≡ Menu

Uintireissulla meduusajärvellä

Yksi
reissun ehdottomista kohokohdista oli uiminen meduusojen kanssa. Jellyfish lake
eli meduusajärvi sijaitsee kolmen tunnin venematkan päässä Poya Lisasta, eikä
se ole oikeastaan järvi vaan merivesilaguuni, joka ei enää ole yhteydessä
mereen. Järvessä elää valtavan suuri meduusapopulaatio, ja mikä parasta, nämä
meduusat eivät pistä eivätkä polta!
Laskeuduttiin
maskit ja snorkellit päässä järveen, ja ensin ei näkynyt muuta kuin pohjattoman
syvää, vihreää vettä. Ihan rannassa havaitsimme muutamia simpukoita, rapuja ja
jotain pötkylöitä, joita epäilimme merikurkuiksi, mutta muuten järvi näytti
asumattomalta. Keskemmällä järveä vastaan tuli ensin muutama vaaleanpunainen
meduusapallero, hetken kuluttua olimme jo kymmenien ellei satojen meduusojen
ympäröimiä. Näky oli häkellyttävä, lähes unenomainen! Meduusat liikkuivat
sykkien vihreää vettä vasten, ja meidän kelluessa järven pinnalla liikkumatta
ne tulivat suorastaan iholle, pyörivät käsivartta tai kylkeä pitkin kuin
pehmeät pumpulipallerot. Ensin meduusoihin koskeminen tuntui oudolta ja
pelottavalta, mutta pian siihen tottui. Niiden “päälaki” oli kiinteä mutta niljainen
ja “mahan” alla roikkuvat hetulat pehmeitä ja ilmavia. Meduusoita oli monen
kokoisia, suurimmat näkemämme olivat vähän jalkapalloa pienempiä, pienimmät
pikkurillinpään kokoisia. Viihdytimme itseämme kuvittelemalla, että syvällä
järven pohjassa on luola, jossa asuu jättiläismeduusa, joka pullauttelee
järveen lisää näitä pikkumeduusoita. Meduusojen seassa uiskentelu oli
äärimmäisen rauhoittavaa ja rentouttavaa, viivyimme järvessä niin kauan, että
iho oli ehtinyt muuttua ryppyiseksi. Näky ja tunnelma meduusajärven pinnan alla
on syöpynyt mieliimme niin vahvasti, että jos koemme tarvitsevamme rentoutusta,
tai unen päästä on vaikea saada kiinni, kuvittelemme vain itsemme
meduusajärveen ja rentoutus on taattu!
Kuvista taas kiitokset Onurille ja Liannalle.

Meduusajärvi
oli todellinen huippukokemus, mutta kyllä sinne pääseminenkin oli taas
sellainen seikkailu taas että.
Kuten
mainitsimmekin, meduusajärvi sijaitsee noin kolmen tunnin venematkan päässä
Poya Lisasta. Buukattiin uusien ystäviemme Liannan ja Onurin kanssa vene
kuskeineen ja lähdettiin matkaan kymmenen maissa aamulla, lähtö oli tosin
sovittu yhdeksäksi, mutta ei se täällä päin maailmaa ole niin tunnin päälle.
Ennen lähtöä kuski manaili jotain että engine
broken
, mutta otettiin sitten vain toiselta kuskilta joku kuusiokoloavain
messiin siltä varalta, että moottori sippaisi kesken matkan.
Menomatkalla
ohitettiin upeita karstivuorimaisemia ja pieniä veden päälle rakennettuja
kyliä. Meno oli tasaista ja matka oli pitkä, joten pistettiin pitkäksemme
pienen puuveneen lattialle ja otettiin vähän lepoa. Kolmen tunnin jo vähän
puuduttavaksikin käyneen puksuttelun jälkeen saavuttiin poukamaan, jonka rannalla
sijaitsevan kalliotörmän takana meduusajärvi sijaitsi. Vene ei päässyt riutan
takia rannalle asti, joten meidän piti hypätä veneestä mereen, kävellä riutan yli
ja uida noin sadan metrin matka rantaan. Meille tuli vähän yllätyksenä, että
meduusajärvelle pääsy vaatii tällaisia ponnisteluja, mutta meiltähän nuo
uintihommat luonnistuvat kuin vettä vaan, joten eikun jorpakkoon.
Väärä poukama. Kuvanottopaikasta piti uida tuonne rantaan.
Arnan
varvastossu hajosi ihan alkumetreillä jäätyään kiinni johonkin kivenkoloon ja
yhdellä jalalla riutan yli taiteilu vaati vähän tasapainoa. Taisi siinä muutama
naarmukin syntyä kivikkoon horjahdellessa. Uintiosuus sujui ihan leppoisasti,
mutta sitten kun päästiin lähemmäs rantaa alkoi hirvittää. Vesi oli syvää ja sameaa
ja täynnä korkeaa vesiheinää, joiden seassa maskin ja snorkkelin kanssa samoilu
ei ollut todellakaan mitään herkkua. Ihan salettiin tällaisissa vesissä
uiskentelee kaiken maailman the most
extreme predatoreja
! Kun päästiin sellaiseen syvyyteen, että jalat
ylettyivät pohjaan, huomattiin että pohja oli rantaan asti ihan löllöä mutaa,
jonka seassa oli ties mitä juurakkoa ja mereneläviä. Upottiin joka toisella
askeleella suunnilleen polvia myöten mutaan, hyi hemmetti, mutta päästiin
lopulta rannalle. Katseltiin hieman ympärillemme ja yritettiin etsiä reittiä
meduusajärvelle, tuloksetta. Yritettiin huutaa sadan metrin päähän
parkkeeranneelle venekuskillemme, että mihin suuntaan meidän oikein pitäisi
mennä, mutta saatiin vastaukseksi vain jotain epämääräisiä heilautuksia
johonkin suuntaan. Uitiin vielä poukaman toiseen reunaan, jossa näkyi luolan
suuaukko, mutta ei meduusajärveä sielläkään. Lianna luuli nähneensä stonefishin ja merikäärmeitä ja alettiin
kaikki neljä olla enemmän tai vähemmän hermostuneita. Ei auttanut muu kuin uida
takaisin veneelle ja kiivetä kyytiin (ilman tikkaita, jotka olivat myöskin
unohtuneet kotiin). Keskusteluyritys kuskin kanssa, joka ei puhunut englantia,
osoitti että hänellä ei ollut hajuakaan missä meduusajärvi sijaitsi. Eipä
nyppinyt paljon yhtään, kolmen tunnin venematka ja päästiin rämpimään
mutalilluun.
Tästä piti vain uida läpi. Arvaatte varmaan, ettei olis yhtään huvittanut.

