≡ Menu

Kesälomalla Japaniin (ja Koreaan) – vinkkejä kaivataan!

Kesälomalla Japaniin

Suurin piirtein näin se kävi.

Arna oli juuri palannut hektiseltä Romanian-matkalta ja odotti kuin kuuta nousevaa maanantai-iltaa, jolloin saisi vain pötköttää sohvalla ja selailla uunituoretta Hullujen päivien kuvastoa. Esitteestä käännettiin tietysti ensimmäisenä esiin lentotarjoukset, joista silmään osui Fukuoka 569 euroa. Alkoi kiinnostaa. Sen verran oli tiedossa, että Fukuoka on Japanissa, ramen on sieltä kotoisin ja Finnair on hiljattain avannut sinne suoran yhteyden.

Sillä aikaa kun Arto puuhaili jotain omiaan keittiössä, Arna postasi pohdintoja Cocoa etsimässän Facebookiin:

Fukuoka_hullutpaivat

“Selailin tässä aikani kuluksi Hullareiden kuvastoa ja sieltä osui silmään Fukuokan-lennot. Seuraavassa hetkessä olin jo ehtinyt kaivaa Japani-oppaan kirjahyllystä sekä guugeloida tiedon, että Fukuokasta pääsee helposti ja nopeasti Etelä-Korean puolelle Busaniin… En tiedä olisko tämmösessä yhdistelmässä mitään järkee (vieläpä heinäkuussa), mutta jostainhan sitä on haaveiltava, vai mitä? Herääkö teissä Japanin-tuntijoissa (ja Korean) jotain ajatuksia?”

Seitsemän minuutin kuluttua Arnan sisko Aija oli kommentoinut:

“Mä mietin eka, että missäköhän toi Fukuoka oikein on ku tossa kuvastossa näin ja sitten mä myös mietin, että pitäskö ostaa liput.”

Tässä vaiheessa Arna huuteli Artolle keittiöön, että mites olis tällainen kesälomasuunnitelma, johon Arto kommentoi että “hyvältä kuulostaa”. Ei salettiin osannut epäillä, että tästä voisi ihan tosissaan tulla jotain, koska meillä nyt on tapana heitellä kaikenlaisia matkaideoita ilmoille harva se päivä.

Ja olihan matkassa kieltämättä pari mutkaa. Ensinnäkin meidän ja Aijan kesälomat oli sovittu eri ajankohtiin ja niitä oli työsyistä vaikea mennä muuttelemaan. Toisekseen Japani ei ole heinäkuussa kuumuudesta ja kosteudesta johtuen ehkä ihan paras mahdollinen matkakohde. Seuraavien päivien aikana ehdimme jo miltei haudata suunnitelman.

Mutta mutkat on tehty suoristettaviksi, vai mitä?

Lennot olivat tulossa myyntiin perjantaina, joten torstai-iltana palasimme Aijan kanssa asiaan. Kenelläkään meistä kolmesta ei ollut haluja lähteä perjantaiaamuna kukonlaulun aikaan lipunmyyntiin jonottelemaan, joten päätimme että jos Aija saa lomat sumplittua ja lentoja on vielä illalla meidän ajankohdalle jäljellä, meidän on tarkoitus lähteä.

Universumi saisi päättää.

Perjantaina Aija laittoi viestiä, että lomat on hoidettu. Ja sitten sattui niin, että Arnan työpaikkaruokalassa oli tarjolla sushia. Tuntui että merkkejä alkoi sinkoilla ilmassa.

Töiden jälkeen marssimme Hullareille ja Finnairin lipunmyyntipisteelle, jossa ei meidän lisäksemme ollut kuin yksi asiakas. Ja niin siinä sitten kävi, että viiden minuutin kuluttua meillä oli Fukuokan-lennot plakkarissa! Ja eihän siinä tilanteessa nyt voinut muuta tehdä kuin mennä lähimpään pubiin lomaolusille.

Lennot_ostettu

“Käsitättekste, me ollaan lähdössä Japaniin!” Aika kiva juttu, että vaikka uskaltaudumme jonkinlaisiksi matkailun konkareiksi tunnustautua, tuntuu lentolippujen ostaminen ja uuden reissun varmistuminen aina yhtä mahtavalta.

Mutta vihdoin itse asiaan. Nyt kaipaamme nimittäin vinkkejä teiltä hyvät lukijat!

Meillä on aikaa pari viikkoa. Tarkoituksena olisi kiertää Kyushun saaren kohokohdat ja viettää jokunen päivä Fukuokassa. Olemme myös innostuneet ajatuksesta käydä Etelä-Korean puolella Busanissa ja/tai Jejun saarella. Olisiko ihan mahdoton ajatus jakaa loma kahtia: viikko Kyushulla ja viikko Koreassa? Tuleeko liian kiire?

