≡ Menu

Unelma joka sai siivet

Päätös syntyi viime vuonna toukokuussa. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Luonto, Helsinki ja me olimme heräämässä talvihorroksesta uuteen, ihanaan kesään. Totesimme yhdessä tuumin, vuosien haaveilun, pähkäilyn ja puntaroinnin jälkeen, että eipä meistä taida olla travellereiksi. Niiksi hippihörhöiksi jotka luopuvat asunnostaan ja työpaikastaan ja lähtevät tuosta noin vain maailmalle, ilman suunnitelmia, sinne minne tuuli kuljettaa. Maailmalle lähteminen vaatisi liian suuria uhrauksia, ajattelimme, ja päätimme tyytyä lomareissuihin silloin tällöin.

Kesälomat tulivat ja varsinkin menivät, ja unelma nousi pintaan varmasti kuin jääkylmät tuulet ja sateet Hakaniemeen. Aloimme ajatella, että saahan noita kämppiä ja työpaikkoja uusia, nyt on mentävä ennen kuin on liian myöhäistä.

”Jos ei nyt lähdetä, myöhemmin kaduttaa.”

Ja nyt sitä mennään! Kämppä on myyty ja lentoliput ostettu. Lähtöön enää viisi viikkoa!

error
{ 6 comments… add one }
  • Siru 18.1.2012, 21:31

    Mä en olis ikinä uskaltanut tehdä tällaista ratkaisua. Hatunnosto teille rohkeasta vedosta – teille tulee takuulla ihan mieletön vuosi! Mä elän unelmaani teidän blogia lueskellen. 🙂

  • Cocoa etsimässä 19.1.2012, 05:26

    Kiitos Siru! Ratkaisun tekemistä edelsi toki hyvinkin perusteellinen harkinta, mutta nyt kun (oikea) päätös on tehty, meillä on sellainen kutina, että tuleva vuosi tulee olemaan elämämme parasta aikaa :). Yritetään pitää blogi mielenkiitoisena!

  • Meidän matkassa 18.1.2016, 21:52

    Hieno päätös ja varmasti kaiken vaivan arvoinen. Mäkin tiedän sisimmissäni että joku päivä munkin on vaan pakko lähteä, mutta vielä kuitenkin mennään eteenpäin yksittäisillä reissuilla. Jään seurailemaan reissuanne!

    • Cocoa etsimässä 14.2.2016, 19:12

      Kiitos kommentista! Ehkä ehditkin jo huomata, että tämä reissu on jo takana päin, palasimme tältä pitkältä reissulta kotiin jo kolme vuotta sitten (huh, onko siitä todellakin jo niin kauan!) :). Mutta sitä suuremmalla syyllä voimme sanoa, että oli todellakin hieno päätös ja kaiken vaivan arvoinen =D. Suosittelemme lämpimästi!

  • Anna / Muuttolintu 21.1.2016, 00:57

    Mahtavaa! Teille tulee unohtumaton vuosi, ei varmasti tuu kaduttamaan!

    • Cocoa etsimässä 14.2.2016, 19:14

      Kiitos kommentistasi, tai oikeastaan kaikista niistä :). Juu, tämä reissu on tosiaan jo jäänyt taakse, ja kokemuksen syvällä rintaäänellä emme voi kuin suositella vastaavaa mitä lämpimämmin! Meilläkin on toinen pitkä reissu jo suunnitteilla, saa nähdä koska saadaan toteutettua. Kirjoitellaan tästä uudesta unelmasta lisää ehkä joskus lähiaikoina :).

Leave a Comment

Next post: