≡ Menu

Hotelliarvio x 2: My Story Hotels Rossio ja Ouro (Lissabon, Portugali)

My Story Hotels Lissabon

Palataanpa hetkeksi heinäkuiseen Lissaboniin ja hotelliasioihin.

Me oltiin tapojemme mukaisesti hotellivarausten kanssa varsin myöhään liikenteessä. Ensimmäisten päivien majoitus Lissabonissa tuli varattua vasta muutama päivä ennen lähtöä, ja muita majapaikkoja varattiin sitä mukaa kun reissu eteni. Vaikka meidän matka osui pahimpaan turistisesonkiin, vaihtoehtoja oli viime tingassakin vielä runsaasti jäljellä.

Me päädyttiin Lissabonin runsaasta hotellitarjonnasta lopulta My Story Hotels -ketjun Rossioon, joka näytti kuvissa hyvältä, oli kohtuuhintainen ja oli saanut hyvät arviot muilta majoittujilta (TripAdvisorin arviot). Jossain vaiheessa kävi kuitenkin ilmi, että Rossiossa ei ollut tilaa koko viideksi yöksi, joten sen sijaan että oltais etsitty uusi hotelli tai lyhennetty Lissabonin-visiittiä, päädyttiin vaihtamaan viimeiseksi pariksi yöksi saman ketjun Ouro-hotelliin (myös erinomaiset arviot TripAdvisorissa).

Oman konseptinsa mukaisesti My Story Hotels -ketjun hotellit ovat 3–4 tähden hotelleja, jotka “tarjoavat kansainvälisille matkailijoille hyvän sijainnin, mukavat huoneet ja kilpailukykyisen hinnan”. Nämä tekijät ovat meille tärkeitä, ja niiden perusteella valitsimme majapaikan tälläkin kertaa.

Sijainti

Kummankin hotellin sijainti on erinomainen Lissabonin keskustassa Chiadon kaupunginosassa. Rossio sijaitsee Rossion aukion laidalla ja Ouro Aurea-kadulla Rossio-aukion ja Comercio-aukion välimaastossa.

MyStoryHotelsRossioView

Rossion ikkunasta avautui tämä näkymä. Etualalla Rossio-aukio, taka-alalla Pyhän Yrjön linna.

MyStoryHotelsOuroJulkisivu

Ouro sijaitsi keskellä vilkkainta turistikeskustaa. Tätä katua kun jatkaa tuonne takaoikealle päätyy Comercio-aukiolle ja merenrantaan.

Huoneet

Kummankin hotellin huoneet ovat uutuuttaan kiiltelevät, modernisti sisustetut ja täydellisen siistit.

Rossio

Rossion huone (majoituimme ilmeisesti double classic -huoneessa) oli pieni mutta viihtyisä. Lattiatilaa ei ollut nimeksikään, mutta tilaan oli onnistuttu mahduttamaan leveä ja mukava sänky, pieni pöytä tuoleineen sekä hylly-/kaappitilaa, johon matkatavarat sai purettua. Ikkunasta avautui upea näkymä Rossion aukiolle ja Pyhän Yrjön linnalle. Huoneen seinän kokoiseen peiliin oli upotettu telkkari siten, että pois päältä ollessaan telkkaria ei edes erottanut peilistä, mikä oli tyylikäs ratkaisu.

Rossion kylpyhuone oli sanalla sanottuna upea! Reilunkokoisessa suihkukaapissa oli sadesuihku, ja tarjolla oli laadukkaita kylpytuotteita, mukaan lukien hoitoainetta, jota hotelleista harvemmin valitettavasti löytyy. Suuresta, läpikuultavalla valkoisella maalatusta ikkunasta tulvi luonnonvaloa kylppäriin.

MyStoryHotelsRossioHuone

Rossion huone oli pieni mutta viihtyisä. Näkymä on aika jees.

Ouro

Ouron huone oli tilava ja valoisa, ja se oli sisustettu kullan eri sävyin (ouro = kulta suomeksi). Sänky oli leveä ja mukava, tyynyjä oli runsaasti. Pienessä eteisessä oli naulakko ja lipasto matkatavaroille. Kylppäri oli siisti ja kiva, mutta ei yhtä ylellinen kuin Rossiossa. Meillä oli neljännen kerroksen kulmahuone, josta avautui kaksi ovea koko huoneen levyiselle parvekkeelle kahteen suuntaan. Parveke oli kapea, mutta sieltä käsin oli mukava ihmetellä katuvilinää.

Jos huoneita täytyy lähteä vertailemaan, Ouro voitti täpärästi tilavalla ja kauniisti sistustetulla huoneella, Rossiossa taas kylpyhuone vei voiton.

