Vauvan ensimmäinen matka – miten meni?

Tämä postaus oli tarkoitus julkaista jo syyskuun lopussa heti pariviikkoisen Costa Bravan -matkamme jälkeen, mutta sitten tuli kaikenlaista arjen kiirettä ja postaus jäi. Jos olisimme kirjoittaneet jutun silloin, olisimme kertoneet, että kaikki meni hienosti ja että vauvan kanssa matkustaminen on mukavan leppoisaa ja aivan yhtä antoisaa kuin ilman lasta – ellei antoisampaakin.

Mutta sitten tuli joulukuu ja lensimme pitkäksi viikonlopuksi Fuengirolaan ystäviemme matkakuume.net-blogin Gian ja Miikan perheen luo. Se reissu ei mennytkään sitten ihan yhtä putkeen. Ei onneksi aivan pieleenkään, mutta ei se ihan sellainen lepoloma ollut kuin mistä olimme haaveilleet. Kirjaimellisesti, sillä lepo jäi vähän vähemmälle. Mutta siitä lisää hieman myöhemmin.

Palataan siis syyskuiseen Katalonian-matkaamme. Lensimme Barcelonaan, jossa vietimme pari päivää, jatkoimme sieltä Costa Bravalle Platja d’Aroon reiluksi viikoksi ja palasimme lopuksi vielä muutamaksi päiväksi Barcelonaan. Majoituimme kolmessa eri paikassa, joista kaksi oli hotelleja ja yksi ystäviemme pieni huoneisto. Platja d’Arossa vuokrasimme kolmeksi päiväksi auton ja kävimme mm. Palafrugellissa, Figueresissa ja Cadaquésissa. Barcelonan ja Platja d’Aron välin matkasimme bussilla.

Friidu oli tuolloin 9-kuinen ja kyseessä oli hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa, ja myös ensimmäinen matkansa lentäen. Lentoja me oltiin hieman jännitetty etukäteen, mutta ne menivät aivan loistavasti – mennen tullen. Nousun jälkeen tyttö nukahti pariksi tunniksi ja loppumatkan hän tutki kiinnostuneena mm. käsinojaa, lentoyhtiön asiakaslehteä ja tarjotinpöydän kiinnityshakasta. Pari omaa lelua oli mukana, mutta ne eivät jaksaneet kiinnostaa, kun ympärillä oli niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä. Me pidettiin visusti huoli, ettei lapsi potkinut edellä olevan selkänojaa (tärkeä vinkki kaikille vanhemmille!), eikä itkuja tai kitinöitä tarvinnut kuunnella, kuten ei yleensäkään. Saatiinkin vierustoverilta kehuja, että “onpas kiltti lapsi”. No, kiltteydellä tuskin oli asian kanssa mitään tekemistä, mutta me oltiin tyytyväisiä, että lapsi oli tyytyväinen.

Myös itse matka meni kokonaisuutena oikein mainiosti. Friidu viihtyi erinomaisesti niin Barcelonan sykkeessä kuin rennoissa rantamaisemissakin. Parituntisen bussimatkan Barcelonasta Platja d’Aroon hän nukkui ja katseli maisemia. Autoillessa taisi tulla hieman huono olo, minkä päättelimme siitä, että erityisesti serpentiiniteillä pääsi itku, mutta saattoi se johtua jostain muustakin.

Matkan kohokohtia olivat Barcelonan ihanat ravintolat ja kahvilat (Friidu sai tarjoilijoilta ja muilta asiakkailta loputtomasti huomiota!), Sagrada Familia (aina yhtä vaikuttava!), jättiläisten kulkue Barnan Mercé-juhlassa, Costa Bravan jylhät rannikkomaisemat, El Far de Sant Sebastian majakka, Dalín teatterimuseo, Palafrugellin rantapoukamat, Cadaquésin valkoinen siluetti sekä iltahetket Platja d’Aron kämpässä, kun lapsi oli mennyt nukkumaan ja me nautimme kahdestaan lasilliset viiniä pimenevää merimaisemaa tuijotellen.

Matka oli ihanaa yhdessäoloa perheen kesken, joka jää kiireisessä arjessa usein paitsioon. Meidän Friidu on osoittautunut uteliaaksi, sopeutuvaiseksi ja vaihtelunhaluiseksi tyypiksi, joten hänkin nautti silmin nähden uusista paikoista, uusista ihmisistä ja maisemien vaihtumisesta, aivan kuten vanhempansakin. Hän oli myös monessa tilanteessa reippaampi reissari kuin vanhempansa, joiden pinna pääsi välillä kiristymään matalasta verensokerista ja muista varsin mitättömistä seikoista johtuen.

Pieniä haasteitakin matkassa oli. Friidun päikkärit eivät tahtoneet ottaa onnistuakseen. Rattaissa hän ei suostunut nukkumaan, ei liikkeessä eikä paikallaan (paitsi kerran lounasravintolassa, halleluja!), joten päiväuniaikaan olisi pitänyt tulla takaisin hotellille. Tämä taas ei olisi hotsittanut meitä aikuisia, sillä päikkärireissut olisivat haukanneet päivästä ison osan, Friidu kun nukkui tuolloin vielä kahdet päikkärit. Päiväunet jäivät siis monena päivänä vähän tyngiksi, mikä taas aiheutti muita haasteita.

