(Huom! Juttu viittaa aiemmin julkaisemaamme Matkailijahoroskooppi 2020 -postaukseen. Suosittelemme siis lukemaan ensin sen tai vähintäänkin jutun loppuhuipennuksen.)
Prologi
Kevätaamu sarasti kuulaana Satumaassa. Tähtimerkit olivat vihdoin löytäneet unelmiensa Shangri-Lan. Varjo pakeni nöyränä Vesimiehen kasvoilta auringon noustessa kultaisena pumpernikkelivuorten takaa valaisemaan koko onnellisten laaksoa. Yksisarviset kirmailivat aamukasteisella niityllä sarvet terhakkaasti ojossa, ja pienet pupuset loikkivat iloisina niin kuin maailman suloisimmat olennot vain voivat.
Vesimies siristi unisia silmiään ja polvistui huuhtelemaan kasvojaan villinä ja vallattomana ryöppyävän vuoristopuron raikkauteen. Aamuvirkku seikkailija kaivoi armeijan ylijäämävarastosta ostamastaan kaasunaamarilaukusta aiemmin löytämänsä hammasharjan, sipaisi siihen savesta ja suolasta itse tekemäänsä hammastahnaa ja alkoi harjata.
Maku oli outo, samoin haju…
Vesimies katsoi tarkemmin harjaansa. Siinä luki ”KAKKAHARJULI”. Hyi helvetti!
Sadepisara mätkähti pahaa makua pois sylkevän Vesimiehen niskaan, valahti alas kauluksesta ja jatkoi norona aina alaselkään asti. Vesimiestä puistatti.
Äkkiä taivas tummeni. Vuorten takaa vyöryi möyryävien myrskypilvien uhkaava rintama. Kaukaisuudessa jyrisi ja salamoi. Tunnelma oli hetkessä kuin maailmanlopun edellä.
Syvällä laaksossa, vehreällä nurmella märehtinyt Kauris tärisi jähmettyneenä ja toisteli maanisesti ”Voi ei, voi ei, voi ei… tätä minä pelkäsin.”
Rauhallinen Vaaka lohdutti pelokasta ystäväänsä. ”Ei tässä mitään hätää. Myrsky menee varmasti ohitsemme.” Myös Oinas nostatti henkeä omalla jämäkällä tyylillään. ”Ei me mitään pientä tihkua pelätä. Nyt ollaan tässä piknikillä ihan niin kuin suunniteltiinkin.”
Paikalle horjui myös kaikkitietävä Neitsyt – normaaliin tapaansa tukevassa humalassa nautittuaan krouvimmanpuoleisesti kuohuvaa. ”On yleisessä tiedossa, ettette ole laakson pörröisimmät tähtimerkit, mutta nyt olette alittaneet itsenne. Ei tuo myrsky mihinkään mene. Meidän on lähdettävä, meidän on jätettävä paratiisi. Tilataan kuitenkin pöytä täyteen ennen pilkkua.” Neitsyen perässä hoiperrellut Härkä myötäili kieli kangerrellen: ”Jepulis. Näin me muuten tehdään. Yhdet vielä ja sitten lasku, dabadaba dai dai dabadaba dei!”
Besserwisser-impi oli oikeassa. Taivas repesi lopullisesti. Kirkas valo syöksyi pilvien lomasta ja jylisevä ääni puhutteli kauhistuneita tähtimerkkejä:
”KUUNNELKAA SENKIN VÄHÄPÄTÖISET MATKAAJAT: TÄÄLLÄ PUHUU BIG BROT… EIKU TAIVAANKAPPALEIDEN VALTIAS! OLETTE KIROTUT, TEIDÄN ON POISTUTTAVA PARATIISISTA, ETTEKÄ SAA MATKUSTAA ENÄÄ IKINÄ! Tai ainakaan vähään aikaan. LISÄKSI TEIDÄN ON KÄYTETTÄVÄ KASVOMASKEJA JA PIDETTÄVÄ TURVAVÄLI! Tai näin suosittelen.”
”HAHAA, TERVETULOA VUOTEEN 2020!”
Niin pettyneet tähtimerkit lähtivät. Shokkiin menehtyneitä pupuja lojui elottomina siellä täällä ja lauma salametsästäjien uhreiksi joutuneita yksisarvisia raahusti lannistuneina ilman sarviaan. Hopeareunuksena mainittakoon, että jossain päin Aasiaa odotetaan hykerrellen verrattoman potenssilääkkeen saapumista. Jotain nostattavaa olisivat kaivanneet tähtimerkitkin. Päät riipuksissa kuin ruunan kullit matkaajat jättivät onnelansa. Käsidesin tuoksuinen karavaani lähti kotiin maskit kasvoillaan – turvavälit huomioiden totta kai.
Miten pandemian uhreiksi jääneet trävellerit sitten pärjäävät uudessa suljetussa maailmassa? Se nähdään nyt. Aloitetaan oikukkaasta oinaasta:
Oinas 21.3.–19.4.
Päättäväinen oinas ei jää tuleen makaamaan hankalassakaan tilanteessa. Pandemia? Pah, pyh ja hah! Kotona pikaistuksissa nurkkaan viskotut matkalaukut saavat jäädä purkamatta kun kippurasarvemme jo etsii kuumeisesti korvaajaa menetetylle matkakohteelle. Läppärin sähäkkää naputusta säestää vain tuohtunut tuhina ja jokunen irrallinen vahvasti artikuloitu perkele.
Käytännöllisyyttä rakastava oinas on tapetoinut pelkistetyn kotinsa seinät kartoilla ja suunnitelmilla kuin töihinsä unohtunut maaninen murhatutkija. Paksu punainen tussi yli- ja alleviivaa, ympyröi, erottaa ja yhdistää irrallisia ideoita.
Riippuvaisuuksiin taipuvaisella oinaalla kuluu kahvia ja tupakkaa matkasuunnitelmia punotessaan. Röökien huvettua vieroitusoireissaan kärvistelevä oinas kaivaa kätköistään vanhentuneet nikotiinipurkatkin, ja jauhaa korvikemälliään niin, että leuat lonksuvat.
Peräänantamaton oinas löytää ratkaisun valvottuaan neljättä vuorokautta pöytälampun kylmässä valossa putkeen. Matkaan lähdetään Kolille! Pohjois-Karjalan korkein vaara Pielisen rannalla sopiikin kiipeilyä ja korkeita paikkoja rakastavalle oinaalle kuin tatti otsaan.
Matka-asuksi valikoituu maastopuku ja kommandopipo. Ihan varmuuden vuoksi. Oinas on nimittäin valmis uhmaamaan ulkonaliikkumiskieltoja ja rajasulkuja, alittamaan piikkilankoja ja ryömimään vaikka paskaojia pitkin vapauteen. ”Nyt mennään vaikka vittu väkisin”, tuumii camokuosiin sonnustautunut reissusissi. Vielä viimeinen ehostus Mil-Tec -naamioväripuikolla – Because I’m Worth It.
Sulkeutuneen maan hiljaisella parkkipaikalla käynnistyy elämää nähnyt Ford Escort, ja pian Eskoksi ristitty metallipurkki halkoo yönselkää. Soittimessa pauhaa jo hieman venähtänyt Leevi and the Leavings -kasetti. Vouvaava ääni toistaa pimeydessä: ”Minä lähden Pohjois-Karjalaan…”
Aamun sarastaessa oinas saavuttaa kohteensa uupuneena, mutta onnellisena. Harjun laella myskiltä tuoksahtava oinas kaivaa rinkastaan proteiinipatukan, kuksan ja skumpan.