MyStoryHotelsOuroHuone

Ouron huone oli tilavampi ja parvekkeet aukenivat kahteen suuntaan.

Aamiainen

Rossio

Rossion aamiainen oli erinomainen. Se oli tarjonnaltaan hyvin perinteinen hotelliaamiainen, mutta laadultaan asteen parempi. Munakas ei ollut mautonta ja vetistä mössöä, vaan maukasta ja kiinteää. Pekonit oli paistettu rapeiksi (pekonin kuuluu seistä pystyssä, kun sen päästä pitää kiinni!). Leipiä, leikkeleitä ja juustoja oli montaa sorttia ja ne olivat maukkaita ja laadukkaita. Iso plussa valmiiksi paloitelluista hedelmistä, joista siemenet ja kuoret oli poistettu, ja jopa appelsiineista kalvot! Miinusta vain säilykeherkkusienistä (aamiaisen muu taso olisi vaatinut tuoreita) ja suomalaiseen makuun liian makeista jugurteista (jopa maustamaton jugurtti oli makeaa).

Rossion aamiaishuone oli ylemmässä kerroksessa, joten siellä sai olla ihan omassa rauhassaan, muita asiakkaitakin oli suht vähän.

MyStoryHotelsRossioAamiaishuone

Rossion aamiaishuone oli tyylikäs.

MyStoryHotelsRossioAamiainen

Tässä on vasta osa Rossion aamiaistarjonnasta.

Ouro

Ouron aamiainen oli periaatteessa sama kuin Rossion, mutta se ei kuitenkaan päässyt sille astetta laadukkaammalle tasolle kuin sisarensa. Leipä- ja leikkelevalikoima oli suppeampi, mutta sen sijaan magiaa pullaa oli tarjolla enemmän.

Ouron aamiaishuone oli katutasossa respan yhteydessä ja siellä oli kiva eteläeurooppalaisen kahvilan vilkas tunnelma.

MyStoryHotelsOuroAamiainen

Ouron aamiaisella.

MyStoryHotelsOuroAamiaispullat

Magia pulla poikineen. Meille ei aamulla yleensä pulla maistu, mutta niille joille maistuu, tämä olisi taivas.

Palvelu

Kumpikin hotelli on ilmoittanut palveluikseen aamiaisen, pesulapalvelun ja Wi-Fin. Lisäisimme tähän vielä minibaarin ja yleisen asiakaspalvelun. Aamiainen tulikin jo käsiteltyä, joten siirrytään suoraan muihin palveluihin.

Kummassakin huoneessa oli minibaari, joka oli todella mini. Sisältönä oli minipullolliset vettä, jotain virvoketta/mehua ja olutta. Kutakin yksi kappale. Meillä on tapana usein illalliselle valmistautuessa nautiskella hotellihuoneessa viini tai olut, mutta näissä minibaareissa viiniä ei ollut lainkaan ja oluttakin oli yksi pikkuruinen pullollinen. Käytiin yhtenä iltana hakemassa etko-oluemme alakerran baarista, mutta muina iltoina jätimme drinkit väliin. Annoimme jo paikan päällä palautetta, että kahden hengen huoneessa voisi hyvin olla kaksi kappaletta kutakin tuotetta, josta henkilökunta oli yllättäen aika ihmeissään. Ehkä Portugalissa miehet juovat fingerporillisen olutta ja naiset mehua?

Pesulapalveluille meillä ei ollut näin lyhyellä reissulla ja varsinkaan matkan alussa tarvetta, mutta yhtenä iltana olisimme tarvinneet silitysrautaa. Monissa hotelleissa silityslauta ja -rauta löytyy joko huoneesta tai sitten ne on mahdollista lainata respasta, mutta täällä ei. Kuulemma paloturvasyistä. Paidan olisi saanut silitettyä pesulapalveluissa, mutta me ei oltu halukkaita maksamaan siitä. Lähdettiin siis ulos ryppyisellä paidalla.

Wi-Fi oli kummassakin hotellissa tarjolla usealle laitteelle ja se toimi pääsääntöisesti moitteettomasti. Yhtenä aamuna Rossion Wi-Fi oli alhaalla, me huomattiin tämä aamiaisella. Kysyttiin aamiaishuoneen henkilökunnalta, olivatko he tietoisia nettiongelmista, mutta vastaus oli vain että kannattaa kokeilla myöhemmin uudelleen, eikä toimenpiteisiin ryhdytty. Vaikka kyse oli aamiaishuoneen henkilökunnasta, tämä ei ollut vastaus jota odotimme. Meidän mielestä tarjoilija olisi voinut rimpauttaa ongelmasta respaan sen sijaan että me jouduttiin käymään siellä aamiaisen jälkeen. No, ongelma ei ollut pitkäikäinen, vaan netti toimi taas kun pääsimme huoneeseen.