Ja jos päikkärit eivät sujuneet aivan suunnitelmien mukaan, ei uni maistunut lapselle erityisen hyvin myöskään yöllä. Friidu heräili totuttuun tapaan lähes joka yö aamukahdelta ja piti meitä hereillä joskus useamman tunnin, mikä vei puhdin seuraavasta päivästä. Ei me onneksi mitenkään kuolemanväsyneitä oltu missään vaiheessa, tähän kun oltiin totuttu jo kotipuolessa. Mutta vähän väsynyttä oli välillä.

Tällä reissulla me ei myöskään päästy herkuttelemaan monen ruokalajin illallisilla viineineen, mikä on siis lempipuuhaamme, jos ette ole huomanneet. Friidun nukkumaanmenoaika on nimittäin kahdeksan maissa, ja kun Espanjassa illallista aletaan tarjoilla aikaisintaan tuohon aikaan – eikä Friidu suostunut nukkumaan rattaissa – tulimme useimpina iltoina syöneeksi noutoruokaa tai itse väkerrettyä salaattia hotellihuoneessa tai kämpillä.

Muutamana iltana kävimme ulkona syömässä, ihan pitkän kaavan mukaan – tai no, melko pitkän kaavan mukaan – ja vaikka meni ihan kivasti, niin olihan se sellaista ärsyttävää lapsiperhesählinkiä. Friidu älä ota sitä, ei suuhun, ota kulta tämä mieluummin, ei ei ei älä ota lasia, ei saa repiä pöytäliinaa, Friidu se ei ole sulle, kelpaisko tämä vaikka, mikä nyt vaivaa, ota tästä maissinaksu, joo äiti ymmärtää että harmittaa, käydäänkö vähän kärryttelemässä ulkona. Ja siinä sivussa äiti ja isi sulloivat vuorotellen tapasta naamaan ja hörppäsivät punaviiniä päälle.

Ei kaikkein nautinnollisinta, mutta oltiin tosi tyytyväisiä, että tuli mentyä edes sen muutaman kerran. Koska kyllähän syöminen on matkoilla parasta. Ja sekä Barcelonassa että Platja d’Arossa lapset olivat todella tervetulleita ravintoloihin myös illalla! Edes viereisten pöytien seurueet eivät katselleet meikäläisten vauvatouhuja nenänvarttaan pitkin, kuten kotimaassa joskus käy, vaan vilkuttelivat ja ilveilivät Friidulle, mistä tämä tietysti nautti täysin rinnoin.

Ja kyllähän me hyvästä ruuasta päästiin nauttimaan tälläkin matkalla, vaikka illalliset harvalukuisiksi jäivätkin. Panostimme nimittäin lounaisiin, jotka Espanjassa ovat ilo niin vatsalle kuin kukkarollekin. Lähes joka paikassa on tarjolla menu del día eli päivän lounas, joka tyyppillisesti sisältää kolme ruokalajia ruokajuomineen ja maksaa hyvin kohtuullisesti (kokemuksemme mukaan reilusta kympistä 25 euroon – kalliimmat hinnat löytyivät turistipaikoista Costa Bravan rannikolta).

Ensimmäinen matka jäi siis kokonaisuutena reilusti plussan puolelle. Parasta oli huomata, että lapsi ei ole muuttanut tapaamme matkustaa. Toki pubeihin ei voi unohtua liian pitkäksi aikaa, eikä yökerhoissa tule riekuttua, mutta eipä me olla sellaista harrastettu muutenkaan enää aikoihin. Edelleen on mahdollista matkustaa ilman tarkkoja suunnitelmia, liikkua omatoimisesti junilla ja busseilla, majoittua kivoissa boutique-hotelleissa, syödä viihtyisissä ravintoloissa ja koluta nähtävyyksiä ja museoita. Varmasti tulee sekin aika, kun matkaohjelmaan on pakko mahduttaa myös ns. koko perheen aktiviteetteja, mutta vielä tällä matkalla lapsi nautti samoista asioista kuin mekin. Ja se oli ihanaa!

Tämän kokemuksen perusteella suosittelemme kaikkia vauvaperheitä lähtemään rohkeasti reissuun – myös omatoimimatkalle. Vauvat ovat useimmiten varsin sopeutuvaista väkeä, kun vain perustarpeista pidetään huoli. Ja ainakin meidän lapsi tuntui aidosti nauttivan maisemanvaihdoksesta, eli ei kannata myöskään ajatella, että matkat ovat vauvavuonna vain aikuisten hupia, ja vauva tulee siinä sivussa, vaan kyllä vauvakin voi tykätä reissaamisesta.

No, sitten tuli joulukuu, ja hyppäsimme jälleen lentokoneeseen, tällä kertaa kohti Málagaa. Tai oikeammin Fuengirolaa. Se reissu ei sitten mennytkään ihan putkeen, mutta palataan siihen seuraavassa postauksessa, jonka lupaamme saada uunista ulos viimeistään torstaina.

Eli stay tuned, perästä kuuluu!