Suunnitelmat ovat vielä aivan alkutekijöissään ja päät täynnä kysymyksiä:

Mitä Kyushun saarella kannattaa tehdä? Mitä ei missään nimessä pidä missata? Miten saarella kannattaa kulkea? Meitä kiinnostaa japanilainen kulttuuri, historia, luonto, kylpylät ja ruoka, joten olemme itse ajatelleet Fukuokaa, Nagasakia, Asoa ja Kumamotoa. Miltä kuulostaa?

Entä mitä tekemistä on Fukuokassa? Kuinka monta päivää Fukuokaan kannattaa varata? Missä kannattaa majoittua? Ja ennen kaikkea mitä ja missä siellä kannattaa syödä?

Fukuokasta pääsee lautalla Etelä-Korkean puolelle Busaniin ja Jejun saarelle. Kannattaako kahden viikon matkasta lohkaista pala Korealle ja jos niin kuinka suuri pala? Mitä Busanissa ja Jejulla kannattaa tehdä? Täälläkin meitä kiinnostaa ennen kaikkea luonto, kulttuuri ja historia, ja luonnollisesti myös hotelli- ja ravintolavinkit ovat enemmän kuin tervetulleita. Busanilainen ruoka on kuulemma jopa korealaisittain erittäin tulista ja sekös meitä kutkuttaa!

Ja lopuksi: onko matka-ajankohdan eli heinäkuun suhteen jotain erityistä huomioon otettavaa?

Eli ei muuta kuin kommenttikenttä laulamaan, vinkeille on nyt todella kova tarve!

Kumamoto_PhotoCredit_UnagidonBlog

Linnakaupunki ja ymmärtääksemme myös kylpyläkaupunki Kumamoto Kyushun saareilla on ihan must. Katsokaa nyt kuinka kaunista! Meidän reissu ei tosin osu kirsikankukkien aikaan, mutta eiköhän siellä ole kaunista ihan aina. Kuvasta kiitokset Unagidon-matkablogin Lotalle. Linkin takaa löytyy Lotan kokemuksia Kumamotosta.

Busan_kalatori_PhotoCredit_UnagidonBlog

Etelä-Korean Busanissa kiinnostaisi pistäytyä mm. kuuluisalla Jagalchi-kalatorilla. Tästäkin kuvasta kiitokset Unagidonin Lotalle. Linkin takaa pääsee yhteen Lotan monista Busan-artikkeleista.

Jeju_MtHallasan_PhotoCredit_HugePassionForLifeBlog

Jejun saari Etelä-Koreassa alkoi kiinnostaa, kun kuultiin sitä kutsuttavan Japanin Havaijiksi. Esimerkiksi tällaisia maisemia voi bongata Hallasan-vuorelta, jonne olisi kyllä melkein pakko päästä kapuamaan. Kuvalainasta kiitokset Huge Passion for Life -blogin Jennalle, jonka kokemuksia Hallasan-vuoren huiputtamisesta voi käydä lukemassa täältä.

Jeju_laavatunneli_PhotoCredit_MeriharakkaBlog

Jejun saarelta löytyy myös tällaisia laavatunneleita, joista luimme Meriharakka-blogin Jeju-artikkelista. Kiitokset Pirkolle kuvalainasta.

error
{ 9 comments… add one }
  • Jerry / Pako Arjesta 24.4.2016, 10:41

    Mahtavaa, että pääsette tuonne :)! Matkasta tulee takuuvarmasti ikimuistoinen! Antaisin vähän sellaisen “ikävämmän” vinkin, eli kannattaa tarkistaa tarvitsetteko Japanin aivokuume -rokotukset, jos teiltä ei vielä sellaista löydy. Riippuu tosi paljon siitä, mille alueille menette ja pyörittekö esimerkiksi maaseudulla yms., mutta tuo ajankohta taitaa olla erityisen riskialtista. Itselläkin tuo ensimmäistä kertaa edessä, kun pitää selvitellä tarvitseeko sitä Okinawalle :/.

    • Cocoa etsimässä 25.4.2016, 13:35

      Hyvä muistutus! Me otettiin Japanin aivokuume -rokotteet maailmanympärimatkalle lähtiessä, mutta ne taitaa olla jo vanhentuneet. Se onkin muuten kallista lystiä se! Toivottavasti ei tarvitse ottaa :/. Mutta mieluummimn sitä tietysti ottaa vaikka kalliin rokotuksen kuin Japanin aivokuumeen.

