≡ Menu

Saunapäivä

[Arna]

Sauna. Tuo höyryävän kuuma, pimeä hikimaja, joka on meille suomalaisille niin kovin rakas.

Minullekin.

Kun olin lapsi, meillä ei ollut omaa saunaa. Taloyhtiön saunassa oli vakituinen vuoro, perjantaisin. Perjantaisauna oli kuin rituaali, se toistui joka viikko samanlaisena. Ensin saunottiin yhdessä koko perhe, sitten äiti teki jauhelihapizzaa ja sitä syödessä katsottiin telkkarista perjantain viihdeohjelma. 90-luvun alussa se oli Kuuma piiri (muistattehan, se poliisisarja, jossa hieman pullukka ja koheltava perheenisä Michael Chiklis jahtasi pahiksia), tämä on jäänyt hämmästyttävän tarkasti mieleen. Perjantaisauna, jauhelihapizza ja Kuuma piiri.

Perjantaisaunasta on muitakin hauskoja muistoja. Ylälauteen takaseinässä oli pieni ikkuna, jonka ikkunalaudalle minä ja kaksi pikkusiskoani kiipesimme ottamaan löylyä. Pukuhuoneessa istuttiin kylpytakit päällä ja juotiin limut. Talvella hiussuortuvat jäätyivät puikoiksi lyhyellä matkalla saunarakennuksesta omaan kotirappuun. Se oli lapsesta eri hassua.

Suomalaisilla sauna kuuluu moneen tilanteeseen. Perheen kanssa saunotaan viikonloppuisin, miksei arki-iltanakin. Kavereita kutsutaan saunomaan. Työporukalla järjestetään saunailtoja. Salitreenin tai jumpan jälkeen käydään saunassa, koska salilla kuin salilla on sauna aina päällä, tottakai. Polttari-ilta ei ole mitään ilman yhteissaunaa. Kesämökillä puusaunan lämmittäminen kuuluu jokapäiväiseen ohjelmaan siinä missä uudet perunat ja silli sekä iltapäivän pullakahvit.

Suomessa on Suomen Saunaseuran mukaan yli kolme miljoonaa saunaa. Se tekee keskimäärin yhden saunan kahta asukasta kohti. Tämä tieto herättää ulkomaalaisissa ymmärrettävästi hilpeyttä. Suomessa on todellakin yhtä paljon saunoja kuin autoja!

Niin, tokihan meillä on myös saunaseura. Suomen Saunaseura vaalii perinteistä saunakulttuuria, edistää saunaan liittyvää tutkimusta sekä jakaa tietoa suomalaisesta saunasta ja saunomisesta. Saunaseuralla on Lauttasaaressa Saunatalo, jonne on pääsy vain seuran jäsenillä ja heidän vieraillaan. Seuran jäseneksi ei ole aivan helppoa päästä. Uusia jäseniä otetaan harvakseltaan “tilanteen ja harkinnan mukaan”. Jäseneksi haluavalla tulee olla suosittelijana kaksi Saunaseuran pitkäaikaista aktiivijäsentä ja hänen tulee sitoutua seuran toimintaan. Seuralla on nimekkäitäkin jäseniä, kuten entinen Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck.

Minulla oli ilo ja kunnia päästä testaamaan Saunatalon saunoja tammikuussa osana Nordic Bloggers’ Experience -kampanjan ohjelmaa. Saunatalossa on useita saunoja: kuumaa, keskilämpöistä ja mietoa sekä tietenkin savusaunoja. Joissakin saunoissa saa vihtoa (tai vastoa – näkökulmasta riippuen), toisissa ei. Saunomisen lomassa on mahdollista vilvoitella viihtyisässä takkahuoneessa tai kesäaikaan kuistilla. Mereen voi pulahtaa ympäri vuoden.

sauna_web

Päivän lämpötila, veden siis. 

