≡ Menu

Expedition Borneo: Viidakkoseikkailu Kinabatangan-joella!

Uncle Tan viidakkoseikkailu

Meille oli jo ennen matkalle lähtöä selvää,
että haluamme osallistua Uncle Tanin kolmipäiväiselle viidakkoretkelle, jossa
seikkaillaan Kinabatangan-kansallispuistossa, Sabahin osavaltiossa. Tätä kyseistä
retkeä on kehuttu netin keskustelupalstoilla, ja myös ystävämme M&T ovat
osallistuneet retkelle muutama vuosi sitten ja suosittelivat sitä kovasti.
Lennettiin Kuchingista Kota Kinabalun kautta Sandakaniin, ja vietettiin muutama
päivä Paganakan Dii -hotellissa edellisestä viidakkoseikkailusta toipuen ja
seuraavalle voimia keräten.

Uncle Tanin viidakkoseikkailu sijoittuu siis
Kinabatanganin kansallispuistoon, Lokan-joen (Kinabatangan-joen sivujoki) maisemiin. Lähtö on ensimmäisen
päivän iltapäivänä Sepilokin toimipisteestä, ja perille viidakkoleiriin
saavutaan illalla kuuden maissa muutaman tunnin autoilun ja veneilyn
päätteeksi. Ensimmäinen ohjelmanumero leirissä on ruokailu, ja sen Uncle Tan
onkin järjestänyt viimeisen päälle. Ruoka on todella hyvää ja sitä on paljon.
Illalla yhdeksältä oli aika lähteä
ensimmäiselle retkelle eli yösafarille! Hyppäsimme veneeseen ja lähdimme
seikkailemaan pilkkopimeälle joelle. Kuskilla ja oppaalla oli molemmilla
käytössään tehokkaat valonheittimet, joiden avulla he bongailivat eläimiä
rantatörmältä. Harjaantuneet silmät heillä kyllä oli, siinä missä me emme
nähneet missään mitään, oppaat äkkäsivät eläimiä tuon tuostakin.
Makakiapinoita, kuningaskalastajia, pöllöjä ja sokerina pohjalla yllättävänkin
utelias sivettikissa, joka ei luikkinut heti pakoon meidät nähdessään. Olimme
ensimmäisen päivän antiin varsin tyytyväisiä ja painuimme väsyneinä pehkuihin
vaatimattomaan majaamme. 

Sulttaanikalastaja (engl. Stork-billed Kingfisher)

 

Tiikerikalastaja (engl. Banded Kingfisher)

 

Etsi kuvasta sivettikissa!

Aamulla herätys oli ennen kuutta, sillä paras
aika villieläinten bongailuun on aikaisin aamulla. Olimme ylhäällä pirteinä
kuin tikanpojat, ja puoli seitsemältä olikin jo taas aika lähteä Lokan-joelle.
Odotukset olivat korkealla, sillä edellispäivän retkue oli nähnyt orankeja,
gibboneita, krokotiilin (poikasen tosin, mutta silti) ja vaikka mitä. Veneemme
lipui pitkin jokea ja pitkän odotuksen jälkeen onnistuimme bongaamaan
makakiapinoita. Pah. Niitä nyt on joka paikassa, viidakkoleirissä niitä on
pihallakin ihan kiusaksi asti. Sarvinokkia, kotkia, kurkia, niitäkin on jo
nähty. Puolentoista tunnin safari ei tuottanut tämän parempaa tulosta, ja palasimme
hieman pettyneinä leiriin. No, luontoa ei voi tilata paikalle silloin kun se
itselle parhaiten sopii.