      Tai tulipa saman tien tsekattua tuo suositus, joka sanoo näin: “Tavallisella muutaman viikon turistimatkalla ei tarvita rokotetta Japanin aivotulehdusta vastaan. Rokotussuojan antamista voi harkita heille, jotka oleskelevat tautiriskin aikaan pitempään (pääsääntöisesti yli 4 viikkoa) taudin esiintymisalueiden maaseudulla tai liikkuvat erityisen runsaasti ulkona harrastuksen, kuten pyöräilyn, retkeilyn, telttailun tai ammatin vuoksi. Vaikka tautia saattaa esiintyä myös suurkaupunkien slummialueilla, on turistin riski kaupunkioleskelussa vähäinen.”

      Ja siis samaiselta THL:n sivulta selvisi sekin, että on se rokotesuoja voimassa tehosterokotteen jälkeen pidempään kuin vuoden.

      • Jerry / Pako Arjesta 25.4.2016, 21:43

        Jep, tuo ohjenuora on kuitenkin tietyiltä osin mielestäni idioottimainen, mutta ehkä olen vain vähän outo, kun ajattelen näin :P. Nimittäin mikä sanelee sen, että riski kasvaa oikeasti vasta, kun olet ollutsiellä 4 viikkoa tai jonkin jutun mukaan 3 kuukautta? Mikä estää sitä hyttystä pistämästä kun astut ulos lentokoneesta tai nukut ensimmäisen yön huoneessa? Eli periaatteessa riski on joka päivä yhtä suuri, mikä itseä vähän pelottaa. Okinawa on vielä lokakuun aikana ilmeisesti riskialuetta, joten voi olla, että se on pakko ottaa :/. Teidän ei tarvitse, jos ette hengaile maaseudulla :).

  • Pirkko / Meriharakka 25.4.2016, 13:13

    Linkki tuohon Jejun juttuumme tulikin jo tuohon, mutta lyhyesti vielä. Jeju on kiva yhdistelmä luonnonpuistoa ja teemapuistoa. Luonto-osuudesta tuon laavatunnelin lisäksi pitää ehdottomasti mainita Seongsan Ilchulbong -kraatteri, ja sinnehän pitää tietysti kiivetä kaikki ne portaat juuri ennen auringonlaskua, että pääsee kaikkien muiden kanssa sinne katsomaan juuri sitä auringonlaskua 🙂 Portaita on paljon, eli kannattaa olla ajoissa tai menee urheilusuoritukseksi (kuten meillä vähän meni).
    Teemapuisto-osiosta minusta teddykarhumuseo oli oikeasti kiva, mukaanlukien Elvis-esitys 🙂

    • Cocoa etsimässä 25.4.2016, 13:37

      Joo, tuo ikoninen kraatteri on ihan ehdoton! Kiitos vinkeistä!

  • Reetta 26.4.2016, 08:11

    Minulle Japanin pohjoisosat ovat huomattavasti tutumpia kuin etelä, mutta jos itse lähtisin Kyuushulle, niin suuntaisin varmasti ekana kuuluisaan Beppun kylpyläkaupunkiin! Vaikka kuumat lähteet heinäkuun tukahduttavassa kuumuudessa ei ehkä kuulosta järkevältä, niin kyllä siellä vaan on rentouttavaa loikoilla. Muinoin kävin myös Aso-tulivuoren jättimäisellä kraaterilla, se oli muistaakseni hieno paikka. Upeaa matkaa teille!! 🙂

    • Cocoa etsimässä 25.6.2016, 11:00

      Apua, miten tähän kommenttiin on jäänyt vastaamatta! Pahoittelut, se on ollut puhdas vahinko, tarkoitus on vastata jok’ikiseen kommenttiin :).

      Eli kiitos vinkeistä. Beppu on mahdollisesti vierailtavien paikkojen listalla, Aso-tulivuori aivan ehdottomasti. Kunhan nyt joskus reissuun päästään, tällä haavaahan matka on peruuntunut Arton jalkaleikkauksen takia :/.

  • Jenni / Unelmatrippi 27.4.2016, 19:11

    Ainakin pienimuotoista kosketusta korealaisten vaellusintoon saa Busanissa Taejongdaen alueella (sivusin aihetta täällä: http://www.unelmatrippi.fi/maisemia-ja-lisaa-herkkuruokaa-busanissa/ – älkää välittäkö postauksen kummallisesti asettuvista kuvista, siirtohommat ovat vielä kesken). Korealaisesta ruuasta on sanottava, että barbecue on ihan taivaallista, kannattaa testata.

    Mulla ois kova into päästä Japaniin ja/tai Koreaan, mutta nyt ei ainakaan vähään aikaan ole mahdollisuutta hujauttaa niille nurkille. Teille tulee salettiin mahtireissu, upeaa!

    • Cocoa etsimässä 25.6.2016, 11:01

      Samat sanat kuin edellä, eli kommenttiin on jäänyt epähuomiossa vastaamatta, pahoittelut! Kiitos Busan-vinkeistä, nämä hyödynnetään heti kun uusi ajankohta matkalle saadaan lyötyä lukkoon.

Leave a Comment