Mistä tulikin mieleen, että tulin tehneeksi jotain aivan ennenkuulumatonta. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni avannossa! Kyllä vain, ja vieläpä kolme kertaa! En ole totta puhuakseni koskaan ymmärtänyt avantouintikonseptia. Mennä nyt jääkylmään veteen uimaan, sehän on ihan hölmöläisen hommaa. Mutta kun olet kymmenien ulkomaalaisten vieraiden ympäröimänä, jotka myös pitävät jääkylmässä vedessä uimista älyttömänä ideana mutta hyppäävät avantoon silti, ei siinä voi muuta tehdä kuin mennä perässä. Ja minähän menin. Urheana painelin 0-asteiseen veteen ihan muina naisina ja arvatkaapa mitä, se oli ihan mahtavaa! Avantouinti todella tekee jotain verenkierrolle tai endorfiineille tai mille lie, sillä vedestä noustua iholle leviää miellyttävä kihelmöinti ja koko kehoon mukava lämpö. Siihen vielä kunnon sauna päälle niin ei kuulkaa paremmasta väliä! Aion kokeilla avantouintia toistekin, ja toivon myös saavani uuden mahdollisuuden vierailla Saunatalon upeissa saunoissa.

avanto_web

Todistusaineistoa! Kiitokset kuvasta Lapsiperheen matkojen Inarille.

Aikuisena olen asunut sekä saunallisissa että saunattomissa asunnoissa. Nykyisessä kodissa meillä ei ole omaa huoneistosaunaa – eikä pienessä asunnossa sellaista kaipaakaan – mutta taloyhtiön saunan voi käydä napsauttamassa päälle silloin kun siltä tuntuu. Aika usein tulee saunottua perjantai-iltaisin. Työviikon jälkeen ylälauteella käydään viikon tapahtumat läpi tai istutaan vain hiljaa ja heitetään kiukaalle koivun tai piparmintun tuoksuista löylyvettä. Pukuhuoneessa kääriydytään Turkista tuotuihin hamam-pyyhkeisiin ja juodaan vissyt tai oluet. Saunan jälkeen käperrytään sohvalle, syödään Arton tekemää pizzaa ja katsotaan Netflixistä jotain hyvää sarjaa. Tällä hetkellä menossa on The Americans. Arton pizza on maailman parasta, mutta välillä toivon että tehdään äidin jauhelihapizzaa. Koska se nyt vain kuuluu saunailtaan.

omassasaunassa_web

Omassa saunassa

*Vierailu Suomen saunaseuran Saunataloon toteutettiin osana Nordic Bloggers’ Experience -kampanjan virallista ohjelmaa.

error
{ 4 comments… add one }
  • Anna / Muuttolintu 13.3.2016, 02:00

    Kauhea ikävä saunaa. <3 Ulkomailla asumisen huonoja puolia. Lauantaisauna, jauhelihapizza ja Avara Luonto 🙂 Meidän Suomessa asuessa aussimies ihmetteli kun työpaikan kokouksetkin usein pidettiin saunassa.

    • Cocoa etsimässä 13.3.2016, 10:47

      Jauhelihapizza tuntuis olevan suomalaisten saunailtojen perinneruoka =D. Avara luonto, joo! Ja sitten se yks viihdeohjelma, jota juonsi Karhuvaara ja se yks toinen mies, nimi ei tule nyt mieleen.

      Me ei vuoden maailmanympärimatkalla ehditty juurikaan ikävöidä saunaa, mutta Malesian Penangilla meidän huoneistohotellin salilla oli sauna, ja sinnehän oli tietysti päästävä :). Ei se tuntunut jotenkin samalta, vaikka ihan oikea suomalainen sauna olikin, kun ulkona oli helle ja tropiikki XD.

  • Jenni / Globe Called Home 24.3.2016, 20:40

    Toi kuulostaa ihan täydelliseltä, että taloyhtiön saunaa voi käyttää silloin kuin haluaa eikä tasan tarkkaan johonkin tiettyyn kellonaikaan (joka on vieläpä aivan väärä, kun ne “parhaat ajat” on jo varattu pari vuosikymmentä sitten). Meillä ei “yllättäen” ole tällä hetkellä saunaa, mutta “mennäänkö tänään saunaan?” tarkoittaa meidän kielenkäytössä nykyään yhtä kuin että mennäänkö taloyhtiön ulkoporeammeeseen istuskelemaan.

    • Cocoa etsimässä 12.4.2016, 07:57

      Sorry, että meiltä on jäänyt tähän vastaamatta, mutta muutama kommentti on päässyt menemään meiltä vallan ohi (eli siis unohtunut hyväksynnän jälkeen). Sanopa muuta, tällainen saunanvaraussysteemi on oikein passeli, mutta ei varmaankaan toimisi yhtään isommassa taloyhtiössä. Eipä tuo poreammekaan yhtään hullummalta kuulosta!

Leave a Comment