Mutalillupoukamassa ei ollut juuri muuta elämää kuin tällaisia valtavia meritähtiä. Nämä olivat sellaisen ison ruokalautsen kokoisia.
Lähdettiin siitä
sitten ajelemaan kohti parin poukaman päässä sijaitsevaa rantsua, jossa meidän
oli määrä nauttia mukaan pakattu kalalounas. Kuski siinä ehdotteli, että
halutaanko mennä johonkin läheiselle riutalle snorklailemaan, mutta ei siinä
pettymyksen tilassa paljon riutat kiinnostaneet. Hieman ennen etsimäämme rantaa
ohitimme poukaman, johon oli parkkeerannut toinen vene, ja kuskimme pysähtyi
vielä kyselemään suuntaa meduusajärvelle. Ja kappas, olimme sattuneet juuri
oikeaan poukamaan, jonka rantatörmän takana meduusajärvi ihan oikeasti sijaitsi!
Jipii! Eikun taas maskit ja snorkkelit naamaan ja veteen, vähän jouduttiin taas
ylittämään riuttaa, mutta homma ei ollut niin työläs kuin edellisessä
poukamassa.
Meduusajärveltä
palattuamme päätettiin syödä lounas veneessä, kello oli nimittäin jo paljon, ja
meillä oli vielä kolmen tunnin venematka takaisin. Tässä vaiheessa kuski
ilmoitti, että meidän pitäisi käydä Wakain kautta, koska Poya Lisasta oli kalja
loppu. Ei siinä sitten mitään, ensin puoli tuntia Wakaihin ja kaljalaatikot
kyytiin, tässä vaiheessa aurinko alkoi jo laskea. Kuski kysyi meiltä, onko
meillä sattumoisin fikkaria mukana, ja kun vastasimme kieltävästi, kuskin ilme
vastasi, että voihan perkele. Kun huomattiin, että veneessä itsessään ei ollut
minkäänlaisia valoja me pyydettiin – tai oikeastaan käskettiin – kuskia
hommaamaan taskulamppu ennen lähtöä Wakaista ja lopulta meillä olikin matkassamme
sellainen röökin kokoinen avaimenperätaskulamppu. Great. No, ei siinä sitten
muuta kuin kohti Poya Lisaa. Aurinko ehti laskea mailleen, joten puksuteltiin
suurin osa matkasta pimeässä. Ihan pilkkopimeää ei ollut, tähdet ja satunnaiset
veneet valaisivat vähän, mutta ihan tarpeeksi pimeää oli, ettei sitä ihan
turvalliseksi oloaan tuntenut. Olo pysyi rauhallisimpana veneen lattialle
maaten ja tähtitaivasta tuijotellen. Jossain vaiheessa huomattiin pimeässä
meressä jotain tuikkivia juttuja, hohtavat planktonithan ne siellä kimmelsivät!
Kun käden laittoi veteen, planktonit tarttuivat käteen. Hauskaa, ja ympäröivä
pimeys unohtui hetkeksi.
Venematkailu oli leppoisaa, ainakin niin kauan kunnes tuli pimeää.
Kotiinpaluu
oli onnellinen, tuntui niin hyvältä saada kuivaa maata jalkojen alle. Elly,
Poya Lisassa hengaileva opas/venekuski sanoi, että jos me ei oltais palattu
tunnin sisällä, hän olisi lähtenyt etsimään meitä valojen kanssa. Mutta on se
nyt kumma, että itseään varmaankin ammattimiehenä pitävä kaveri lähtee koko
päivän retkelle a) tietämättä missä retken kohde sijaitsee, b) myöhässä, c) rikkinäisellä moottorilla, d) ilman tikkaita
kun tiedossa on uintia ja e) ilman minkään helvetin sortin valoja! Mut hei, tää on Indonesia.
Että
olipahan reissu, kaikinpuolin ikimuistoinen sellainen!
error
{ 0 comments… add one }

Leave a Comment