 

Intiansarvinokka (engl. Oriental-pied Hornbill)

 

Aamiaisen jälkeen oli viidakkotrekin aika.
Ajoimme veneellä varttitunnin Lokan-joen sivujoelle ja jalkauduimme maastoon.
Tiesimme, että keskipäivän kuumuudessa eläinten bongaaminen oli
epätodennäköistä, joten emme odottaneet retkeltä paljonkaan. Mutta kaikkea
kanssa, retkihän osoittautui mitä mielenkiintoisimmaksi! Oppaamme Remi esitteli
meille tosi mielenkiintoisia kasveja ja elukoita, kuten limasienen, pumpulin
näköisiä ötököitä, jättimäisiä tuhatjalkaisia, rottinkiliaanin, sellaisen
hassun rullalle sulkeutuvan ötökän ja kaikennäköistä mitä ei enää edes muisteta
(eikä jaksettu kaikkea kuvatakaan kun haluttiin keskittyä itse elämykseen).

Seikkailija maastossa

 

Tämä tuhatjalkainen suihkii uhattuna selästään jotain kirvelevää ainetta.

 

Tämäkin mönkijä on aika jännä, mikä lie.

 

Valmistauduimme jo palaamaan leiriin, kun retki
saikin vasta todella mielenkiintoisen käänteen. Saavuimme paikalle, josta
venekuskin oli määrä noutaa meidät, mutta häntä ei näkynytkään missään. Remi
alkoi huudella hänen nimeään. Ei vastausta. Pian näimme veneen kauempana
rannasta puiden katveessa, mutta kuskia ei näkynyt, ei kuulunut. Remi huusi
kovempaa ja kovempaa, ja pian mekin yhdyimme huutoon. Ei mitään. Remi oli jo
ihan varma, että poikaraukka on potkaissut tyhjää. Remin äänessä oli todellista
huolta, me oltiin ehkä vähän rauhallisempia ja yritettiin kysellä, onko mitään
varasuunnitelmaa tällaisten tilanteiden varalle. Remi ei vastannut, joten
totesimme että varasuunnitelmaa ei ole.
Remi suunnitteli jo, että hänen täytyy uida veneelle ja tulla sitten
hakemaan meidät, mutta vaihtoehto ei kuulostanut hyvältä, sillä joki kuhisee
krokotiileja. Mitä jos Remi veneelle uidessaan joutuisi parempiin suihin, mitä
meille sitten tapahtuisi? Vesikin alkoi olla lopussa. Tämäkö on loppumme,
ajattelimme. Remi huusi kuskia vielä kerran ja kas, tällä kertaa kuulimmekin
vastauksen, himan unisen sellaisen. Pojalla oli todella hyvät unenlahjat! Loppu
hyvin, kaikki hyvin, pääsimme turvallisesti takaisin leiriin, herkullisten
lounasherkkujen ääreen.
Eläimet huilaavat iltapäivän kuumimpaan
aikaan, joten niin teimme myös me. Olimme jättäneet kirjat pois matkatavaroista
painamasta, mikä oli virhe, sillä leirissä oli aika paljon vapaata aikaa, ja
kovin vähän tekemistä. Kulutimme aikaa pötkötellen, kokista lipitellen ja
jutellen. Alkuillasta oli taas venesafarin aika, sillä monet eläimet ja linnut
ruokailevat juuri ennen auringonlaskua. Safarin varsinainen tavoite oli nähdä
nenäapinoita, ja onnistuimmekin näkemään niitä kohtalaisen sankoin joukoin.
Nenäapinoiden lisäksi bongasimme valtavan kokoisia lentäviä koiria sekä vanhoja
tuttuja makakiapinoita, hornbillejä, kotkia, mustia oravia. Olimme nähneet
nenäapinoita jo Kuchingissa eräällä retkellä, mutta yhä vain ne jaksoivat
ihmetyttää. Meidän molempien lapsuudessa nenäapina on ollut Zoo-kirjan
ehdottomasti eksoottisin eläin, ja nyt me ollaan nähty niitä luonnossa. Aika
mieletöntä! 

Jokimaisemia
Nenäapinoita (lat. nasalis larvatus, hehe)!