Yleinen asiakaspalvelu. Ketjuhotellien ongelma on monesti siinä, että vaikka asiakaspalvelu on kohteliasta ja ystävällistä, se on myös varsin persoonatonta. Niin myös My Story Hotelleissa. Kummassakin hotellissa respan henkilökunta vaihtui usein, ja siinä missä muutama kohtaamamme henkilö osoittautui erittäinkin tuttavalliseksi ja jopa rempseäksi, useimmat olivat “vain” tavanomaisen ystävällisiä. Sisään tullessa ja ulos mennessä tervehdittiin (Rossiossa ei itse asiassa aina sitäkään), mutta ei sen kummempaa.

Me yritettiin parina ekana iltana ulos lähtiessä kysellä ravintolavinkkejä, mutta aika nopeasti huomattiin, että ei kannata. Henkilökunnalla ei tuntunut olevan minkäänlaista paikallistuntemusta eikä kykyä arvioida minkälaisista paikoista juuri kyseinen asiakas voisi olla kiinnostunut. Yhtenä iltana kysyttiin tiesikö respa hyviä afrikkalaisia ravintoloita jossain lähettyvillä, jolloin hän ryhtyi googlaamaan (tämä me oltiin toki tehty jo hotellihuoneessa). Googlen antama tulos oli eräs näköalapaikka, jossa oltiin sattumoisin käyty edellisenä iltana syömässä graavattua turskaa, joten haku meni harvinaisen paljon pieleen. Toisena iltana kysyttiin ravintolavinkkejä tietylle alueelle, jolloin saimme neuvoksi, että “siellä on ravintoloita vaikka kuinka paljon, menkää johonkin niistä”.

Pahin moka sattui lähtöpäivänämme, kun oltiin lähdössä junalla kohti Portoa. Respa oli selvittänyt meille netistä juna-aikataulut sekä aseman, jolta juna lähtisi (Lissabonissa on kai kolme juna-asemaa, joilta pitkän matkan junat lähtevät eri puolille Portugalia). Kirjauduttiin ulos ja hypättiin rinkkoinemme kadunvarteen huitomaan taksia.

Juna-asema oli periaatteessa kävelymatkan päässä, mutta me ei jaksettu roudata rinkkoja hirveässä helteessä, joten päädyttiin taksiin. Ja olipa onni että päädyttiin, sillä muuten me ei oltais ehditty junaan. Taksissa nimittäin kävi ilmi, että me oltiin menossa ihan väärälle juna-asemalle. Kun kuski kuuli, että me oltiin menossa Portoon hän huudahti, että Porton-junat lähtevät aivan toiselta asemalta. Puntaroitiin hetki, uskoisimmeko kuskia vai meidän hotellin respaa, mutta päätettiin lopulta uskoa kuskia. Onneksi, koska ehdittiin junaan nipin napin. Meidän mielestä oli aika uskomatonta, että hotellin respassa työskentelevä henkilö ei tiedä näin olennaista asiaa. No, loppu hyvin kaikki hyvin.

Hinta

Kahden hengen huone aamiaisella maksoi 150 e/yö.

Yhteenveto eli plussat ja miinukset

+ Sijainti
+ Modernisti sisustetut, tyylikkäät huoneet
+ Ylelliset kylpyhuoneet
+ Siisteys
+ Aamiainen
+ Ystävällinen asiakaspalvelu

– Persoonaton asiakaspalvelu ja paikallistuntemuksen puute
– Minibaarissa oli vain yhdet minikokoiset juomat per huone
– Silitysraudalle olisi ollut tarvetta

Yhteenveto: Hotellit täyttivät mielestämme asiakaslupauksensa eli sijainti oli hyvä, huoneet olivat mukavat ja hinta oli kilpailukykyinen. Suosittelemme siistiä, modernia ja keskihintaista majapaikkaa etsivälle, joka arvostaa ennen kaikkea erinomaista sijaintia ja hyviä yöunia. Viihdyimme kummassakin hotellissa oikein hyvin ja voisimme mennä uudestaankin.

*Postaus on toteutettu yhteistyösssä My Story Hotelsin kanssa, eli saimme alennusta hotelliarviota vastaan. Mielipiteemme ovat täysin omiamme.

error
{ 0 comments… add one }

Leave a Comment