Uzèsin kaupungin laidalla, Avignoniin ja Nîmesiin vievää tietä reunustavalla parkkipaikalla järjestetään joka sunnuntai kirpputori, jossa päätimme pistäytyä matkalla päivän retkellemme. Kirppiksellä oli tarjolla paitsi tavallisten uzesilaisten ja naapurikyläläisten kaappien perukoilta löytynyttä tavaraa, myös ihan oikeaa antiikkia. Kirppis osoittautui itse asiassa näin pienen kaupungin kirpputoriksi varsin massiiviseksi! Myyjiä oli levittäytynyt koko parkkipaikan alueelle useampaan riviin, ja myynnissä olevat artikkelit olivat pääosin kiinnostavia ja laadukkaita.
Pyörimme kirppiksellä tovin ihan vain markkinahumusta nauttien, mutta sitten näkökenttään osui jotain kiinnostavaa: Kukkaruukku! Tai oikeastaan ruukun jalustana toiminut pikkuruinen tuoli. Ruukun sai puolestamme heivata palmun yli Norjaan, mutta tuo siro, koristeellinen tuoli olisi täydellinen vaikkapa kukkapöydäksi, ajatteli Arna. Ja hankala matkalaukkuun pakattava, tuumi puolestaan Arto.
”Ei, ei me sitä ruukkua haluta. Tuo tuoli kiinnostaa. Kai se on myytävänä?” sönkötimme kökköranskan ja ranskalaisittain lausutun englannin sekoituksella. Noh, kaikkihan on kaupan kun rahasta sovitaan. Lopulta kauppoja ei tarvinnut juurikaan edes hieroa, sillä myyjä pyysi tuolista vaivaiset kuusi euroa. Arna tuli kerrankin jopa tinkineeksi hieman, sillä quatre oli ainoa numero, joka tuli siinä hetkessä ranskaksi mieleen. Kaupat tuli! Merci beaucoup ja au revoir vaan!
Meillä oli kirppiksen jälkeen tiedossa kaikenlaista ohjelmaa, josta uusi tuoliystävämme pääsi nyt myös osalliseksi. Aikomuksenamme oli vierailla muun muassa läheisessä Haribo-museossa, jonne oli noin viisi kilometriä matkaa. Autottomina olimme päättäneet kävellä edestakaisin (emme muuten suosittele myöskään Etelä-Ranskan maaseudulla lomailua ilman autoa).
Menomatkalla museolle tuoli pääsi viihtyisään ravintolaan pienelle lounaalle. Museossa se pääsi kurkkaamaan karkkitehtaaseen, pyörähtämään myymälässä sekä poseeraamaan jättimäisen Haribo-nallen kanssa. Paluumatkalla päätimme poiketa läheisessä Carrefour-tavaratalossa katsomassa myydäänkö siellä edullisia matkalaukkuja, tuoli ei nimittäin mahtuisi mukana olevaan laukkuun. Myytiinhän siellä, joten paluumatkalla meillä oli kannettavana paitsi pikkutuoli, myös matkalaukku.
Takaisin talsiessamme saimme ihmeteltävää, kun tien vieressä oli yhtäkkiä pari kamelia aterioimassa kuivaa ruohoa. Lähempi tarkastelu osoitti, että ne olivat vierailevan sirkuksen esiintyviä taitelijoita. Hmm, kamelithan voisivat toimia juhtina… Ei, Arto kantakoon tuliaisemme. Pysähdyimme keskiaikaisessa kivitalossa sijaitsevaan pieneen kahvilaan tauolle, jonka takapihan terassille änkeydyimme tuolimme ja matkalaukkumme kanssa.
Artoa rassasi kantaa tuolia (ja laukkua) ympäriinsä, mutta me muut (jotka emme kantaneet tuolia ja laukkua) olimme ihan haltioissamme: Voisimme kertoa kaikille jotka kysyisivät tuolista, että se on kirppislöytö Etelä-Ranskasta. Ajattelimme jopa, että sitten kun kotimme olisi esillä sisustuslehdessä, olisi polleaa ilmoittaa kuvatekstiin että ”tuoli on kirppislöytö Etelä-Ranskasta”. (Kaikki sisustuslehdet kuulolla nyt!)
Tuoli ei lopulta mahtunut edes siihen ostamaamme Carrefourin matkalaukkuun, mutta Iinan ja Helin laukkuun se onneksi mahtui. Teimme vaihtokaupat ja otimme tuolin verran heidän matkatavaroitaan omaan matkalaukkuumme.
Nyt vuosien päästä voisimmekin tehdä kotoilubloggauksen vintiltämme. ”Tuo mustaan jätesäkkiin pakattu pikkutuoli on muuten löytö Etelä-Ranskasta.”
Arto ja kirppislöytö Etelä-Ranskasta. Nykyisestä pikkiriikkisestä kodistamme tuoli ei ole vielä löytänyt paikkaansa, mutta kyllä sille vielä joku pieni kolo löytyy.
Lue lisää Tarinoita maailmalta
oi miten hauska juttu 🙂 (you had me at kirppari!) ”Tuo mustaan jätesäkkiin pakattu pikkutuoli on muuten löytö Etelä-Ranskasta.”- lause sai mut nauramaan ääneen. Mutta hei, onhan se söpö. Ja näyttää niin etelä-ranskalaiselta kuin voi <3
Kiitos Erja :). Söpö se on! Ja pakko sanoa, että on se ollut ihan esillä useimmissa meidän kodeissa, mutta täällä nykyisessä se ei ole vielä löytänyt paikkaansa, meillä kun on niin vähän neliöitä, että kaikki ns. ”ylimääräinen” on pakko laittaa pois.