Hyvää huomenta suljettu Suomi!
Härkä 20.4.–20.5.
VITTUJEN KEVÄT 2020 -paita päällään viihtyvä härkä ei poikkeusoloista turhia stressaile. Kotona on itse asiassa oikein hyvä olla, koti on nimittäin härälle pyhä paikka. Jalkansa maassa pitävä härkä ei haikaile kuuta taivaalta eikä eksoottista irtiottoa arjesta. Viikoittaiset thaihieronnat ja kiinalainen sushibuffa tyydyttävät kaukokaipuun.
Huumorintajuista härkää naurattaa vatsanpohjasta asti iltapäivälehtien analyysit ja ohjeet etätöihin pukeutumisesta. Rennonletkeä tyyli ei ole muuttunut lainkaan pandemian myötä. Oikeastaan juuri mikään ei ole muuttunut tasaisen härän arjessa. No, Lidlin Olut-merkkinen olut on vaihtunut hulvattomasti Corona-olueksi, ja vuodenvaihteeseen suunnitellut kaukomatkat pantu jäihin. Jäihin on pantu myös aikanaan Tallinnasta tuotuja lonkeroita, joiden avulla arki maistuu vähän makeammalta. Härän suosikki on muuten karpalonmakuinen versio, jota härkä leikkisästi kutsuu vartalolonkeroksi.
Härkä on todella poikkeuksellisesti aktivoitunut sosiaalisessa mediassa ja päivittänyt profiilikuvansa ensimmäistä kertaa sitten #suomi100-huuman. Kuvassa härkä skoolaa juurikin mainitulla meksikolaisoluella kera kuvatekstin ”MINULLAKIN ON KORONA.”
Vaatimattomalle härälle elämän pienet ilot ovat erittäin tärkeitä. Tuopillinen paikallisessa ystävien kanssa auttaa jaksamaan yli talven ja pandemian synkkyyden. Jos baarissa on karaokea tarjolla, musikaalinen härkä tarttuu herkästi mikrofoniin. Valinta osuu yleensä Frederikiin tai Anita Hirvoseen. Vauhdikkaalla päällä ollessaan ämyreistä kajahtaa komeasti ”Hu Ha, Tsing-Tsing-Tsingis Khan…!” tai rennonletkeä ”Rantaregee”. Kun härkä herkistyy lauluksi valikoituu Reetun ”Kotiinpäin äiti”. Sen härkä lauloi vuoden ainoalla reissullaan Himoksellakin parinvaihtobileiden päätteeksi.
”…hulttiona olen maailmalla pyörinyt.”
Vahvan härän silmäkulmassa voi melkein nähdä kyyneleen väräjävän vibran saatellessa kuulijoitaan suomalaisen melankolian ytimeen.
Kumppaniksi härälle sopii kuka vain – varsinkin näin korona-aikaan. Kukapa ei viihtyisi huumorintajuisen ja estottoman nautiskelijan seurassa pandemian ikeessä. Harva vain pystyy valloittamaan jämäkän härän sydämen, joka vaatii pitkän kypsymisajan. Mutta mihinkäs tässä maailmassa onkaan kiire. Ei ainakaan matkalle.
Kaksonen 21.5.–21.6.
Edellisessä horoskooppipostauksessamme kaksosen osuus jäi ehkä hieman vaillinaiseksi. Syy oli kuitenkin vauhtiveikossa itsessään. Ehdimme vain hipaista tuota elohopeaista, kun yhtäkkiä jäljellä oli vain tyhjä skumppalasi ja 10 sekunnin Snapchat-video.
Nyt on aikaa ja se tekeekin kaksosen elämästä tuskaisaa. Vauhtia olisi, mutta mihinkään ei pääse. Kaksonen on pienessä tyylikkäässä yksiössään kuin Linnanmäen törmäilyauto; kiertää nätisti kehää eikä vahingossakaan törmää mihinkään.
Mitähän sitä tekisi, mihin menisi? Kun pääsisi edes hetkeksi istumaan lentokoneeseen! Kaksonen asettelee hermostuneesti The Adventure Begins -mukiaan sohvan käsinojalle, ikkunalaudalle ja tv-tasolle. Kännykkäkamera hakee kuvakulmaa, mutta asetelma ei vain näytä tarpeeksi hyvälle. Taustalla pitäisi olla ikimetsä tai jäätikkö, vähintäänkin aamuauringon kultaama routainen heinänkorsi. Kauan ei tuumiva sormi kuitenkaan kaiva nenää, kun kekseliäällä kaksosella leikkaa – onneksi – koska emme olisi halunneetkaan nähdä tuon samaisen sormen menevän enää suuhun.
Toimeliaisuudessaan verraton kaksonen kaivaa pakastimestaan kourallisen Pirkka-pakastepuolukoita, lataa ne mukiin ja asettelee koko komeuden ulkoa raahaamaansa lehtikasaan. Naps, kuva VSCO:n filtterin läpi ja ulos häshtägeillä #adventureisoutthere, #letsgosomewhere ja #neverstopexploring. Tykkäyksiä ropisee hetkessä neljättä sataa. ”Huh, olen vielä hengissä” huokaisee kaksonen.
Itsevarmuutta huokuva kaksonen kantaa yllättäen sisällään ikuista miellyttämisen ja hyväksynnän tarvetta. Sosiaalinen media tarjoaa tälle kaipuulle oivallisen kasvualustan. Onko edes elämää, jos sitä ei ole sosiaalisessa mediassa? Onko some-elämä oikeampi kuin oikea elämä? Vertautuuko tykkäyksien ja seuraajien määrä ihmisarvoon? Tällaisia syvällisyyksiä pohtiessaan kaksonen tuntee olevansa kuin Sinkkuelämää-sarjan Carrie Bradshaw.
Se lämmittää kaksosen mieltä. Ja saa kaipaamaan New Yorkiin. Kaukokaipuussaan kaksonen postaa vanhoja kuviaan Facebookiin ja Instagramiin ja osallistuu monta kertaa matkakuvahaasteeseen.
Uusia kokemuksia rakastavana kaksonen ei normaalisti elä menneessä, mutta tällaisina poikkeuksellisina aikoina menneiden muistelu lohduttaa – ja saa lopulta ahdistumaan entistä enemmän.
”Voi niitä juomatta jääneitä loungeskumppia… Olisi ihana minglata kentällä puolituttujen kanssa ja jorista joutavia lentoa odotellessa.”
Sosiaalista kaksosta ahdistaakin eniten juuri yksinäisyys. Kaikessa vauhdissaan vilivilpertti ei ole kuitenkaan huomannut normiajan kanssakäymisensä olevan lähes identtistä nykyiseen – koostuen lähinnä yksipuolisesta lörpöttelystä. Ulospäin suuntautuneen seurapiirihain todellinen sosiaalinen elämä kiteytyykin seuraavaan: paljon puhetta, vähän sanottavaa, ei juuri kiinnostusta keskustelukumppaniin. Toisen suunvuoro on vain valmistautumishetki omaa puhetta varten. Kaksosen suurin haaste onkin oppia kuuntelemaan toista osapuolta.
