Minkä kappaleen sinä soittaisit ulkomaalaiselle tuttavalle, jos haluaisit kertoa Suomesta ja suomalaisuudesta musiikin kautta? Ehkä haluaisit luoda kuvaa sisukkaasta kansasta, joka perkelettä päräyttäen kyntää kyisen pellon vaikka yksin, sillä apua ei tarvita – eikä kaivata. Tai kenties urbaanista edelläkävijästä, joka asettaa trendit, ei seuraa niitä. Vai ehkä sittenkin jotain tältä väliltä?
Olisiko musiikkivalintojesi kautta avautuva Suomi sinivalkoinen satumaa vai roudassa ja rospuutossa sinnittelevä takapajula?
Päätimme jatkaa Suomi 100 -fiilistelyä ja kirjasimme näin Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivän kunniaksi ylös meidän mielestämme leimallisimmat piirteet suomalaisesta musiikista.
Suomirokki
Tämän otsikon alle voi huoletta heittää kaiken suomalaisen rokin ja popin. Tästä ja iskelmälokerosta löytyvät varmasti myös kaikista kliseisimmät – tai mielipiteestä riippuen – ikonisimmat Suomi-kappaleet.
Vai eikö sinulle tullutkin mieleen vastauksena artikkelin aloittaneeseen kysymykseen Rauli Badding Somerjoen Paratiisi, Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa tai ehkä Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta? Tai popimmasta päästä valintasi saattoi olla J. Karjalaisen Laura Häkkisen silmät tai Jenni Vartiaisen Missä muruseni on?
Suomirokkipoppi on aina imenyt vaikutteita muualta. Usein iskelmästä, joskus metallista tai muusta alakulttuurista. Joskus niistä kaikista (lue: Kotiteollisuus). Hyvin suomalaista on myös äkkiväärä ja välillä tarkoitukselliselta vaikeaselkoisuudelta vaikuttava vänkyryys. Tiedäthän, YUP, CMX ja muut pitkillä nimillä pelleilevät venkulat, jotka eivät jaksa lopulta itsekään käyttää näitä nimiä vaan tyytyvät lyhennyksiin
Meidän valinta:
Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen
Iskelmä
Tämän otsakkeen alla viihtyvät ja viihdyttävät kaikista sinivalkoisimmat äänet. Kari Tapio, Katri Helena, miksei Jamppa Tuominenkin. Ja jos siellä joku vääräleuka taas kerran yrittää päteä toteamalla Kartsan The Kipaleen olevan italialaista alkuperää suksikoon kuuseen – ja heitettäköön vielä havuja ladulle, perkele! Sehän tekee siitä vielä suomalaisemman! Käännösiskelmät jos mitkä ovat nimittäin suomalainen juttu. Ja tango, siinä vasta maistuu suomalaisuuden ydinmehu, vaikka alkuperäisestä argentiinalaisesta intohimosta ja tulisuudesta ei ole jäljellä kuin savuava raunio.
Kaikista puhtaimmillaan iskelmämusiikki on kuitenkin lavatansseissa. Sitä suomalaisempaa ilmiötä ei ole. Ajattelepa nyt, käytännöllisesti pukeutuneet suomalaiset ikään ja varallisuuteen katsomatta tanssimassa mollisointujen suloisessa syleilyssä, välillä helmojen pyöriessä vinhasti ympäri iskusävelmän tempon noustessa sykettä nopeammaksi. Ja tämä kaikki ainakin pääosin selvin päin! Tähän musiikkiin kun liitetään alkoholi, tanhuaminen saa jäädä, ja ihmisille iskee välitön halu laulaa lurauttaa itse. Ja kas, sitten siirrytäänkin jo karaoksen maailmaan! ”Aikuinen nainen mä oooooooon…”
Iskelmästä on olemassa myös taiteellisempi versio. Kutsutaan sitä tässä vaikka vakavaksi viihdemusiikiksi. Olisi liioittelua väittää tämän flirttailevan klassisen musiikin kanssa, mutta ehkä jotain ujoa silmäpeliä nämä kaksi pelaavat. Myrskyluodon Maija, Sinua sinua rakastan, Romanssi, Niin kaunis on maa, Nocturne… Kukapa meistä ei nielisi kyyneleitä näiden klassikoiden soidessa.
Meidän valinta:
Jamppa Tuomisen Yön syliin
Sanasepot ja huumorimusiikki
Sanaseppoja on Suomessa riittänyt aina ennen näitä nykyisiäkin nuoria riimittelijöitä. Useimmiten on keikuttu huumorin ja vakavuuden kiikkerällä tuolilla, joskus istuimen luiskahtaessa esiintyjän alta ja poloisen jäädessä riippumaan epäonnistumisen kuristavaan hirttosilmukkaan (Hmm, käviköhän tälle kirjoittajalle juuri näin tämän mielikuvan kanssa?). Onneksi pääosin lopputulos on ollut onnistunutta. Helismaan Repe, Vexi, Junnu, Juice, Dumari ja Samuli Putro ovat yleisesti tunnustettuja sanataitureita ja suomalaisuuden sanansaattajia.
