kuparikujalla, istahdettiin välillä kahville/kaljalle/välipalalle/aterialle/jätskille ja jatkettiin sitten taas päämäärätöntä maleksimista.
Pigeon square oli nimensä mukainen. Tähän kuvaan ei ole osunut niin paljon puluja kuin siellä oikeesti oli.
Copper Alley eli kuparikuja on paras paikka ostaa kupariesineitä kuten tarjottimia ja kahvipannuja. Meidän piti ostaa sellainen iso hieno tarjotin, mutta se sitten kuitenkin jäi. Vähän harmittaa.
Kylänraitti Sarajevon historiallisessa kaupunginosassa
Jokivarressa kannattaa käydä käppäilemässä
Hostellin emännän suosituksesta kiivettiin yhtenä iltana kukkulan laella sijaitsevaan puistoon paikallisten Ramadanin-viettäjien kanssa. Auringonlaskun hetkellä ”tykinlaukaus” ilmoitti, että on lupa taas syödä, ja ihmiset alkoivat herkutella piknik-eväillään ja pizzoillaan. Oli todella tunnelmallista istuskella puistossa ja ihailla ensin pimenevää ja sitten taas valojen voimalla valaistuvaa Sarajevoa.
Kukkulan rinteessä oli kuvauksellinen hautausmaa, joskin sydäntä kylmää ajatella, että näitä on noussut 90-luvun tapahtumien johdosta ihan liikaa joka paikkaan.
Numeron 8 pelipaitaan pukeutunut mies telkkarissa on yksi maailman rikkaimmista miehistä Vincent Tan. Istuttiin yhtenä iltapäivänä vanhassakaupungissa terassilla. Samana iltana pelattaisiin Eurooppa-liigan karsintapeli paikallisjengi FK Sarajevo vastaan norjalainen FC Haugesund, ja keskustan kadut, baarit ja kahvilat olivat mustanaan pelipaitoihin pukeutuneita, matsiin suunnistavia jalkapallon ystäviä. Seurasimme iloista meininkiä tuoppostemme ääreltä, kun yhtäkkiä terassimme ohi käveli tämä herra, housut kainaloihin asti vedettynä, pukumiessaattueensa kanssa. Ympärillämme oleva väki alkoi huudella ja taputtaa tyypille, joka vilkutteli takaisin. Tyypin henkilöys selvisi meille samana iltana, kun katsoimme kyseistä matsia baarissa. Ottelutauolla pamppu pukumiesseurueineen ilmestyi tv-ruutuun, ja tarjoilijamme osasi kysyttäessä kertoa, että kyseessä on rikas malesialainen mies. Jälkiselvittely osoitti, että kyseessä on jalkapallomaailmassa erittäin ristiriitainen persoona, FK Sarajevon ja walesilaisen Cardiff Cityn upporikas omistaja. Täällä hän näytti vielä nauttivan suosiota, toisin kuin Walesissa…
Sarajevo on aivan upea kaupunki, eikä kolme päivää riitä kovin perusteelliseen tutustumiseen. Me ehdittiin kuitenkin tehdä kaikki mitä oltiin etukäteen ajateltu, eli kierrellä historiallisessa kaupunginosassa, syödä hyvin, istuskella kahviloissa ja baareissa ihmettelemässä elämänmenoa, vierailla tunnelimuseossa ja vähän shoppaillakin. Nähtävää ja tehtävää riittää ensi kerraksikin, Sarajevo on nimittäin ehdottomasti sellainen kaupunki, johon voi kuvitella tulevansa uudestaankin! Vanha mutta moderni, eläväinen mutta järkevän kokoinen, sekoitus idän ja lännen kulttuureja eikä liian turistinen. Suosittelemme!