Tämän kaksonen saa karvaasti kokea virtuaalidrinkeillä kavereidensa kanssa. Monologiinsa keskittynyt kaksonen ei huomaa, että videoyhteys on mennyt poikki jo reilu vartti sitten.
Levottomana sieluna kaksosella jatkuvasti joku projekti päällä. Valitettavasti nämä progggikset harvemmin ehtivät valmiiksi asti, kun jo toinen päämäärä siintää kaksosen näköpiirissä. Ahdas yksiö ja korona ajavat kaksosta eteenpäin. Jotain pitäisi keksiä, kun matkustamaan ei pääse. Pitäisikö vaihtaa kotia? Ostaisinko ehkä rintamamiestalon? Tai hankkisinko lemmikin? Eläin voisi tuoda sisältöä elämään. Ehkä koira? Vai kissan? Tai sittenkin gerbiili? Se ei saisi elää liian kauan, jos vaikka tämä joskus poikkeustila joskus loppuu.
Totta kai kaksonen kysyy parviälyn mielipidettä: ”Ajattelin hankkia lemmikin. Ideoita? Sen pitäisi olla vähähajuinen ja sisällä pidettävä… ja jota ei tarvitsisi juurikaan hoitaa. Mieluiten eläin, joka viihtyy yksin, mutta kuitenkin tykkäisi leikkiä kanssani silloin kun minulle sopii. Ja olis kiva jos tämä eläin ei virtsaisi ja ulostaisi kun sitä pitää sylissä. Kiits!”
Kaikesta vauhdistaan huolimatta kaksonen on itse asiassa todella sopeutuvainen. Tilanne on mikä on, eikä sitä voi itse muuttaa. Omaa suhtautumistaan sen sijaan voi.
Niinpä kaksonen etsii Youtubesta 10 tuntia kestävän Flight Window View -videon, astelee vakain askelin kylpyhuoneeseen, laittaa läppärin pesukoneen sisään siten, että näyttökuva näkyy pyykkimasiinan ikkunasta, asettuu konsolipelituolille pesukoneen eteen tarjotin sylissään, johon on aseteltu Taste of Finnair -mikroateria, piccolo-pullo kuohuvaa ja skumppalasi.
The Virtual Adventure Begins!
Rapu 22.6.–22.7.
Rapu tuijottaa rakasta sitaattitauluaan kyyneleitä
nieleskellen. Lopulta vapiseva käsi viivaa yli taulun jälkimmäisen säkeen. ”Ihmiset eivät tee matkoja, matkat tekevät
ihmisiä”
Sillä hetkellä rapu katsoo todellisuutta silmiin tuon taulun kautta ja purskahtaa lohduttomaan itkuun.
Kaikista tähtimerkeistä juuri rapu kärsii eniten pandemian rajoituksista. Lisäksi tuo merkeistä herkin tuntee surua ja murhetta muiden kärsimyksistä. ”Mihin nuoret nyt lähtevät reilaamaan?”
Tällaisina hetkinä rapu sulkeutuu normaaliakin enemmän ja kieltäytyy lukemasta synkkiä uutisia maailman tilasta. Eläinrakkaan ravun somefeedi täyttyykin lähinnä söpöistä karvaturreista.
Kotia arvostavana hyggeilijänä rapu rakentaa itselleen miellyttävän ja tunnelmallisen pesän. Rauhoittavan chill yoga -musiikin leijuvaa rauhaa rikkoo vain lannistunut niiskutus ja tasaisin väliajoin aloe vera -tuoksuiseen nenäliinaan törähtävä voimakas niisto.
Nenän tukkoisuuteen saattavat vaikuttaa myös kymmenet tuoksukynttilät ja useampi ulkoilmakäyttöön tarkoitettu suitsuke.
Kynttilöiden ympäröimänä rapu silittää hellästi Japanista tuomaansa vilkuttavaa kissaa. Siitä on patteri loppu. Se ei vilkuta kenellekään, koska kukaan ei ole menossa minnekään. Hetken rapu tuntee olevansa tuo virraton mirri.
Katse kääntyy meksikolaiseen unisieppariin. Myötätuntoisen ravun pää kallistuu vinosti oikealle ja hän toteaa lempeästi, lähes kuiskaten: ”Et voinut vittu siepata koko vuotta?”.
Toteamusta seuraa nopea huikka kreikkalaista rakia. Tujaus kotipolttoista vie nuoruuden humaltuneisiin iltoihin Kosille. ”Ai niitä aikoja, Zorbas ja ne suklaasilmät, jotka lupailivat liikoja.” Kaihoon taipuvaisella ravulla onkin vahva nostalginen puolensa – hyvässä ja pahassa.
Herkkä rapu purkaa niin ilonsa kuin surunsakin taiteeseen. Nurkassa
pitkään pölyttynyt levännyt didgeridoo löytää paikkansa ravun varmoista
käsistä. Rapu hengittää syvään muutaman kerran, tuntee kosmoksen energian ja
rakin virtaavan sisäänsä ja chakrojensa vapautuvan. Maailmankaikkeuden
hengittäessä ravun kautta ulos työntyy puhdasta aniksen tuoksuista rauhaa, joka
kanavoituu läpi didgeridoon, tuon termiiittien ihmisille kaivertaman lahjan, ja
siirtolapuutarhamökissä laittomasti asusteleva rapu töräyttää voimalla
selviytymis-antheminsa, Apulannan Valot pimeyksien reunalla.
”Sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima,
jonka sä voit oppaaksesi valjastaa. Tää on pelkkä tyhjä kuori
Joka sun pitää täyttää,
Tää on valoista kirkkain, tää on loputon yö.”
Ihana laulu. Ravun mielestä.
Ja niin rapu päättää täyttää tyhjää kuortaan yön pimeydessä lempiherkullaan. Lohturuokana kuluu kimchi-jyväpaistosta ja naan-leipää enemmän kuin Makkaraklubi ry sallii.
Aamulla ravun maha on kipeä ja silmät itkusta turvonneet,
mutta mieli kirkas. Perulainen poncho päällään rapu liihottelee sitaattitaulunsa
luo. Tällä kertaa käsi ei vapise. Varmalla otteella kynä yliviivaa jälleen osan
viisaudesta. ”Ihmiset
eivät tee matkoja, matkat tekevät ihmisiä”
”Todellakin teen! Heti kun tämä koronan paska loppuu.”
Leijona 23.7.–22.8.
”Ei tässä missään vankilassa voida elää!”, ärähtää leijona, heilauttaa komeaa kuontaloaan ja ravistaa nopeasti käsivarttaan saadakseen raskaan rannekellonsa asettumaan paikalleen. Kurkkuun kulahtaa roima annos laadukasta skottilaista. Tyhjä lasi kumahtaa tammipöytään voimalla kuin Phil Collinsin kapula rumpukalvoon.
Leijona on johtava merkki, joka ei siedä komentelua miltään taholta. Turha kai sanoakaan, että oman tahtonsa mukaan liikkumaan tottuneelle leijonalle poikkeustila rajoituksineen on kuin demokratia Donald Trumpille – ärsyttävä toimintaa hidastava tekijä.