Illalla oli vielä aika viimeisen, aika
jännittävänkin retken. Lähdimme nimittäin pilkkopimeään viidakkoon
trekkailemaan, vain me kaksi ja opas Remi, taskulamput apunamme. Jo heti
leirin pihapiirissä törmäsimme ensimmäiseen otukseen, nimittäin skorpioniin!
Puunrungossa olevasta kapeasta raosta pilkotti pieni skorpparin jalka, ja
nopeasti Remi nappasi ötökän sieltä kädelleen. Remi kysyi haluammeko mekin
pitää skorpionia, ja tottahan me halusimme! Ei osattu pelätä, kun opaskin sitä
niin pelottomasti käsitteli. Ohje oli olla koskematta skorpionin selkäpuolta,
ettei se pääsisi pistämään, ja siitä me kyllä pidettiin huoli. Ei kiusattu
poloista kovin kauan vaan päästettiin se jatkamaan matkojaan.

Vältä viemästä kättäsi skorpionin selkäpuolelle. Muuten käy kalpaten.

Viidakossa jouduimme kahlaamaan alkumatkan
polvensyvyisessä vedessä, jossa oli pinnan alla kaikenlaista juurakkoa ja muuta
epätasaista maastoa. Arna ei ollut niin sanotusti ihan mukavuusalueella
syvässä, mutaisessa vedessä keskellä sysipimeää viidakkoa, mutta tiukoilla
hermoilla siitäkin selvittiin. Kuivalle maalle päästyämme aloimme bongailla jos
jonkinmoista ötökkää ja eläintä (tai oikeastaan Remi bongaili, mutta me oltiin
aina heti kärppänä paikalla). Sammakko, hämähäkki, kilpikonna,
kuningaskalastaja, lukkinen (engl. spiderhunter) ja mitä niitä nyt oli.
Täysikuu oli niin kirkas, että se vähän häiritsi eläinbongailua, mutta olimme
varsin tyytyväisiä saaliiseen.

Kolmivarvaskalastaja (engl. Oriental Dwarf Kingfisher). Borneossa elävän Dusun-heimon soturit pitävät tämän linnun näkemistä huonona enteenä.

 

Kolmivarvaskalastajan selkäpuolella on hieno väritys.

 

Lukkinen (engl. Spiderhunter)

 

Arnan lisäys: Ja meikäläinen oli oikein
tyytyväinen, että tämä retki ilmestyi ohjelmaan melkein kuin puun takaa,
sillä sellaista retkeä, jonka olisimme tienneet sisältävän syvässä vedessä
kahlaamista ja pusikossa rämpimistä keskellä yötä, ei ihan varmasti
olisi tullut ostettua. Mutta kokemus oli hieno ja ikimuistoinen, ja tunsihan
siinä vähän ylittäneensä itsensäkin!

Tuonne jorpakkoon me pimeän tultua laskeuduimme.

Normaalisti aamusafarille pääsee
viidakkoseikkailun aikana vain kerran, mutta meidän ekan aamun safarimme oli
ollut sen verran onneton (ja seuraavan päivän ryhmä ei ollut aivan
täysilukuinen), että meille tarjottiin mahdollisuutta osallistua toisellekin
aamusafarille. Taas kuudelta ylös ja veneilemään! Me saatiin oma vene ja kuski
siinä missä uusi ryhmä lähti safarille kahdeksan hengen venekunnittain. Safari
eteni aika pitkälti edellisaamun tapaan; makakeja, kurkia, hornbillejä, kotkia.
Been there done that. Loppuvaiheessa aloimme jo alistua kohtaloomme, ettemme
näkisi mitään harvinaisia eläimiä, mutta sitten Arto näki puunlatvassa
liikettä. Menimme veneellä ihan hipihiljaa lähemmäs ja taas oksat heiluivat.  Oranki! Seurailimme ihan hiljaa ja varovasti
sen touhuja, ja tunsimme itsemme todella onnekkaiksi, että olimme saaneet nähdä
oikean villin orangin ihan viimeisinä päivinämme Borneossa. Palasimme
tyytyväisinä leiriin ja aloimme valmistautua kotimatkaa varten.

