≡ Menu

Vapaamielisen San Franciscon kahdet kasvot

Haight-Ashbury

”Herranjumala miten kaunis nainen! Minä haluan olla kuin hän! Minä haluan olla hän!” karjuu nuorehko naishenkilö katsoessaan seinämaalausta kädet levitettyinä. Hän on yksin. Katukivetyksen reunalla istuvalla nuorukaisella on sentään koira seuranaan. Taiteilemassaan pahvikyltissä lukee ”Tarvitsen rahaa kaljaan”.

Flip-flop-flip-flop… Ohitsemme löntystelee unisen oloinen rastapää marisätkä kourassaan. Kaveri näyttää kuin olisi herännyt juuri kadulta – ja moni täällä San Franissa onkin. Hetken päästä samainen sandaaliheebo tulee uudestaan vastaan, tällä kertaa hän naukkailee kaljapullosta. Aurinko paistaa ja ilma on lämmin – ainakin näin sanfranciscolaisittain. Muutama päihdeongelmaisen oloinen paikallinen viettää kaunista kesäpäivää pitbull-koiriensa kanssa kadunkulmassa. He ryypiskelevät ja pitävä melkoista älämölöä. Bussilastillinen turisteja ajaa alueen pääväylää pitkin: ”Haight-Ashbury on kuuluisa rakkauden kesästään 1967…”    

San Francisco Haight-Ashbury

Ihana 60-luku. Rakkauden kesä. Hipit kukkia hiuksissaan. Kirkkaita värejä, tanssia, vapaata seksiä, psykedeelistä musiikkia ja tajunnanlaajennusta. Uskoa ja toivoa täynnä oleva nuoriso suuntaamassa San Franciscon Haight-Ashburyyn löytääkseen jotain syvempää. Vapautta! Rauhaa ja rakkautta! Make Love, Not War! Tämä lienee se arkkityyppinen kuva joka suurimmalla osasta meistä on San Franciscosta ja sen vapaamielisyydestä puhuttaessa.

Ja toden totta, kyllähän näitä kukkaislapsia ja vapaan rakkauden airuita riitti aikanaan San Franciscossa pilvin pimein, mutta palataan siihen vähän myöhemmin, ja matkataan ajassa kauemmas taaksepäin.

San Francisco Haight-Ashbury
San Francisco Haight-Ashbury
San Francisco Haight-Ashbury

Vapaamielisen San Franciscon historia pikakelauksella

Kaikki sai oikeastaan alkunsa jo vuonna 1848. Euroopassa oli levotonta. Ranskassa, Saksassa ja Italiassa kapinoitiin väkivaltaisesti. Marx ja Engels julkaisivat Kommunistisen manifestin. Asikkala erotettiin Hollolasta. Sittemmin ajanjaksosta on käytetty nimitystä Euroopan hullu vuosi.

Samaan aikaan Kaliforniassa eräänä tammikuisena päivänä sahanrakennushommia painanut James W. Marshall näki American-joen rantavedessä jotain kimmeltävää. Ei, se ei ollut hipiltä pudonnut rauhanmerkkiriipus, eikä paikallisen drag queenin mekosta irronnut paljetti, vaan aimo murikka kultaa.

Löytö aiheutti valtavan rynnäkön Kaliforniaan, ja onnenonkijoita tunki ovista ja ikkunoista siihen malliin, että jo seuraavan vuoden aikana San Franciscon väkiluku nousi 1000 asukkaasta 25000:een. Kuin Hailuoto muuttuisi vuodessa Raaheksi. Nippelitietona kerrottakoon, että kaupungin ylpeys, jenkkifutisjengin San Francisco 49ers:n nimi viittaa juuri näihin vuonna 1849 saapuneisiin kullankaivajiin.

Kaupunki jatkoi kasvamistaan. Kultaryntäyksen jälkimainingeissa vastavalmistunut rautatie kantoi oman kortensa kekoon ja toi mukanaan valtaat määrät radantekijöinä kunnostautuneita kiinalaisia siirtolaisia kaupunkiin. Yhdysvaltojen ensimmäinen Chinatown nousi sumuiselle San Franciscon niemimaalle kuin varkain. Arvometalli ja kaupungin nopea kasvu houkuttelivat kullanetsijöiden lisäksi myös jos jonkinlaista loista, hanttapulia ja puliveivaria jymäyttämään itsensä likoon pistäneitä kullankaivajia. Monen tienestit hävisivätkin huijareiden moraalittomiin taskuihin.

Seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä San Francisco paisui ja kehittyi entisestään ja vuosisadan vaihteessa se sai lempinimekseen Lännen Pariisi. Kuuluisat raitiovaunut rakennettiin helpottamaan liikkumista mäkisessä maastossa. Kukoistava kaupunki houkutteli luokseen myös taiteilijoita. Muun muassa kirjailijat Mark Twain, Rudyard Kipling ja Oscar Wilde viihtyivät San Franin kulturellissa ilmapiirissä, jossa miehet olivat hienoja ja naiset kauniita.

Kaupunki oli nyt kansainvälinen, täynnä yritteliäitä ihmisiä ja lain molemmin puolin sulavasti liikkuvia sahureita. Maaperä oli siis hyvinkin otollinen myös kaikelle muulle vaihtoehtoiselle liikehdinnälle.

San Francisco Haight-Ashbury
San Francisco Haight-Ashbury
San Francisco Haight-Ashbury
IMG_9035

Castro – Sateenkaarikansan koti

Sateenkaaren väreihin San Francisco kietoutui toisen maailmansodan aikana, 1940-luvun alkupuolella, kun Yhdysvaltojen armeija vapautti tehtävistään kaikki heteronormeista poikkeavat yksilöt Tyynenmeren jaostoistaan. Minnepä muualle kengänkuva persustassaan haahuileva sateenkaarikansa asettuikaan kuin San Franciscoon ja läheiseen Sausalitoon. Tuhannet gay-miehet löysivät uuden kotinsa Castron kaupunginosasta, josta valkoiset heteroperheet lähtivät perustamaan herttaisia lähiöitä.

Nykyään Castro onkin maailmankuulu gay-yhteisö ja siellä järjestetään vuosittain yksi suurimmista pride-kulkueista – vuonna 2015 osallistujia arvioitiin olleen mukana noin 1,8 miljoonaa. Tiesitkö muuten, että kuuluisa sateenkaarilippu suunniteltiin juuri San Franciscossa? Nyt tiedät. Castrolainen poliitikko Harvey Milk pyysi ystäväänsä Gilbert Bakeria suunnittelemaan uuden symbolin vanhan kärjellään seisovan kolmion tilalle, jonka synkkä historia juontaa natsien käyttämään merkkiin. Aika hyvin Baker onnistui. Harvey Milk taas onnistui ensimmäisenä julkihomoseksuaalina pääsemään julkiseen virkaan Kaliforniassa.   

Me emme valitettavasti onnistuneet käymään Castrossa edes pikapyrähdyksellä, mutta onpahan minne mennä seuraavalla kerralla. Lue Tripsteristä vinkkejä Castroon.

Tämä puoli muuten vapaamielisessä San Franciscossa on varmasti parhaimmalla tolalla. Kaupunki on aidosti suvaitsevainen seksuaalivähemmistöjä kohtaan ja se on ollut monessa asiassa suunnannäyttäjä ja edelläkävijä. 

North Beach – Beatnikkejä, hipstereitä ja muita resupekkoja

1950-luvulle tultaessa Yhdysvaltojen automarkkinat räjähtivät. Toisen maailmansodan jälkeen automobiilien tekniikka kehittyi ja myynti moninkertaistui hetkessä. Keskiluokka jatkoi pakoaan kaupungin ytimestä, otti renkaat alleen ja lähti etsimään unelmiensa valkoisia aitoja ja moitteettomia pihanurmikoita kauempaa viihtyisistä esikaupungeista.

Kaduilla, erityisesti North Beachissa, eli San Franciscon ”Pikku-Italiassa”, alkoi maleksia vaihtoehtoisesta elämäntavasta kiinnostuneista älykköresupekkoja, joita San Francisco Chronicle -lehden kolumnisti Herb Caen keksi kutsua beatnikeiksi.

Nämä beatnikit, beat-sukupolven edustajat, joita hipstereiksikin kutsuttiin, olivat tavallaan esihippejä, joita ahdisti konservatiivisen yhteiskunnan normit ja odotukset. Kaikki eivät ottaneet näitä nukkavieruja boheemeja avosylin vastaan, vaan epäilyttävän liberaali asenne, myötämielinen suhtautuminen huumeisiin ja arveluttava ulkoinen habitus aiheutti myös närää yhteisössä. Beatnikit olivat tulleet kuitenkin jäädäkseen.  