Johtamiskyvyn kylkiäisenä tulee mukana usein jääräpäisyys ja itsekkyys. Itsepäistä leijonaa eivät pandemiatkaan pidättele, joten petomme ei vapaaehtoisesti karanteeniin jää. Maskia leijona sen sijaan käyttää näennäisen kuuliaisesti. Kyseessä on kuitenkin pikemminkin tyylivalinta kuin todellinen huoli ja vastuunkanto lähimmäisistä. Komeassa maskissaan leijona näyttää mielestään ihan supersankarilta. Tai mikä parempaa, superpahikselta. Peilin edessä leijonaa pullistelee lihaksiaan ja murahtelee “No one cared who I was ‘til I put on the mask.”
Fyysisesti vahvan leijonan on vaikea ymmärtää yhteiskunnan hätää koronan tiimoilta – kyseessähän on nuha. Eikä hän ei ole tottunut olemaan kipeä. Ja sitä paitsi ihmisiä kuolee enemmän hukkumalla (ei pidä muuten paikkansa), mutta ei vesistöjä silti suljeta. Eikä pidäkään. ”Heikot sortuu elon tiellä”, karjahtelee leijona.
Heikkoutta ja tavanomaisuutta vihaavan leijonan elämässä ei ole mitään keskinkertaista. Sen kerran kun leijona kuitenkin saa normiflunssan, siitä tietävät ihan kaikki. Miesflunssa jää kakkoseksi jellonanuhan rinnalla. Leijonan kärsimyksiä silmällä pitäen muuten aikanaan kehitettiin leijonaviina ja -pastillit.
Leijonan tekemisten taustalla vaikuttaa usein vaikea isä- tai äitisuhde. Maallisen mammonan lisäksi leijona on perinyt vanhemmiltaan ylittämättömän voitontahdon. Kilpailullisuus ajaa leijonaa yhä hurjempiin seikkailuihin ja sankaritekoihin, koska hänen on saavutettava vähintään sama kuin vanhempiensa. Leijonan porukat ovat matkustelleet vuosikymmeniä ympäri maita ja mantuja. Nyt koronahäkissä vastaava ei olekaan aivan helppo homma. Toki leijona tekee kaikkensa päihittääkseen vanhempansa.
Leijona on ylellisyyttä rakastava kulinaristi, joka nauttii myös itse kokkailusta. Useimmiten ruokailuvälineenä toimii kultainen lusikka, se samainen ylellinen aterin joka suussaan leijona tähän maailman putkahti. Mieluiten leijona nauttii grillattua delfiiniä, kuuttipataa tai pandaa hapanimeläkastikkeessa. Leijona uskoo siihen, että vahvemman kuuluu voittaa ja häviäjät saavat ansionsa mukaan. Mitä uhanalaisempi eläin on, sitä suuremmalla ruokahalulla leijona sen kitaansa lappaa. Leijona olikin ensimmäisiä, jotka Satumaasta (lue tämän jutun prologi) lähtiessään keräsi kuolleet pupuset reppuunsa ja jätti yhteystietonsa yksisarvisten salametsästäjille.
Leijonan hallitseva taivaankappale on aurinko ja sinne lämpöä rakastava merkki suunnistaakin heti mahdollisuuden auetessa. Usein tämä tilaisuus aukeaakin leijonan varallisuuden ansiosta. ”Rahalla saa ja rahalla pääsee. Rahalla saa rakkauttakin, vaikka kuka sitä kaipaa, kun on rahaa.”, kuulee usein leijonan sanovan.
Fysiikaltaan ylivoimainen leijona on yllättäen suuressa vaarassa saada koronavirus. Ihan puhtaasti itsekkyyttään ja varomattomuuttaan. Sairastuttuaan leijona käyttää hyväkseen johtamistaitojaan ja kertaa syvällä rintaäänellä kokemaansa varoittaessaan muita. Siinä riittääkin perattavaa, eihän kukaan koskaan ole kärsinyt yhtä paljon. ”Kyseessä ei ole mikään tavallinen nuha.”, vakuuttaa vakava leijona.
Kun leijona tervehdyttyään vihdoin pääsee taas matkalle ja lentokoneeseen, hän nauttii reissaamisesta kaksin käsin. Pelkästään teräviä. Äärimmäisyyksiin taipuvaisena leijona ei sorru mihinkään puolimatkan versioon. ”Kaikki tai ei mitään” kuuluu leijonan vakiolausahduksiin. Laskeutuneesta koneesta ulos kompuroiva nautiskelija onkin todennäköisesti juuri leijona. Kaaduttuaan leijona tarkastaa heti ensimmäiseksi onko tukka hyvin, näkyykö kello. Kyllä ja kyllä.
No, leijonat ovat leijonia ja kerrankos sitä. Kentältä onkin hyvä jatkaa juhlimaan omien joukkoon. Taksi alle ja sauna päälle – ja sitten rillataan.
Ihanaa leijona ihanaa!
Neitsyt 23.8.–22.9.
Järjestelmällisen neitsyen kännykkä soi herätyksen merkiksi joka aamu kello 4.45 – neitsyt on lukenut robinsharmansa. Herätysäänenä toimiva Panteran ”Stronger Than All” puhdistaa tehokkaasti viimeisetkin unenrippeet silmistä.
Kunnostaan huolta pitävä neitsyt tekee heti aamun alkajaisiksi tuhat vatsalihasliikettä ja sata etunojapunnerrusta. Päälle vielä kolmen vartin meditatiivinen lankutus ja päivä voi alkaa. Neitsyen kunto ei ole päässyt rapistumaan pandemiankaan aikana.
Rapistumaan ei ole myöskään säihkyvä äly eikä kiinnostus ympäröivää maailmaa kohtaan. Tunnontarkka neitsyt seuraa tiiviisti maailman tapahtumia. Myös koronan osalta.
Seurannassa on niin Hesari, Yle, BBC, CNN kuin New York Timeskin – jopa Suomi24 ja Jodel. Neitsyt tarkistaa viimeisimmät altistumis- ja tartuntalukemat vartin välein. Turha kai mainita, että ohjeita ja sääntöjä rakastava neitsyt osaa ulkoa kaikki suositukset – ja pitää niistä myös kiinni kuin hurskas impi siveysvyöstään.
Sopeutuvainen neitsyt onkin päättänyt elää etänä. Elintavoiltaan neitsyt on lähestymässä erakkoa. Neitsyt on todellinen survivalisti ja varautuu aina pahimpaan. Kotivarastosta löytyy muun muassa lääkkeitä, peseytymis- ja hygieniatarvikkeita, retkimuonaa, kynttilöitä, paristoja, työkaluja, valaisimia, vedenpuhdistusvälineet, radio, Rubikin kuutio, kasa yksin pelattavia pulmapelejä ja jumalattomasti alkoholia.
Järki on neitsyen olemassaolon perusta. Hän ei tee päätöksiä tunteella. ”Tunteilu jääköön ravuille”, tuumii neitsyt, nappaa varmoin ottein hummerialtaastaan suuren saksiniekan ja lyö voimalla terävän puukon hummerin silmien väliin.
Neitsyt kävelee avaran asuntonsa käytävää pitkin toisessa kädessään hummeri, toisessa viinikellaristaan noutamansa pullo samppanjaa. Pikkutarkka neitsyt pysähtyy suoristamaan hieman vinossa olevaa minimalistista taulua. Läheisellä Tulppaani-sivupöydällä nököttävää rakasta lemmikkikaktustaan neitsyt silittää hellästi. Neitsyt on äärimmäisen harvoin näin tunteellisella päällä. Pandemia vaikuttaa meihin kaikkiin.