Nuoremman polven tarinaniskijöitä edustavat juppirapparihiphoppopparit. Vaikea sanoa onko mainitussa genressä mitään kovin suomalaista. Ehkä siinä mielessä, että nämä profeetat ja vastaavat ovat tehneet rap-musiikille saman kuin Saarioinen teki pizzalle tuodessaan markkinoille lättynsä. Pohja löytyy ja täytteitäkin, mutta eihän sillä ole juuri mitään tekemistä alkuperäisen kanssa. Kumpikin näyttää suomalaisille maistuvan. Ja kai näillä asoilla, papereilla ja laineenkaspereilla on sanansa sanottavana, mutta ollaksemme rehellisiä, ei meillä riitä tieto ja tuntemus syvempään analyysiin aiheesta.
Ja se puhdas huumoripuoli… Kai kaikki muistavat Matti Näsän Toyota Mark 2 -biisin ja Munamiehen Pomppufiiliksen? Entä Pirkka-Pekka Peteliuksen Tra-la-laan?
Meidän valinta:
Veikko Lavin Väärä vitonen
Klassinen
Finlandia. Siinäpä suomalaisuuden korkein ylistys. Jos suomalaisuus pitäisi summata yhteen kappaleeseen tämä olisi ehkä meidän valintamme. Ja ilmeisesti monen muunkin, siinä määrin monta kertaa kyseinen sävellys saatiin kuulla Suomi 100 -juhlinnan tiimellyksessä. Kertakaikkiaan upea kappale, joka ei kaivanne enempää perusteluja.
Mutta onhan meillä Suomessa ollut muitakin klassisen musiikin mestareita. Merikanto, Sallinen, tai jos kaipaat hieman haastetta, tutustu Saariahoon.
Meidän valinta:
No se Finlandia tietenkin
Joululaulujen ja metallimusiikin liitto
Niin, se hevi… Voiko puhua suomalaisesta musiikista mainitsematta heviä? ”Onko teillä tosiaan metallibändi joka toista suomalaista kohden?” Kyllä kyllä, ja Euroviisutkin voitettiin hevillä. Metalliporukkaa ollaan, joo.
Mutta se metallista yleisesti, sillä meistä hevin mielenkiintoisin ilmiö on ehdottomasti Raskasta joulua -konsepti. Härmäläisten joululaulut kun tuppaavat rempseimmilläänkin olemaan kohtuullisen synkkiä (tiedäthän, ”hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä” -osastoa), niin pitääkö kappaleiden melankolisuutta vielä alleviivata ja ympyröidä särökitaroin?
Sellaista tässä päivänä eräänä mietittiin, että miten Raskasta joulua -keikalla tulee käyttäytyä? Moshataanko siellä ja heristellään pirunnyrkkiä kohta taivasta vai istutaanko paikallaan ja herkistytään kun Aholan Jarkko vetäisee taas Ave Marian? No, kai se on itse käytävä toteamassa.
Meidän valinta:
Marco Hietalan Varpunen jouluaamuna
Mutta olivatpa valitsemasi suomalaisuutta kuvaavat kappaleet näitä samoja tai sitten ihan joitakin muita, ei sillä väliä, makuasioistahan tässä on kyse. Muistetaan kuitenkin arvostaa ja kuunnella kotimaista musiikkia, niin tunnettuja nimiä kuin ruohonjuuritason tekijöitä, sillä osaajia tästä katajaisesta kansasta kyllä löytyy!
Hyvää suomalaisen musiikin päivää!
Oheisessa Spotify-listassa laajempi valikoima sinivalkoista musiikkia #suomi100-hengessä, eli sata kotimaista kipaletta eri artisteilta, eri genreistä ja eri aikakausilta.
Listaa omat Suomi-suosikkisi kommenttikenttään!
Pysy ajan tasalla – tilaa Pullopostia Cocolta -uutiskirje!
Haluatko kuulumisia ja vinkkejä suoraan sähköpostiisi kerran viikossa? Tilaa Pullopostia Cocolta -uutiskirje, jossa kerromme arkisia kuulumisiamme, pohdimme ajankohtaisia matkailuaiheita ja tarjoamme kivoja vinkkejä niin tapahtumiin, ravintoloihiin, kirjoihin kuin säästämiseenkin liittyen. Pulloposti käsittelee matkailua, mutta myös muuta kuin matkailua! Kannattaa siis tilata :).
Tilaa uutiskirje täältä: Pullopostia Cocolta -uutiskirjeen tilauslinkki