North Beachiin löysi tiensä myös tuleva kirjailija Lawrence Ferlinghetti. Ferlinghetti perusti edelleen toimivan ja sittemmin jo lähes myyttisiin mittoihin nousseen City Lights -kirjakaupan ja -kustantamon ja julkaisi muun muassa paljon kohua aiheuttaneen Allen Ginsbergin Huuto ja muita runoja -teoksen.

City Lights ei ollut pelkkä kirjakauppa, vaan myös hengailupaikka ja turvasatama, jossa sittemmin genren suurimmiksi nimiksi nousseet Jack Kerouac, Gregory Corso, William S. Burroughs ja juuri Allen Ginsberg tapasivat ja viettivät aikaansa. Kerouac kertoo esimerkiksi kirjassaan Tuuliajolla Big Surissa heti ensisivulla vierailustaan paikassa: ”…syöksyin kännissä hänen City Lights -kirjakauppaansa lauantai-iltana kiireisimpään aikaan, kaikki tunnistivat minut. Kirottu ”beatnikkien kuningas” oli taas kaupungissa ja tarjosi koko porukalle.”   

Vaikka Jack ja kumppanit ovat siirtyneet jo autuaammille pössyttelymaille, City Lights porskuttaa edelleen voimissaan. Mekin kävimme ostamassa sieltä kotiinviemisiksi alkuperäiskielisen version Kerouacin Matkalla-romaanista kirjahyllyssämme jo asustelevan suomennetun niteen kaveriksi. 

Kirjakaupan vieressä sijaitsee muuten värikäs Vesuvio Cafe, jossa mainittujen beat-herrojen lisäksi myös muun muassa Bob Dylanin ja Francis Ford Coppolan kerrotaan hengailleen. Näiden kahden rakennuksen välissä kulkee asiaan kuuluvasti Jack Kerouac Alley. Myös läheinen Beat-museo kuuluu olevan käymisen arvoinen paikka.

Muuten beat-sukupolvi ei kovin näyttävästi enää North Beachissä ole esillä, saati aiheuta pahennusta. Kirjakaupan asiakkainakin näytti olevan enemmän hipstereitä kuin beatnikkejä.

North Beach yleisesti on oikein mukava kaupunginosa ja varsin aidon oloinen Pikku-Italia, toisin kuin vaikkapa vastaava New Yorkissa. Seuraavalla vierailullamme kaupungissa tulemme varmasti viettämään aikaa eniten juuri North Beachissä.    

Lue lisää North Beachistä ja muusta huomion arvoisesta täältä.

IMG_7185
IMG_7192
SanFranciscohouses

Hippien Haight-Ashbury – rauhan ja rakkauden tyyssija San Franciscossa

Vihdoin koitti rakkauden kesä 1967. Nuoriso vaelsi kukkia hiuksissaan sankoin joukoin San Franciscoon ja sen eteläpuolelle Monterey Pop -festivaalille. Esiintyjälista oli vaikuttava: Jimi Hendrix, The Who, Grateful Dead, Jefferson Airplane, Simon & Garfunkel, The Animals, The Byrds, Otis Redding, Big Brother and the Holding Company johtotähtenään Janis Joplin… Kyseessä oli siihenastisista rock-festareista suurin ja kaunein. Tapahtuman tunnarina soi Scott McKenzien esittämä San Francisco (Be Sure to Wear Flowers in Your Hair) ja ilma oli sakea oudosta värähtelystä, rakkaudesta ja vähän muustakin. Festareille saapunut porukka asettui Haight-Ashburyn kaupunginosaan ja alkoi toteuttaa kahleista vapaata elämäntyyliään.

Hippiaika oli nyt kukkeimmillaan.

Rakkauden kesä sai alkusysäyksensä kuitenkin jo aiemmin samana vuonna.

”Turn on, tune in, drop out”, julisti happoguru Timothy Leary Human Be-In -katufestareilla ja tuhannet ottivat tämän kehotuksen avosylin vastaan. Kääntäjä Ike Vil on suomentanut lausahduksen varsin osuvasti “Ota trippi, virittäydy taajuudelle ja unohda maailman turhuudet.”.

Ja juuri näin monet tekivätkin. Myös Montereyssa.

Monterey Pop onnistui yli odotusten, aurinko paistoi, ihmiset olivat iloisia ja onnellisia. Tulevaisuus näytti valoisalta. Tästä alkaisi uusi aika. Vesimiehen aika. Haight-Ashbury toimisi muutoksen keskuksena ja päänäyttämönä. Mikä voisi mennä pieleen?

San Francisco Haight-Ashbury

Syksy toi mukanaan kuitenkin tummia pilviä.

Pikkuhiljaa vapaamielisyys kääntyi hyväksikäytöiksi ja rikollisuudeksi. Väkivaltaa, raiskauksia, huumekauppaa ja ryöstöjä… Haight-Ashburyn alue alkoi käydä pieneksi yhä suuremmaksi kasvavalle hippiyhteisölle. Kukat hiuksissa alkoivat kuihtua.

Vuonna 1967 Haight-Ashburyn katuja talloi myös juuri vankilasta vapautunut pikkurikollinen, Charles Manson. Manson keräsi kadulta ympärilleen lojaalin joukon, ”perheen”, joka totteli ja oli uskollinen johtajalleen. Pari sekopäistä vuotta kärjistyi kultin tekemiin niin sanottuihin Cielo Driven murhiin.

Hippiaate oli viimeistään nyt kuollut – vain kaksi vuotta Monterey Popin ja sen ikonisen tunnussävelmän julkaisun jälkeen. Viimeisen naulan arkkuun löi The Rolling Stonesin surullisen kuuluisa keikka Altamontissa, jossa järjestysmiehiksi palkatut Helvetin enkelit puukottivat 18-vuotiaan katsojan hengiltä.

Miltä Haight-Ashburyssa näyttää sitten nyt? Eiväthän kukkaislapset tietenkään kerralla kaikonneet.

Kuten alussa tuli maalailtua, monin paikoin hyvin lohduttomalta. Kaduilla on paljon kodittomia ja päihderiippuvaisia. Toisaalta kaupunginosa on taas hyvin turistinen. Tyylikkäitä Peace-merkein varusteltuja sisustusliikkeitä on vieri vierin, nuorina kuolleet Jimi ja Janis jaksavat hymyillä ikuisesti seinämuraaleissa ja me populaarikulttuurista kiinnostuneet jaksamme tulla ihmettelemään taloa, jossa kerran asui ja vaikutti Grateful Dead -bändi. Eivätkä kaikki Haight-Ashburyn eksentrikot tietenkään ole narkkareita. Hienoa, että maailmassa on paikkoja joissa jokainen kukka saa kukkia. Meistä Haight-Ashbury näytti kuitenkin lähinnä surulliselta. Jopa aurinkoisena kesäpäivänä. Kuva kodittomasta ja hampaattomasta nuoresta narkkarista rauhaa ja rakkautta julistavan rauhanmerkin alla on irvokas.

Toisaalta vanhat pastellisävyiset talot ovat kauniita, ja eläköityneet, ehkä sittemmin keskiluokkaistuneet hipit batiikkipaidoissaan myös jotenkin sympaattisia. Heillä oli ainakin kerran usko ihmisen hyvyyteen. Osalla ehkä vieläkin. Kuten yksi vanha hippi totesi kaikesta tapahtuneesta Love on Haight -kaupassa:

”Meitä on silti vielä ihan joka paikassa”

San Francisco Haight-Ashbury
San Francisco Haight-Ashbury
San Francisco Haight-Ashbury
San Francisco Haight-Ashbury
San Francisco Haight-Ashbury
San Francisco Haight-Ashbury
San Francisco Haight-Ashbury
DecadesOfFashion
error
{ 4 comments… add one }
  • Todella upea postaus! Tuota San Francisco nimenomaan on.

  • Hieno postaus, kiitos. Luin myös muut San Franciscosta linkittämäsi. Tämä on vasta tukevien matkojen listallani enkä olisi voinut kuvitellakaan, että siellä on kylmä!!! Nyt tiedän ja osaan varautua:) Kannattaa lukea blogeja! Huippua kevään odotusta!

    • Cocoa etsimässä 14.2.2020, 20:04

      Kiitos ja huippua kevään odotusta sinullekin! Näin sitä oppii itse kukin yhtä ja toista blogeja lukemalla.😊

Leave a Comment