Neitsyt arvostaa kotiaan, erityisesti näin poikkeusajassa. Neitsyt ei saata ymmärtää, miten joillakin ”kaatuu seinät päälle”, eivätkä he viihdy kodeissaan. Mietteissään neitsyt katselee hetken norsunluutornistaan avautuvaa merimaisemaa. Tuuli hyväilee veistoksellista tukkaa, jossa hiuskarvakaan ei liikahda ilmavirran vaikutuksesta.
Ylisuorittamiseen sortuvalle neitsyelle on itse asiassa tehnyt hyvää vetää henkeä ja olla kotosalla.
Tarkkasilmäinen neitsyt äkkää rannalla käyskentelevän ihmisjoukon. Yhdelläkään ei ole kasvomaskia! Turvaväleistä ei ole tietoakaan! Yskivät mihin sattuu ja räkivät aivolimojaan rantahiekalle. Tyhjyyttään kumiseva samppanjapullo lentää kaaressa ja kumahtaa lopulta rajoituksista piittaamattoman poloisen pollaan.
Neitsyen mielenrauha on rikkoontunut, ja normaalisti rauhallinen älykkö kuohuu kuin ravistettu skumppa. ”Ihmiset on niin saatanan itsekkäitä! Helvetin idiootit!”
Facebookissa neitsyt törmää rokotevastaisen sukulaisensa päivitykseen ja kimmastuu entistä enemmän. ”Taas yksi turha Facebook-kaveri vähemmän. Hyvä.”
Neitsyt on taiteellinen. Erityisesti musiikki on lähellä hänen suljettua sydäntään. Rauhallisesta luonteestaan huolimatta neitsyt rakastaa metallimusiikkia. Hänellä on siihen funktionaalinen suhtautuminen: raskaan musiikin tahtiin on mukava purkaa turhautumistaan.
Laadukkaista kaiuttimista pauhaa vimmainen soitto ja pian neitsytkin karjuu mukana ”I wasn’t born with enough middle fingers!” Kappaleen jälkeen neitsyt suoristaa siistin pukunsa, yskäisee hillitysti ja suuntaa etäpalaveriin.
Palaverin jälkeen neitsyt kuuntelee kappaleen uudestaan. Ja uudestaan. ”Kollegatkin on yksiä helvetin idiootteja.”
Miten neitsyt sitten näkee tulevan reissuelämänsä, onhan hän tottunut matkaaja? ”Ai matkustaminen? En taida matkustaa enää ikinä minnekään. Ihmiset on niin helvetin idiootteja.”
Vaaka 23.9.–22.10.
Vaaka pudottaa avaimensa Ikean Malm-lipaston päälle. Takana on raskas päivä toimistolla. Kaikki muut työskentelevät etänä, mutta vaaka ei saanut sanotuksi vastaan kun päivystysvuoroja jaettiin. Vaaka sai itse asiassa kunnian hoitaa koko loppuvuoden päivystyksen – ehkä myös alkavan vuoden – mutta se on neutraalille ja sopeutuvaiselle vaa’alle ihan ok. ”Ihan ok” on itse asiassa lausahdus, jonka voisi kirjata vaa’an nimiin wikisitaateissa.
Vaaka ripustaa beigen takkinsa naulaan ja vilkaisee itseään eteisen peilistä. ”Hä, ei näy mitään? Missä olen? Kas, taisinkin vain kadota hetkeksi tapettiin.”, naurahtaa itseironinen vaaka. Vaatimaton pohdiskelija nauttii anonymiteetistaan ja näkymättömyydestään. Lomamatkatkin suuntautuvat poikkeuksetta kohteisiin, jossa on helppo sulautua alkuperäisväestöön. Vaaka jaksaa nähdä myös vaivaa asian eteen. Kotimaassa matkaillessaan vaaka pyrkii jopa omaksumaan paikallisväestön puheenparren. ”Tulink mää vai onk tää hesen majoneesii?”, kysyy vaaka kuin natiivi konsanaan.
Tallinna on kuitenkin vaa’an suosikkikohde. Siinä yhdistyvät tuttu ja vieras. Kuin olisi ulkomailla kotimaassa. Itse asiassa sinne olisi ihan syytäkin lähteä, viinakaappi kun ammottaa tyhjyyttään. Vaaka ei itse tiukkoihin koske, mutta on se hyvä olla vierasvaraa. Vaa’an kunniaksi onkin mainittava juuri toisten huomioiminen.
Vaa’an tyyli on erittäin hillitty niin pukeutumisen kuin käyttäytymisenkin suhteen. Vaaka arvostaa laatua, mutta ei halua tehdä siitä numeroa. Vaaka on todellinen ”No Logo” -arkkityyppi.
Perjantain kunniaksi vaaka nappaa jääkaapista keskioluen ja asettuu nauttimaan sitä olohuoneensa sohvalle. ”Pitäisikö tehdä lihamakaronilaatikkoa vai ruskeaa kastiketta? Kauhean hankala päättää.” tuumii vaaka ja puntaroi kahden hyvän vaihtoehdon välillä. ”Ja miksei kukaan pyydä mihinkään? Tai voisinhan minä itsekin tietysti, mutta… ”
Puhelin piippaa whatsapp-viestin merkiksi.
– ”Terse, mitä jäbä duunaa? Huomenna Tallinnaan. Klo 7 terminaalin baarissa.
T: Härkä”
– ”Ok.”
Neutraali vaaka on tosiaan vakaa ja sopeutuvainen, joku ilkimys saattaisi käyttää ilmaisua saamaton. Osatotuus onkin, että kahinoita kaihtava pähkäilijä ei saa ikinä tehtyä itse päätöksiä. Miellyttämiseen taipuvaisena merkkinä vaaka myötäilee aina keskustelukumppania. ”Hyvä pointti” on toinen vaa’an viljelemä lausahdus. Saamattomuus on kuitenkin virheellinen olettamus. Suomen vaa’at ovat jopa niin aktiivisia keskusteluun osallistujia, että ”hyvä pointti” on kirinyt viljellyimpien raaka-aineiden listalla jo neljänneksi heti ohran, kauran ja vehnän kantaan.
Älykäs vaaka on tehnyt myötäilevyydestä oman taiteenlajinsa, ja lopulta kaikki rakastavatkin mukavaa hengenluojaa. Seurustelu vaa’an kanssa onkin ennen kaikkea helppoa.
”Ei se mua sillai haittaa”, kommentoi vaaka peruuntuneita matkojaan. Ainoa asia, mikä vaakaa tosissaan sapettaa on Sunrise Avenuen keikan siirtyminen ensi vuoteen. Toisaalta, sekin on ihan ok. Onpa jotain kivaa mitä odottaa.
Ja nyt Tallinnaan.
Skorpioni 23.10.–22.11.
Ikiliikkujana tunnettu skorpioni on maineestaan huolimatta sopeutunut mainiosti poikkeusoloihin. Vapaassa maailmassa huoletonna liidellyt trävelleri oli ennen pandemiaa kuin Särkänniemen törmäilyauto kännisen tamperelaisen käsissä: suhaili sinne tänne osumia pelkäämättä. Uhkarohkea matkaaja niitä useimmiten saikin, mutta myös antoi – aina avokätisesti, joskus suljetuin nyrkein. Matkailijana skorpioni olikin mitä suurimmassa määrin kokemuksia janoava seikkailija isolla ässällä – ja julmetun pienellä itsekritiikillä.