Uncle Tanin viidakkoseikkailu oli ehdottomasti
Borneon visiittimme kohokohtia. Näimme paljon villieläimiä ja viidakon elämää
muutenkin, ja retki oli todella hyvin organisoitu. Majoitus ei ole mitään
Hilton-tasoa (josta potentiaalisia asiakkaita nettisivuilla varoitetaankin
seikkaperäisin sanankääntein), mutta hotelli- tai resorttimeininki veisi kyllä
vähintään puolet retken tunnelmasta. 

Majoitustilat olivat varsin simppelit: patja ja hyttysverkko. Normaalisti mökissä asuu enemmän porukkaa, mutta meidän ryhmässämme kun ei ollut muita, niin saimme mökin itsellemme. Kannellisissa ämpäreissä piti säilyttää pesuaineet ja muu kosmetiikka, lääkkeet, tupakit ja ruoat, sillä eläimet syövät varmasti repun puhki, jos haistavat siellä jotain edellä mainituista herkuista.
Yhteiset suihkutilat. Kuupalla vain tynnyristä vettä niskaan. Tilanne on lavastettu.
Yhteiset vessat. Koppiin mennessä piti muistaa ottaa huuhteluvesi messiin.
Ihan kotipihassakin vipelteli jos jonkinmoista otusta. Näin vekkuleiden minioravien lisäksi bongailimme päivittäin ainakin makakiapinoita, lintuja, monitoriliskoja ja mustia oravia.

Hajatin puumajaretki ja Uncle Tanin
viidakkoseikkailu olivat hyvin erityyppisiä retkiä, joten emme lähde niitä sen
kummemmin vertailemaan tai arvioimaan kumpi oli parempi. Uncle Tanin retki oli
eläinten bongailuun ihan nappivalinta, puumajaretken hohto taas oli fiiliksessä
ja eristäytyneisyydessä. Missään nimessä emme vaihtaisi kumpaakaan kokemusta
pois, olemme todella tyytyväisiä, että lohkaisimme ison osan matkabudjetistamme
näihin retkiin, joita muistelemme lämmöllä vielä vuosienkin kuluttua.

Uncle
Tan’s Wildlife Tour 3D2N RM430 (115 €)
Sis. kuljetukset, majoitukset, ateriat,
ohjelman mukaiset retket sekä oppaiden palvelut
Ei sis. juomia, joita voi ostaa leirin
kanttiinista kohtuuhintaan (1,5 litran pullo vettä 0,6 €, limutölkki 1,25 €, bisse
ehkä jotain 2 €)
Uncle Tan’s Wildlife Adventures
{ 6 comments… add one }
  • Pingviinimatkalaiset 24.6.2012, 19:09

    Upean kuuloiset /näköiset retket teillä on ollut Borneon metsissä! Sinne on vielä jonakin päivänä päästävä itsekin 🙂

    • Cocoa etsimässä 27.6.2012, 16:23

      Ehdottomasti kannattaa matkustaa Borneoon, mutta ei ehkä reppureissarin budjetilla :). Meillä jäi nyt monta mielenkiintoista paikkaa käymättä, mutta onpahan hyvä syy palata, paksumman lompakon kanssa!

  • PiaS 25.6.2012, 02:44

    Ja pullo riisiviiniä muistaakseni 4 euroa 🙂

    • Cocoa etsimässä 27.6.2012, 16:24

      Kiitos Pia tiedosta, me kun ei tota alkoholia sillä lailla käytetä niin ei noista hinnoista niin tiedetä :).

  • Anna / Muuttolintu 21.1.2016, 03:46

    Huh, aikamoista seikkailua! Noiden örkkien takia just Borneo ei oo kyllä meikäläisen matkalistalla ykkösenä..

    • Cocoa etsimässä 14.2.2016, 19:17

      =D

Leave a Comment