Kaiholla skorpioni muistelee nyt viinanhuuruisia toilailujaan Rion faveloissa, Phnom Penhissä ja Nairobissa. Kotonaan turvallisessa taajamassa skorpioni imaisee paksut sauhut – henkeen tietenkin -kuubalaisestaan. Näitä aitoja, kuubattaren reisien välissä pyöritettyjä havannalaisia sikareita skorpionilla onkin vielä aimo kasa piironginlaatikossaan.
Enää skorpioni ei kuitenkaan kaipaa kaukomaille. Ainakaan julkisesti. Uudella nahkasohvalla on mukava päräytellä, eikä kylmyyskään haittaa entistä vilukissaa. On ilo ja autuus, jopa etuoikeus hajota pakkaseen. Ei hän mitään kuitenkaan kadu.
”Kannatti lähteä kauas nähdäkseen lähelle.”, myhäilee reissukonkari. Tyytyväisyydestään huolimatta mustavalkoisen maailmankuvan omaava skorpioni ei kannusta muita tekemään samoin. ”Miksi kenenkään pitäisi päästä vielä reissaamaan maita ja mantuja?”, ihmettelee entinen maailmanmatkaaja päätään pyöritellen. ”Meidän pitäisi osata arvostaa omaa kotimaatamme.”
Piikikäs, mutta asioita syvästi pohdiskeleva skorpioni saattaa esittää keskustelukumppanille joukon totuuksiaan, jotka on verhoiltu kysymyksen muotoon: ”Miksi lähteä Amazonille, kun voi meloa Vantaanjoessa? Helsingin Kalliokin on kuin Berliini ja kyllä Puijon torni menee ihan Pisan vastaavasta. No joo, Puijon torni on toki suorassa, mutta savolaiset itse sitäkin kierompia. Miksi haluaisit reissata?”
Ja jatkaa vakuuttavasti: ”Eihän teidän tarvitse matkustaa, kun minä jo matkustin.”
Skorpioni viihtyy tosiaan tätä nykyä parhaiten kotioloissa. Jos kotoaan on ihan pakko lähteä johonkin, niin sitten kimppakyydillä lähimaisemiin. Polkupyörään uuskotoilija ei varsinkaan koske. ”Sillä ei lähdetä sotkemaan minnekään tai mitään.”
Jotain skorpioni kuitenkin maailmalta kaipaa: ruokaa. Skorpioni ei silti ole pikkurilli pystyssä hifistelevä molekyyligastronomian ystävä. Parhaiten herkkusuulle maistuu eksoottinen ja mausteinen, mutta mutkaton katuruoka. Lepakkocurry on skorpionin ehdoton lemppari. Sitä vain on Suomesta liki mahdotonta saada. Makunystyränsä maailma polttanut skorpioni irvistää, kun joku kehuu suomalaista ruokakulttuuria. Kotoinen lihamakaronilaatikko on skorpionin inhokki numero 1.
Vatsa- ja suolisto-ongelmista kärsivä skorpioni paastoaa tasaisin väliajoin. Joskus vahingossakin. Tietoa halajava skorpioni uppoutuu tutkimaan asioita syvällisesti ja kaivaa asioiden perisyitä niin tarmokkaasti, että syöminen yksinkertaisesti unohtuu.
Autoileva lähimatkaaja pärjää onneksi varsin pienellä, lähes mitättömällä ravinnolla. Autolla liikkuessahan ei kuluta juuri mitään. Liikkuvan kaksikon eloton osapuoli toki nielee asvalttia – nojoo, ehkä vähän bensaakin – mutta kuski pärjää oikeastaan pelkällä pyhällä hengellä. Jos nälkä kurnii, siisti skorpioni muistaa vanhan kansan sanonnan ja painelee suihkuun. Puhtaushan on tunnetusti puoli ruokaa ja päälle voi aina haukata raitista kotimaista ilmaa. Ei mitään Intian, Kiinan tai Saksan katkuja, vaan puhdasta ja raikasta, suomalaista ilmaa.
”Aah, maailman sinisin taivas, maailman puhtaimmat veet. Pasila, Porilaisten marssi!”
Jousimies 23.11.–21.12.
”Aina roiskuu kun rapataan!” naurahtaa reipas jousimies sängyn pohjalta. Kyllä, mälli on mäiskähtänyt, nalli napsahtanut ja korona tarrannut varomattomaan matkaajaan.
Ikiliikkujamme ei kuitenkaan kadu mitään. Hauskaa nimittäin oli. Afterskiit oli parhaat ehkä ikinä. Tiivistä tunnelmaa, jaettuja drinkkejä, estotonta imuttelua ja jatkojen jatkot hotellihuoneessa. Ja sama kuvio uudestaan seuraavana ja seuraavina päivinä.
”Joo, kyllä mä aion mennä sinne heti uudestaan. Ainahan näiden reissujen jälkeen on vähän dagenefter.”
Huoleton jousimies näkee asioissa parhaat puolet. Lasi on aina vähintään puoliksi täynnä – useimmiten täynnä. Uhkaavassa tyhjentymistilanteessa jousimiehen sormet napsuvat kutsuvasti ja terävää vihellystä seuraa kantava ”Tarjoilija!”-huuto.
Itsevarmalla jousimiehellä on vankkumaton luottamus omiin ideoihinsa ja haaveisiinsa. Jousimiehet ovatkin eläinradan suuria optimisteja. Hetken aikaa tämä teflonista valmistettu positiivari jopa uskoi ihan tosissaan olevansa niin liukas ja lipevä, ettei edes virus ehtisi tarttumaan häneen.
”Toista kertaahan se ei enää tartu…”
Rivakkaa jousimiestä ajaa eteenpäin kiinnostus koko universumia kohtaan. Kaikkeutta, jonka jousimies haluaa ymmärtää, nähdä ja kokea kokonaan itse.Jousimies onkin se uskalikko, joka tunkee sormensa pökäleeseen ja toteaa sen olevan ehtaa paskaa. Jousimies ottaa usein riskejä ja kokeilee mielellään rajojaan hyppäämällä suin päin tuntemattomaan. Joskus hän tömähtää suoraan päälleen, mutta toipuu yleensä nopeasti virheistään. ”Ei sattunut! Pahasti.”
Joku voisi väittää jousimiehen tartuttaneen – vähintäänkin altistaneen – itsensä jopa tahallaan. Jousimiehen toiminta saattaakin vaikuttaa vieraan silmiin kuolemavietin ohjaamalta.
Tosiasiassa jousimiehellä on vain verraton seikkailunhalu. Useimmat näistä vauhtiveikoista ovat putkahtaneet maailmaankin näyttävästi. Ei ole mitenkään tavatonta kuulla, kuinka jousimies kertoo syntyneensä kesken laskuvarjohypyn, kalliokiipeilyn tai kaljakellunnan. Vai oliko niin, että näissä tilanteissa hänet pantiin aluille? Aivan tarkkaan ei jousimies tahdo itsekään muistaa vanhemmiltaan kuultua anekdoottia.
Jousimiehessä saattaa olla vanhempiensa tapaan tarinaniskijän vikaa. Lähes poikkeuksetta jompikumpi jousimiehen vanhemmista on vesimies ja heihinhän ei voi luottaa pätkän vertaa.
Totuudet ovat näille molemmille merkeille toissijaisia. Hyvä tarina on parempi kuin pussillinen faktoja. Jousimies ei useinkaan ehdi tarkistella taustoja, vaan hyväksyy turuilla ja toreilla kuulemansa tarinat mukisematta. Merkki onkin usein taipuvainen lapsellisuuteen ja sinisilmäisyyteen.
”Miten kukaan ei osaa tehdä rokotetta virukselle, jonka voi tappaa vedellä ja saippualla?”, röhönauraa jousimies pompahtaessaan ylös sänkynsä pohjalta.
Varmuuden vuoksi jousimies sivelee iholleen reilun kerroksen tervaa ja painuu saunaan jekkupullon kanssa.
”Huomenna suksitaan mäkeen ja sitten rairairai!”
Kauris 22.12.–20.1.
”Kauris tuu ikkunaan, täällä huutaa Greta! Ja me myös!”, höhöttää korona-kuoro silmät kiiluen pimeydestä.
Kauris herää kylmässä hiessä sängystään ja pelokkaana kuin peura ajovaloissa. ”Kuka huusi? Oliko se vain pahaa unta?”
Ei, ei se ollut. Vuosi 2020 on totisinta totta.
Matkailu, erityisesti lentosellainen on ollut kauriin henkireikä jo vuosikausia. Nyt tuota reikää on tukittu monelta suunnalta. Ensin vakavanaamaiset tutkijanretaleet kantoivat selkä vääränä paikkausmateriaalia paikalle, sitten ruotsalainen teinityttö kehotti kaikki hommiin ja lopulta covid-19-niminen kiinalainen remppafirma pisti lapun luukulle ja reiän tukkoon muilta mielipiteitä kysymättä ja vieläpä polkuhinnoin.
Kauris ei saa henkeä. ”Minun… on… saatava… matkustaa…” Onneksi tuplamaski lopulta irtoaa kasvoilta, ja happiteltan suojassa kauris saa kerättyä itsensä ja astmapiippunsa.
Tekniikkaa rakastava kauris vilkaisee älykelloaan. Pulssi lyö tuhatta ja sataa. Kello on himpun vaille kolme aamuyöstä. Passeli aika lähteä kauppaan. Kauriin onneksi korttelikauppa on auki 24/7.
Bakteerikammoinen kauris ei ota elämässään minkäänlaisia riskejä. Ei tälläkään kertaa. Suojahanskat, maski ja kasvopleksi päällään kauris käy arasti kauppaan. Urheilullinen kauris harrastaa vapaasukellusta, joten reilun seitsemän minuutin mittainen visiitti kauppaan sujuu helposti hengittämättä.
Kotona kauris kurlaa kuitenkin varmuuden vuoksi suunsa vielä käsidesillä ja hankaa kätensä puhtaiksi hiekkapaperilla (karkeusaste 80).
Kauriit ovat lapsuudesta asti syrjäänvetäytyviä. He välttävät kaikin tavoin sosiaalisia tilanteita ja tunteenilmauksia. Omissa oloissaan viihtyvä kauris ei välittänyt aiemminkaan väkijoukoista, eikä erakkomaisuus ole pandemian myötä ainakaan lieventynyt. Ilman bakteerikammoaan ja kuolemanpelkoaan kauriilla saattaisi mennä nyt itse asiassa varsin hyvin. Kotiasiat ovat kunnossa ja työ tuntuu mielekkäältä. Varsinkin etänä.
Homma on kuitenkin lähtemässä niin sanotusti lapasesta. Aiemmin tunnontarkka märehtijä tunnettiin hikipinkona, mutta nyt sana on jalostumassa hikikomori-muotoon (KVG).
Ilmanpuhdistin surisee rauhallisesti taustalla, kun järjestelmällinen kauris asettelee proteiinipatukkansa riviin ja sihauttaa energiajuomansa auki. Kauris on odottanut tätä hetkeä tovin. Edes jotain kivaa tässäkin paskavuodessa sentään on. Kauris matkaa kuvaruudun kautta pelimaailmaan ja Night Cityyn, ja ikävystyttävän tosimaailman surut ja murheet jäävät jonnekin toiseen ulottuvuuteen, pimennetyn asunnon ulkopuolelle. Matkustamista se tämäkin! Itse asiassa mukavampaa kuin todellisuudessa.
Paitsi ettei peli toimi!
Normaalisti hillityllä kauriilla hirttää kiinni ja puuskutus saa maskin imeytymään henkeen. Mölinästä erottuvat vain konsonantit.
”VTN RNKKRT PRKL!”
Vesimies 21.1.–19.2.
“On niitä jotka jäävät, ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.” Vesimiehen toteemimuumihahmo on Nuuskamuikkunen ja tämä oman elämänsä selviytyjä lainaakin usein suosikkinsa viisauksia.
Vesimiehen syvä tietoisuus esiintyy usein juuri rakkautena yleismaailmallisiin viisauksiin. Kun tämä pohdiskeleva ominaisuus yhdistetään vesimiehen fyysisyyteen, näkyy se usein sankarimme iholla tatuointeina. Leimat, joiksi vesimies tatuointejaan kutsuu, ovat yleensä henkisiä symboleja tai ikuisia totuuksia, kuten “Säännön seuraamisen vastakohta on järjen käyttö”. Tämän verrattoman viisauden vesimies on tatuoinut käsivartensa sisäpuolella muistuttamaan ihannoimaansa kapinallisuutta, jota suuresti arvostamansa Mikael Jungner lausahduksellaan vahvasti edustaa. Jungner onkin toinen taruolento, jota vesimies täysillä fanittaa.
Itsenäinen ja itsepäinen vesimies onkin sisimmältään sääntövastainen anarkisti. Kyseessä ei välttämättä ole niinkään ideologia, kuin halu erottua – niin tyylinsä kuin mielipiteidensäkin avulla. Vesimies onkin se erikoisuuden tavoittelija, joka nostaa pöydälle eriparikengin varustetut jalkansa palaverin päätyttyä ja kimpaantuu muodollisesti, mikäli joku yhteiskunnan normeihin lannistunut työtoveri tästä huomauttaa. Tatuointien lisäksi vesimiestä viehättävät myös lävistykset, eikä genitaaleissa riippuva paistinpannu tai silitysrauta ole mitenkään tavaton näky hätkähdyttävyyttä rakastavan vesimiehen alapäässä. Yläpäänsä vesimies on saattanut jo aiemmin lävistyttää leukotomilla mielenosoituksellisesti – ihan vaan kiusallaan sääntöyhteiskuntaa vastaan.
Vesimies jos kuka, on tullut aiemmin tunnetuksi todellisena maailmanmatkaajana. Hän on se joka on lähtenyt – ja lähtee edelleen, koko ajan. Joko kaukomaihin tai viemään roskia. Tärkeintähän on matka, ei määränpää. Paitsi jos asiaa kysyy esimerkiksi Välimeren pakolaisilta.
Vesimies on sulava kosmopoliitti, joka hallitsee kielen kuin kielen, tuntee pallomme joka kolkan ja ystävystyy kaikkien kanssa. Toisaalta vesimiehessä on paskanpuhujan vikaa, joten kaikkeen hänen sanomaansa kannattaa suhtautua varauksella.
Vesimiehen kanssa saakin olla jatkuvasti varuillaan. Karismansa ja vakuuttavuutensa ansiosta vesimies nappaa itselleen usein johtavan roolin. Käänteissään nopeana taustatutkimus jää kuitenkin useimmiten puolitiehen, ja tavoitteen saavuttamisen sijaan ollaankin päin persettä -tilassa.
Itsevarma vesimies ei tällöinkään myönnä erhettään. Liittymästä väärin kääntyneenä hän selittää halunneensa vain ajaa ihastuttavaa kiertoreittiä tai työelämässä virheen tehtyään ainoastaan testanneen alaisiaan. Sellaista ongelmaa ei olekaan, etteikö vesimies saisi sitä käännettyä voitokseen.
Tavanomaisuutta kaihtava vesimies on löytänyt ratkaisun myös pandemian riivauksiin. Yllättäen seikkailija ei kaipaakaan tien päälle. Siinä missä me muut keskivertokansalaiset haikailemme matkoille, käy vesimies kansankuppilaan, tilaa keskioluen jäiden ja ketsupin kera, istuu uuden ystävänsä härän viereen vyölaukussaan ja tuulipuvussaan ja kertoo rakastavansa Pasi Kauniston musiikkia.
”Olet taas ihanan erilainen.”, kehaisee trendsetterinä itseään pitävä vesimies peilikuvaansa ja jatkaa:
“Minä tiedän, että seikkailutarinoissa aina pelastutaan”, lainaa ikuinen seikkailija Muikkusen Nuuskaa, iskee silmäänsä itselleen ja suuntaa karaokelavalle laulamaan Kauniston “Koskaan et muuttua saa” -kappaletta – sarkastisesti tietenkin.
Kalat 20.2.–20.3.
Kalat selaa monotonisesti Instagram-fiidiä. Oikean käden peukalo tuplaklikkaa jokaista kuvaa. Silloinkin kun tunne on katkeransuloinen – ja juuri nyt pandemian aikaan useimmiten on. Kuvavirtaan ilmestyy kaikkien auringonlaskujenmuisteluiden ja joulukatujen jälkeen Kaksosen The Adventure Begins -mukikuva puolukkoineen. ”Aivan ihana!” kirjoittaa kalat kommenttikenttään.
”Vittu, toikin on koko ajan menossa jossain”, huokaisee kalat kuitenkin lannistuneesti ja hörppää rommikahviaan tismalleen samanlaisesta seikkailijan mukista. Voimakkaasti tuntevana ihmisenä kalat saattaa sortua ylenmääräiseen herkutteluun tai viinasten kanssa läträilyyn maailman raadollisuuden kasvaessa liian suureksi taakaksi herkälle sielulle. Loppahuuli ei tarvitsekaan kovin kummoista vastoinkäymistä korkin avaamiseen. Nytkin aamukahviin lurahti rommia ihan vaan siitä syystä, että maito oli loppu.
Kalat sopeutuu kuitenkin periaatteessa varsin mutkattomasti pakotettuun kotoiluun. Ikuiselle haaveilijalle suurinta surua ja murhetta tuottaa lähinnä se tosiseikka, ettei mitään mahtavaa reissua ole tulossa. Yksiäkään lentolippuja ei ole ostettu, eikä ravintolaa kohteessa varattu. Edes mätsääviä loma-asuja ei ole hankittu puolison kanssa, kun ei tiedetä mihin ja milloin mennään. ”Jos ei ole mitään mitä odottaa, onko edes mitään? Carpe diem my ass”, toteaa pettynyt kalat.
Unelmoiville kaloille onkin tärkeämpää matkasta haaveilu kuin itse matka. Tunteelliselle merkille myös matkojen muistelu tuottaa suunnatonta mielihyvää. Varsinainen matka onkin täydellisyyttä kaipaavalle kaloille itse asiassa vain välttämätön paha näiden kahden ihanuuden välissä. Ennen matkaa voi kaiken kuvitella täydelliseksi ja myöhemmin muistoja voi aina värittää haluamikseen. Siis täydellisiksi.
Mutta ”Ilman matkoja ei ole muistoja”, joten mentävä on. Tai olisi mentävä, jos pääsisi. Mutku ei pääse. Keksimänsä sloganin kalat on kuitenkin teettänyt tauluksi olohuoneensa seinälle muistuttamaan matkustamisen tärkeydestä. Sitaattitaulun taustana on kuva Honolulun Waikiki-rannalta. ”Siellä kaikki olivat niin kauniita ja onnellisia!” muistelee kalat. Tai ainakin uskottelee niin itselleen. Kukapa jaksaisikaan muistella niitä katukuvassa näkyneitä huume- ja prostituutio-ongelmia. Asunnottomista nyt puhumattakaan.
Nyt matkustelu ei kuitenkaan onnistu ja Honolulu on vain kaukainen kaunis ajatus. Eli itse asiassa juuri sellainen kuin kalat haluaakin sen olevan.
Kotona viihtyvälle unelmoijalle televisio on ollut tärkeä väylä vapauden tunteeseen kriisin keskellä. Paras apu kalojen kaukokaipuuseen onkin ollut ehdottomasti Netflix ja sen huippusuosittu sarja Emily in Paris. ”Juuri tuollaista se minunkin elämäni Pariisissa oli kun asuin siellä!”, muistelee kalat lämmöllä pitkää viikonloppuaan rakkauden kaupungissa.
Romanttinen kalat luo katseen laiskana pötköttelevään rakkaaseen sohvamanaattiinsa. Enää kalat ei kaipaa kreikkalaista merenjumalaa, vaan tuo pöhnässä kuorsaava härkä on kaikki ja enemmänkin.
Paska vuosihan tämä on ollut, mutta kyllä tästäkin selvitään. Ja taas ruusunpunaisin lasein maailmaa katseleva kalat saa johdattaa meidät loppusanoihin.
Epilogi
Eikä olekin niin, että tärkeintä kaikessa lopulta on ajatus? Mielessämme, ajatuksissamme ja sydämessämme voimme matkustaa minne vain, niin ajassa kuin paikassakin. Ja kaikki on aina täydellistä. Todellisuus on toista. Hurmaavassa Pariisissa haisee oikeasti paska, mystiikkaa huokuvassa Intiassa joku repii koko ajan hihasta tai hieroo genitaalejaan kylkeesi ruuhkaisessa bussissa ja Australian Iso valliriuttakin yksi iso surullinen muistutus siitä miten kaikki kuolee, koska me olemme paskoja.
Satumaamme onkin siis oikeasti meissä itsessämme.
Näin joulun alla voidaankin kuvitella travellerin satumaan olevan meidän kaikkien sisimmässä ja lainata legendaarista sinivalkoista ääntä, Katri Helenaa.
”Satumaahan matkamies jo
moni tietä kysyy
Sinne saattaa löytää vaikka paikallansa pysyy
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa
Itsestäni etsittävä on nyt matkailusta rauhaa
Satumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta (tai biitsi ja bissee)
Satumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Satumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!”
Olisi silti kiva lähteä Pariisiin, Intiaan tai snorklaamaan Australiaan.
